Heikki Välisalmen 'Tuhatvuotinen valtakunta' on Projekti Lönnrotin
julkaisu n:o 3561. E-kirja on public domainissa sekä EU:ssa että sen
ulkopuolella, joten emme aseta mitään rajoituksia kirjan vapaan
käytön ja levityksen suhteen.

Tämän e-kirjan ovat tuottaneet Tapio Riikonen ja Projekti Lönnrot.




TUHATVUOTINEN VALTAKUNTA

Nelinäytöksinen näytelmä


Upton Sinclairin romaanin mukaan Kirjoittanut

HEIKKI VÄLISALMI





Helsingissä,
Kustannusosakeyhtiö Kansanvalta,
1928.






HENKILÖT:

_Billy Kingdon_, insinööri.
_Lumley-Gotham_.
_Viviana_, hänen vaimonsa.
_Helena_, | edellisten tyttäriä.
_Eloise_, |
_Lumley-Gotham nuor._, edell. poika.
_Granville_, valtiosihteeri.
_Harlemin arkkipiispa_.
_Reginald Simpkins_, runoilija.
_Harold de Puyster_, sanomalehtimies.
_Sarita Knickerbocker-Smythe_.
_Jessup_, osaston johtaja.
_Tuttle_, ylihovimestari.
Vieraita, palvelijoita, vartijoita.

Aika: Kolmas vuosituhat j.Kr.




ENSIMMÄINEN NÄYTÖS.


(Huvi-palatsin juhlasalin etuhuone. Taustalla upea, äärettömällä
kirjavuudella ja loistolla koristeltu sali, jonka erottaa
eteishuoneesta korkeintaan läpinäkyvä verho. Sekin vedetään syrjään
joka kerta, kun aukon kautta liikutaan. Etualalla, varsinaisella
näyttämöllä, joka myöskin on varsin omalaatuisesti ja omituisesti
koristettu, vasemmalla radion kovapuhujaa muistuttava automaattinen
puhelin. Hiukan oikealla komea kultainen tuoli, muita verhottuja
istuimia (penkin tai sohvan tapaisia) siellä täällä seinämillä. Seinät
verhotut, permanto kulta-mosaiikkia. Kummallakin sivustalla käytävät. —
Iltamyöhä.)


ENSIMMÄINEN KOHTAUS.

    Billy Kingdon ja ylihovimestari Tuille.

_Tuttle_ (suuri ja voimakas mies koreaan ylihovimestarin virkapukuun
puettuna). Asianne, olkaa hyvä!

_Billy_ (nuori komea mies ilmailijan puvussa). Olen lentokoneen
kapteeni.

_Tuttle_. Saanko luvan nähdä passinne? (Billy antaa taskustansa passin,
jota ylihovimestari hetkisen katselee). Ottakaa huomioon, että herra
Lumley-Gotham on myöskin palatsissa. Viikko sitten tekivät muutamat
anarkistit murhayrityksen maailman valtiasta vastaan, ja sen vuoksi
on ryhdytty kaksinkertaisiin varokeinoihin. Passissa täytyy olla
varmennusmerkki.

_Billy_. Olen kyllä ajatellut sitäkin.

_Tuttle_ (muuttuen silminnähtävästi suopeammaksi). Te olette kovin nuori
mestarilentäjäksi.

_Billy_. Olen tehnyt ankarasti työtä.

_Tuttle_. Teidän on tänä iltana suoritettava elämänne tärkein tehtävä.
Toivotan onnea! (Poistuu oikealle. Kohta tulee vastakkaiselta puolelta
Helena.)


TOINEN KOHTAUS.

    Billy ja Helena.

_Helena_ (nuori kaunis nainen, huomaa Billyn). Billy Kingdon!

_Billy_. Helena!

_Helena_. Billy, mitä tämä merkitsee?

_Billy_ (naurahtaen). Se merkitsee sitä, että minä olen lentokoneen
kapteeni.

_Helena_. Sinä, Billy Kingdon!

_Billy_. Minun nimeni on nyt Smith, Henry Smith.

_Helena_. Mutta he tuntevat sinut! Oli mieletöntä tulla tänne!

_Billy_. Minä olen aika lailla muuttunut kuluneiden viiden vuoden
aikana, Helena. Ei sinun tarvitse olla levoton.

_Helena_. Mutta isäni tulee tänne. Hän antaa tappaa sinut!

_Billy_. Minä olen jo ennenkin antautunut'moneen vaaraan. Minä panin
henkeni alttiiksi luopuessani omasta luokastani ja liittyessäni työväen
joukkoon.

_Helena_. Mutta miksi ryhdyt näin mielettömiin yrityksiin? Etkö tiedä,
että miehenikin tulee tänne?

_Billy_ (huudahtaen). Älä puhu hänestä!

_Helena_. Mutta ajattele, mitä hän tekisi, jos tuntisi sinut! Kuinka
voit olla niin ajattelematon?

_Billy_. Syynä on uusi jättiläislentokone, ilmojen kuningas!

_Helena_. Miten voit välittää niin paljon yhdestä lentokoneesta!

_Billy_ (hetken vaitiolon jälkeen ja katsellen Helenaa tutkivasti
kasvoihin). Ei, Helena, minä tulin toisesta syystä! — Minä tulin tänne
sinun tähtesi! Vastaa minulle, rakastatko vielä minua?

_Helena_. Minä en uskalla vastata, Billy.

_Billy_. Senkö vuoksi, että olet naimisissa?

_Helena_. Osaksi sen vuoksi..

_Billy_. Helena, eihän se ollut mikään avioliitto, vaan kauppa! Sinä
tiedät, ettei miehesi rakastanut sinua. Sinä tiedät, että hän tahtoi
vain Lumley-Gothamin tyttären, saadakseen hänen isänsä valtaansa.

_Helena_. Älä kaiva kaikkea tuota esille, minä en siedä sitä.

_Billy_. Minä kaivan sen esille — sillä minä tahdon viedä sinut mukaani.

_Helena_. Minne? Mihin me voisimme kätkeytyä, ettei mieheni löytäisi
meitä, Billy? Sinä et voi aavistaa, kuinka hyvin hän on järjestänyt
urkintakoneiston.

_Billy_ (nauraen). Ei kukaan tiedä sitä niin hyvin kuin minä. Minähän
autan häntä pitämään maailmaansa käynnissä. — Mutta kuulehan,
minä en ole tullut ilman suunnitelmaa. Olenhan minä lentokoneen
kapteeni, ja minä nousen heidän ja meidän oman kohtalomme herraksi
kahdenkymmenenneljän tunnin ajaksi. Me lähdemme tänä iltana suurelle
lentomatkalle. Minä olen mukana olevista ainoa, joka tiedän, miten
uutta lentokonetta on hoidettava. Minä selitän, että koneistossa on
jokin vika, ja kun olemme päässeet Keski-Afrikkaan, laskeudumme alas
jollekin autiolle paikalle ja minä menen tutkimaan potkuria. Sinä
seuraat minua kenenkään huomaamatta. Minä laitan koneiston sellaiseen
kuntoon, että se lähtee käyntiin ja niin nousevat he taas ilmaan ilman
meitä. Hämmästyksissään he eivät osaa sinua kaivata. He luuleva että
sinä olet pudonnut alas.

_Helena_. Mutta Billy, miten heille sitten käy?

_Billy_. Lentokone pysyy itsestään tasapainossa. Se on yhtä turvallinen
ilmassa kuin korkki veden pinnalla. He kulkeutuvat edelleen, kunnes
heidät löydetään. Langattomalla puhelimella he pääsevät yhteyteen
lähimmän pelastusaseman kanssa, ja heidän kulkunsa saadaan heti
pysähtymään. Meillä on uusia kojeita sitä varten. Apuretkikunta
saavuttaa heidät muutamissa minuuteissa ja antaa heille luotsin, joka
ohjaa heidät kotiin. Voitko otaksua, että maailma sallisi tapahtuvan
jotakin omistajalleen Lumley-Gothamille?

_Helena_. Mutta miten kävisi meille, kun joutuisimme yksin erämaahan?

_Billy_. Meillä on luonnollisesti ruokaa ja aseita. Minä olen ryhtynyt
kaikkiin välttämättömiin toimenpiteisiin. Sinun puolisosi ei ole
vielä keksinyt mitään keinoa, jolla voisi löytää yksinäisen ihmisen
Keski-Afrikan erämaasta. (Huomatessaan Helenan epäröinnin.) Helena,
mitä arvoa elämällä on muuten meille? Minä olen matkustanut maailman
kaukaisimpiin ääriin unohtaakseni sinut. Minä olen pannut henkeni
vaaraan satoja kertoja — mutta näyttää siltä, etten voi kuolla, ja minä
tiedän, etten voi elää ilman sinua.

_Helena_ (pelon vallassa). Voi, odota, odota! Anna minulle aikaa. Sinun
täytyy antaa minun ajatella asiaa.

_Billy_. Sinulla on vielä monta tuntia ajattelemisen aikaa. Mutta
salli minun sanoa eräs asia: mitä sinä päättänetkin, niin kaikissa
tapauksissa on lentokone pysähtyvä ja minä olen jäävä siitä pois.
Ymmärrätkö?

_Helena_ (kuiskaten). Kyllä, kyllä. (Huomatessaan vieraitten alkavan
saapua, poistuu kiireesti oikealle. Billy katoaa samalla vasemmalle.)


KOLMAS KOHTAUS.

(Kaksi palvelijaa oikealta, jääden ovelle. Muutamia vieraita saapuu ja
jää hetkeksi huoneeseen. Hetken perästä taas uusia vieraita. Toiset
vieraat poistuvat perälle juhlasaliin, jossa syntyy liikettä ja
keskustelua ryhmissä.)

Tuttlle de Puyster ja vähitellen muut vieraat.

_Tuttle_ (on saapunut edeltä oikealle johtavan oven lähelle. Jonkin
ajan kuluttua hänen jälkeensä tulee) Mr de Puyster (puettuna
luumunväriseen pitkäliepeiseen ja suurin kultaisin napein koristettuun
takkiin, ruusunpunaiseen kaulaliinaan ja värillisiin käsineihin, jotka
kaikki yhdessä merkitsevät sanomalehtimiehen virkapukua. Ojentaa
nimikorttinsa Tuttlelle.)

_Tuttle_ (lukee selvällä äänellä). Herra Harold de Puyster,
Yleismaailmallisen Sanomalehtiliiton uutistenhankkija.

_de Puyster_. Onko passissa oikea varmennusleima?

_Tuttle_. On.

_de Puyster_ (tekee läsnäoleville monia kuvastelevia kumarruksia, ja
menee sitten puhelimen ääreen. Langaton puhelin toimii välittömästi,
minkä vuoksi hän puhuu nopeasti). Yleismaailmallinen Sanomalehtiliitto.
Halloo. Onko kunnallisosasto? Ottakaa selostukseni tämän illan
vieraista! Yleiskuvaus uudesta juhlasalistahan teillä jo on. Hyvä!

(Eloise Lumley-Gotham ja Reginald Simpkins tulevat oikealta, mistä
kaikki muutkin vieraat).

_Tuttle_ (esittää). Neiti Eloise Lumley-Gotham ja runoilija Reginald
Simpkins!...

_de Puyster_. Kuulitteko esittelyn? Hyvä. Lisätkää: emännän kaunis ja
lumoava nuorempi tytär. Runoilijasta kertovat huhut, ettei hän aio
tyytyä lepäämään laakereillaan, vaan haluaa kohottaa illan tunnelmaa
esittämällä runon »Lumley-Gothamin suku». — Vieraita tulee lisää, olkaa
tarkkaavaisia!

(Sarita Knickerbocker-Smythe, hieman karkeapiirteinen ja isohko nainen,
jalokivillä koristeltu, saapuu).

_Tuttle_ (esittelee). Neiti Sarita Knickerbocker-Smythe.

(Harlemin arkkipiispa, pyylevä mies, jonka kasvoilla aina on hymy,
tulee. Hänellä on purppurainen viitta ja ketjut kaulassa).

_Tuttle_. Hänen korkea-arvoisuutensa Harlemin arkkipiispa.

(Vieraat tervehtivät toisiaan kumartaen ja vaihtaen jonkin sanan hiljaa
keskenään).

(Lumley-Gotham nuorempi, laiha ja sairaan näköinen nuorukainen,
rinnassa tähti, tulee).

_Tuttle_. Herra Lumley-Gotham nuorempi.

_de Puyster_ (erikoisen juhlallisesti). Lisätkää nimen perään: hän on
se onnellinen nuori mies, joka kerran on omistava enemmän kuin puolet
Yhdysvaltain kiinteästä omaisuudesta. Hänellä on rinnassaan tähti,
jonka hän on hiljattain saanut lahjaksi pyhäkoululuokaltaan.

_Eloise_ (veljelleen). Äiti myöhästyy.

_L.-G. nuorempi_ (joka ei ole tervehtinyt muita kuin sisartaan). Äiti
ei myöhästy milloinkaan.

_Eloise_. Mutta minä tarkoitan — aikaan nähden.

_L.-G. nuor_. Äiti on ajan valtijatar. (Astuu juhlasaliin taustalle,
jonne joku muukin vieraista on siirtynyt).

_Helena_ (äskeisessä, paljon yksinkertaisemmassa puvussa kuin muut,
tulee).

_Tuttle_. Rouva St. Erskine Granville.

_de Puyster_ (yhä puhelimessa hieman ivallisesti). Lisätkää: Hänen
pukunsa oli hänen omintakeisen kauneusaistinsa mukainen.

_Eloise_ (katsoo pitkään sisareensa, tyytymättömänä). Helena, olisit
toki voinut pukeutua tilaisuuteen paremmin sopivaan pukuun!

_Helena_ (rauhallisesti). Rakkaani, jos tietäisit, kuinka vaikeata
minun oli tulla tänne, niin olisit tyytyväinen nähdessäsi minut missä
puvussa tahansa. (Lähtee juhlasaliin taustalle).

(St. Erskine Granville, aristokraatin näköinen mies, jolla on
sileiksi ajetut askeetin kasvot ja koko olemuksessa huomattavasti
kyynillisyyttä, tulee oikealta).

_Tuttle_. Herra St. Erskine Granville. (Toiset vieraat katselevat
Granvilleä melkein peloissaan).

_de Puyster_. Lisätkää... joka on ensimmäisen kerran moniin kuukausiin
jättänyt hallitushuolet syrjään kunnioittaakseen läsnäolollaan
loistavia pitoja.

_Granville_ (Reginaldille). Sanokaa, että hän lopettaa tuon
lörpöttelynsä.

_Reginald_. Anteeksi, mitä sanoitte?

_Granville_. Sanokaa hänelle, että hän jättää minut mainitsematta.

_Reginald_. (rientää kiireesti de Puysterin luo ja sanoo hänelle
jotakin).

_de Puyster_ (hätäisesti puhelimeen). Ei saa painattaa mitään
äskeisestä! Muistakaa vain, ettette...

(Harlemin arkkipiispa on liikuttuaan vieraitten keskuudessa saapunut
valtiosihteeri Granvillen luo).

_Granville_. Hyvää iltaa, piispa. Olettepa tekin vaivautunut tänne
pilvenpiirtäjän huipulle. Nyt te todellakin olette monta kerrosta
taivasta lähempänä.

_Arkkipiispa_. Herra valtiosihteeri suvaitsee olla hyvällä tuulella.

_Sarita_ (keimaillen Granvillelle). Onko teillä jotakin sanomista
minulle?

_Granville_. Voitte olla vakuutettu, neiti Sarita, että jos minä
kykenisin tuntemaan suurta intohimoa, niin ei sen esine voisi olla
kukaan muu kuin te.

_Eloise_ (nauraa iloisesti, minkä johdosta Granvillen huomio kääntyy
häneen)...

_Granville_. Kuinka voit, Eloise?

_Eloise_. Kiitos kysymästä, hyvin. Tiedätkö, että Helena on täällä?

_Granville_. Mitä? Minun neitseellinen vaimoniko? Mitä se merkitsee?
Ovatko kaikki yhteiskunnalliset pulmat ratkenneet? Onko koko köyhälistö
jo kasvatettu? (Katselee ympärilleen ja huomaa Helenan, joka äskeisen
kohtauksen aikana on tullut taustalta ja lähestynyt. Menee hänen
luokseen.) No, rouva Granville, mitä ihmettä meidän on kiittäminen
tästä viattomasta ilosta?

_Helena_. Osaksi sitä seikkaa, etten lainkaan aavistanut teidän tulevan
tänne.

_Arkkipiispa_ (on seurannut Granvilleä ). Helena, saanko puhua
kanssanne?

_Helena_. Mistä on kysymys?

_Arkkipiispa_. Pyydän teiltä suosion osoitusta. Kun tämä onnellinen
kohtaaminen nyt on tapahtunut, niin pyydän teitä ajattelemaan, kuinka
iloiseksi äitinne tulisi, jos te ja miehenne suostuisitte esiintymään
yhdessä suuressa juhlatilaisuudessa. Ajatelkaa...

_Helena_. Mitä syytä teillä on sekaantua tähän asiaan?

_Arkkipiispa_. Sehän kuuluu minun virkaani. Kodin ja aviosäädyn...

_Helena_. Avioliitto tarkoittaa antamista ja ottamista. Kysykää
mieheltäni, onko hän milloinkaan antanut minulle mitään.

_Granville_. Kysykääpä häneltä, onko hän joskus antanut minulle jotakin?

_Helena_. Minä annoin hänen käytettäväkseen isäni omaisuuden ja
valtiovallan! Vallan hallita miljoonien ihmisten elämää, pakottaa
heidät mukaantumaan tahtoonsa. Mahdollisuuden nähdä heitä kidutettavan,
musertaa heidät mitättömiksi, ja sitten pilkata heitä siksi, että ovat
voimattomia. Juuri sitä hän etsi avioliitosta, ja sen hän saikin. Nyt
hän voi nauttia siitä! (Kääntyy halveksivin elein ja menee syrjemmälle.)

_Granville_ (nauraen). Siinä on nainen, jolla on tikari kielenä, hyvä
piispa.

_Arkkipiispa_. Mutta hän on myöskin älykäs nainen, erittäin älykäs.

_Granville_. Hän koettaa ratkaista Jumalan arvoituksia. Mutta ne ovat
ratkaisemattomia, ne ovat pelkkää ivaa.

(Kaikki siirtyvät vähitellen juhlasaliin. Ylihovimestari ja palvelijat
menevät oikealle.)


NELJÄS KOHTAUS.

    Helena ja Billy. (Edellinen on vetäytynyt syrjään vasemmalle.
    Billy tulee samalta suunnalta, jonne hän äsken katosi.)

_Helena_. Billy, minä tahtoisin, että sinä luopuisit aikeestasi.

_Billy_. En milloinkaan!

_Helena_. Mutta minä en tule mukaan.

_Billy_ (tarttuen kiivaasti Helenan käteen ja vetäen häntä puoleensa).
Helena, minä rakastan sinua! (Helena ensin vastustelee, mutta sulkeutuu
sitten Billyn syleilyyn.) Minä en voi jättää sinua tänne.

_Helena_. Billy, tämä merkitsee kuolemaa! Luovu yrityksestä, jos
rakastat minua.

_Billy_. Rakastan sinua liian paljon. Ja juuri siksi minä en voi siitä
luopua. Sinun täytyy tulla mukaan, minä en voi elää ilman sinua.

_Helena_. Kuule minua, Billy...


VIIDES KOHTAUS.

    Edelliset ja Granville (tulee takaisin, myöhemmin vartijat).

_Granville_ (on katsellut ja kuunnellut kohtausta). Tässähän on karkuri
Billy Kingdon, ja työläisen puvussa. Miten te olette tänne päässyt?

_Billy_. Olen lentokoneen kapteeni.

_Granville_. Vai niin? Millä nimellä?

_Billy_. En omallani.

_Granville_. Olette siis pannut henkenne peliin.

_Billy_. Niin olen tehnyt. Eihän se tapahdu ensimmäistä kertaa, kuten
tiedätte.

_Granville_. Mistä johtuu tämä mielettömyys?

_Billy_. He ottivat Helenan minulta ja antoivat hänet teille. Silloin
minä hävisin ihmisten ilmoilta. Mutta minun pakooni oli muitakin syitä.
Teidän maailmassanne ei ole mitään, jolle mies voisi työtarmonsa
omistaa. Katselkaa tämän illan näytelmää, näitä nukkeihmisiä, näitä
kullattuja pökkelöitä!

_Granville_. Jonkun on heitä hallittava.

_Billy_. Ehkä se tehtävä sopii teille, mutta ei minulle. Lentokoneessa
on toki jotakin todellista.

_Granville_. Lapsen leikkikalu! Ja te nyt leikitte sillä, te, joka
olisitte voinut nousta valtiolaivan komentosillalle!

_Billy_. Te teitte sen orjalaivaksi! Sen komentaminen huvittaa teitä,
mutta ei minua. — Minä halusin tietää, miten Helena voi, ja sen vuoksi
minä tulin tänne.

_Granville_. Te näytte päässeenkin siitä selville.

_Billy_. Olenpa kyllä! Hän on samaa mieltä kanssani, ja tänä iltana me
'matkustamme.

_Granville_. Mitä? (Hän tekee eleen kutsuakseen vartijoitaan, jotka
ovat aivan lähellä oviverhojen suojassa.)

_Billy_ (on huomannut hänen aikeensa, vetää esille revolverin). Jos
liikutatte sormeakaan, olette kuoleman oma!

_Helena_ (heittäytyen väliin). Billy, malta mielesi! (Hetken
vaikeneminen.)

_Billy_. Helena, nyt on kysymys meidän jommankumman hengestä.

_Helena_ (huudahtaen). Ei, Billy!

_Billy_. Sinun on valittava meistä toinen. Hän on murhannut miljoonia
ihmisiä kukistaessaan vallankumouksia. Minä voin surmata hänet nyt
äänettömästi, ja me pääsemme pakoon lentokoneella. Mutta jos hän saa
elää, ottaa hän minulta hengen.

_Helena_. Minä vetoan isääni. Hän on pelastava sinut!

_Billy_. Minä olisin jo saanut surmani, ennenkuin isäsi olisi kuullut
minusta puhuttavankaan.

_Helena_ (kääntyen mieheensä, jonka kasvoilla lepää yhä entinen hymyn
häivä). Granville...

_Billy_ (keskeyttäen). Älä tuhlaa aikaa! Kumpi meistä saa jäädä
elämään? Valitse!

_Helena_ (kauhuissaan). Kuinka voisin olla onnellinen, jos mieheni veri
tahraisi käsiäni?

_Billy_ (ollen hetkisen vaiti ja katsellen Granvilleä, synkistyen).
Onko se viimeinen sanasi?

_Helena_ (melkein kuiskaten). Sinä et saa tappaa häntä.

_Billy_ (pistää revolverin taskuunsa, kääntyy mennäkseen).

_Granville_ (nostaa samalla kätensä, jolloin kaksi vartijaa heti
syöksyy Billyn kimppuun).

_Helena_ (huudahtaa tukahdutetusti). Raakalainen! — Nyt isän luo.
(Poistuu oikealle.)

_Granville_.. Yksinäiseen koppiin. (Lähtee taustalle.)

    (Vartijat vievät Billyn vasemmalle).


KUUDES KOHTAUS.

    Kaikki aikaisemmin tulleet, paitsi Helena,
    vieraita, Tuttle, rva Lumley-Gotham.

(Alkaa kuulua soittoa, joka ensin on melkoisen kovaa, mutta pian
hiljenee. Se ei saa missään tapauksessa häiritä vuorosanoja. — Ensin
tulee oikealta ylihovimestari Tuttle. Vieraat tulevat taustalta
asettuvat ryhmiin. Sitten asettuu kaksi palvelijaa oikealle johtavalle
ovelle, josta kohta astuu sisälle rva Lumley-Gotham jäljessään
lisää vieraita, puettuna karmosiinipunaiseen samettiin, kolmasosa
ruumiista timanttien peitossa. Vyötäisten kohdalla on kokonainen
timanttipanssari. Sen lisäksi on hänelle timanttikruunu, ja jalokivillä
koristettuja renkaita kyynärpäihin asti. Hän on vanha, suuri nainen,
jolla on käheä, hiukan katkonainen ääni.)

_Tuttle_ (esittää). Rouva Lumley-Gotham.

_Vieraat_. Me tervehdimme teitä, rouva Lumley-Gotham!

_Rva L.-G_. Olkaa tervetulleet Huvilapalatsiin, rakkaat ystävät!

_de Puyster_ (on kiiruhtanut puhelimen luokse. Puhuu siihen sinä
aikana kuin esittely ja tervehdysmenot suoritetaan). Kansalaisten
Liittomarssin sävelten kaikuessa saapuu juhlan emäntä Viviana Athestan
de Smithkins Lumley-Gotham tähän temppeliin, joka on pyhitetty
suojapaikaksi niille, joiden huostaan Jumala äärettömässä viisaudessaan
on uskonut maan talouden ja omaisuuden hoidon.

_Harlemin arkkipiispa_ (rva G:lle). Oi, rouva Lumley-Gotham, kuinka
ihastuttava onkaan olemuksenne! Nuoruuden tunteet täyttävät minut teitä
katsellessani! Toivoisin, että kaikki teidän kateelliset kilpailijanne
olisivat nyt täällä teitä näkemässä.

_Reginald_ (käsikirjoitus kädessään). Suvaitkaa, oi yhteiskunnan
armollinen valtijatar, ottaa vastaan tämä kunnianosoitus, jolla
tahdomme tehdä tuleville sukupolville tunnetuksi Lumley-Gotham-suvun
mahtavuuden.

_Rva L.-G_. (ottaen käsikirjoituksen runoilijalta). Kiitos, Reggie.

_Reginald Simpkins_. Minä toivon saavani tilaisuuden lausua sen teidän
vieraillenne. Muuten Eloise ja minä olemme saaneet valmiiksi menuetin,
jonka te meille suunnittelitte: Haluatteko nähdä meidän esittävän osan
loppunäytöksestä? (Alkaa tepastella omituisia tanssiaskeleita, jolloin
kääntyy selin, eikä huomaa, että rva L.-G. poistuu taustalle. Hetken
kuluttua hän kääntyy, huomaa asian laidan ja nolostuu. Toiset vieraat
ilostuneita.)

(Yleisen iloisuuden ja juuri alkaneen puheensorinan katkaisee äkillinen
ja räikeä torven toitotus.)

_Eloise_. Hyi, kuinka inhoittavaa!

_Sarita_. Eikö hän nyt olisi voinut jättää meitä rauhaan tänä iltana?

_Arkkipiispa_. Rakas nuori nainen, kyllä kai hänen sallitaan katsella
tätä Huvipalatsia, jonka kustannukset hän on itse suorittanut.

_Sarita_. Katselkoon vain, mutta älköön hätyyttäkö vieraitaan kuin
lampaita.

(Kaikki muut paitsi Granville menevät taustalle.)


SEITSEMÄS KOHTAUS.

    Granville, Lumley-Gotham, kolme vartijaa, palvelijoita,
    myöhemmin Lumley-Gotham nuorempi ja Jessup.

(Aluksi kuuluu vielä pari torven toitotusta, vaikka ei niin kovaa
ja vihlovaa kuin äsken, sitten astuu sisälle kolme vartijaa, jotka
nuuskivat tarkasti joka nurkan minkä jälkeen jäävät seisomaan yksi
kullekin ovelle.)

_Lumley-Gotham_ (tulee oikealta. Hän on vanha, laiha, kaljupäinen
ja hampaaton mies, jonka kasvot ovat terävät ja kokoonkutistuneet.
Hänen luonteensa pääominaisuuksia ovat ahneus ja pelkuruus, varsinkin
viimeksimainittu. Liikkuessaan hän kurkistelee kaikkiin suuntiin,
eikä koskaan astu monta askelta kääntymättä hermostuneena katsomaan
taakseen. Häntä taluttaa sisälle kaksi palvelijaa. Hän vaipuu väsyneenä
ja huoaten istumaan isoon nojatuoliin oikealle.)

_Granville_ (astuen esiin hymyillen). Hyvää iltaa! (Hetken perästä.)
Tahdotteko nyt tavata Jessupia?

_Lumley-G._ Minä olen väsynyt, haluan levätä.

_Granville_. Muistatte kai, että asia on tärkeä?

_Lumley-G._ (kiusaantuneena). Kyllä, kyllä. — Kutsu hänet tänne.

_Granville_ (oikealla uloskäytävällä seisovalle vartijalle). Kutsu
tänne keksintöosaston johtaja. (Vartija poistuu hetkeksi ja palaa
sitten entiselle paikalleen. Kohta lähestyy takaovella seissyt vartija
Granvilleä ja kuiskaa tälle jotakin.) Poikanne haluaa tavata teitä.

_Lumley-G._ Onko hänestä tehty tiedusteluja?

_Granville_. On kyllä.

_Lumley-G._ Hyvä on.

(Vasemmalla ovella seisova vartija on lähestynyt Granvillea ja tehnyt
tälle merkin.)

_Granville_. Teidän seitsemäs aterianne on valmis.

_Lumley-G._ Hyvä on.

_Lumley-G. nuor._ (astuu vartijoitten välitse sisään. Lähenee isäänsä
lausuen tälle kunnioittavasti). Miten voitte, isäni?

_Lumley-G._ (kuivasti ja pistävästi). Sangen huonosti... Mitä tahdot?

_Lumley-G. nuor._ Vain nähdä teitä, isä.

_Lumley-G._ Lörpötystä.

_Lumley-G. nuor._ Isä ei saa unohtaa minua kokonaan! Ymmärtääkö isä?...

_Lumley-G._ En, en ymmärrä.

_Lumley-G. nuor._ (hätääntyneenä). Te ette voi hyvin, isä! Älkää
lähtekö lentoretkelle tänään. Te voitte tulla merikipeäksi, isä.

_Granville_ (keskeyttäen). Matkan on järjestänyt isänne lääkäri.

_Lumley-G._ Minä tarvitsen huvia... Etkö sinä tule mukaan?

_Lumley-G. nuor._ (hermostuneena ja kauhistuen). Mitä? Minäkö mukaan
lentoretkelle?

_Granville_. Ei ole mitään vaaraa. Kaikki ilmalaivat on pidätetty
liikenteestä. Yöpostin kuljetuskin on kielletty. Koko avaruus on meidän
hallussamme. Yhteentörmäystä ei voi tapahtua.

_Lumley-G. nuor._ (yhä hädissään). Isä, isä, minä pyydän, älkää
matkustako!

_Granville_ (nuoremmalle Lumley-G:lle). Hyvä herra, lääkäri on
määrännyt, ettei isäänne saa häiritä aterian aikana.

(Eräs vartija on lähestynyt kädessään kultainen tarjotin. Sillä
olevalla kultaisella lautasella on tusinan verran tabletteja.)

_Granville_ (ottaa tarjottimen ja menee Lumley-G:n ja hänen poikansa
väliin, edelliselle). Olkaa hyvä!

_Lumley-G._ Kuinka monta minä saan ottaa?

_Granville_. Yhden.

_Lumley-G._ (ojentaa kuivan ja vapisevan kätensä hypistellen epävarmana
kaikkia tabletteja. Valitsee sitten kaksi ja antaa eräälle vartijalle).
Syö nämä! (Katselee tarkkaan vartijaa, ettei tämä voi piiloittaa
tabletteja hihoihinsa, vaan ne todellakin syö. Odottaa hetken tulosta.
Sitten ottaa vielä yhden tabletin, katselee sitä pitkään ja antaa
lopulta pojalleen.) Sinä syöt tämän. (Lumley-G. nuor, tottelee
määräystä, minkä jälkeen L.-G. ottaa vielä yhden tabletin käteensä
antaen samalla Granvillelle merkin, että tarjottimen saa viedä pois.)
Minä syön tämän hetken kuluttua.

(Palvelija vie pois tarjottimen. Toinen palvelija tulee samalla
kuiskaamaan jotakin Granvillen korvaan.)

_Granville_. Jessup, keksintöosaston johtaja.

_Lumley-G._ Onko hänestä tehty tiedusteluja?

_Granville_. On kyllä.

_Jessup_ (voimakas ja kunnioitusta herättävä virkapukuinen mies, jonka
rinta on jalokivillä koristettujen ritarimerkkien peitossa, kumartaa
juhlallisesti Lumley-G:lle). Valmis palvelukseenne, herra.

_Granville_. Asia koskee niitä toimenpiteitä, joita osastonne on
toimeenpannut radiumin voimalähteiden selvillesaamiseksi.

_Jessup_. Mitä tarkoitatte, herra?

_Granville_. Ne ovat vaarallisia. (Ottaa taskustansa
sanomalehtileikkeleen.) Tässä kirjoituksessa todetaan, että professori
Holcomb on keksinyt uuden alkuaineen, jota hän nimittää radiumiitiksi
ja joka kehittää tehokkaampaa voimaa kuin mikään aikaisemmin tunnettu
aine, tunkee kaikkien esineiden läpi ja tuhoaa kaiken elollisen. Onko
tämä totta?

_Jessup_. On, herra.

_Granville_. Entä jos radiumiitti joutuu jonkun anarkistin tai hullun
käsiin? Millä tavoin silloin voidaan puolustautua murhaajaa vastaan?
Teidän on lopetettava sellainen vaarallinen työskentely.

_Jessup_. Mutta, hyvä herra, ajatelkaahan, mikä merkitys radiumiitilla
on. Se antaa niin paljon voimaa, että maan kaikki teollisuuslaitokset
saadaan sillä pyörimään. Professori Holcomb voi synnyttää pisarasta
merivettä niin paljon energiaa, että se riittää kuljettamaan
rahtilentokoneen ympäri maapallon.

_Lumley-G._ (kiihkoisen ahnas loiste silmissään). Miksi te ette ole
ennemmin siitä minulle ilmoittanut?

_Jessup_. Minun ilmoitukseni asiasta on ollut herra Granvillen hallussa
jo viikon ajan.

_Lmley-G._ Minä sanon teille, mitä teidän on tehtävä. Emme voi
pysäyttää töitä, vaan professori Holcomben on keksittävä minua varten
jokin keino, jolla voin suojella itseäni radiumiittia vastaan.
Ja sillä välin on Granvillen pidettävä huolta siitä, että minun
henkivartijoitani lähetetään suojelemaan salaisuutta.

_Jessup_. Tahtonne on tapahtuva. (Kumartaa ja poistuu.)

_Lumley-G._ (kääntyen poikansa puoleen). Tunnetko itsesi aivan
hyvinvoivaksi?

_Lumley-G. nuor._ Kyllä, isä.

_Lumley-G._ No niin, siinä tapauksessa luulen voivani syödä oman osani.
(Syö tähän saakka kädessään pitämänsä tabletin.) Nyt saat mennä.

    (Lumley-G. nuor, kumartaa isälleen ja poistuu huoneesta.)


KAHDEKSAS KOHTAUS.

    Lumley-Gotham, Granville, vartijoita.

_Vartija_ (tullen ilmoittamaan). Rouva Granville haluaa puhua isänsä
kanssa.

_Granville_. Sitä ei voida sallia. Maailman valtias on juuri nauttinut
ateriansa, eikä sen perästä saa häiritä hänen ajatuksiansa.

_Lumley-Gotham_ (väsyneesti). Mistä nyt taas on kysymys?

_Granville_. Ei se ole mitään tärkeätä. (Vartijalle.) Vaimoni ei saa
tavata häntä.

_Vartija_. Mutta hän on itsepäinen, herra; hän ei lähde pois.

_Granville_ (vartijalle). Jos hän synnyttää melua, niin vangitkaa hänet.

_Vartija_. Vangitako puolisonne, herra?

_Granville_. Se on määräyksenä.


YHDEKSÄS KOHTAUS.

    Edelliset. Helma. (Oikealta alkaa kuulua sanasotaa, minkä jälkeen
    Helena tulee sisälle vartijoiden estelystä huolimatta.)


_Helena_. Kukaan ei voi estää minua pääsemästä isäni luo.

_Lumley-G._ (säikähtyneenä). Mitä tämä merkitsee?

_Granville_ (astuen estävästi Helenan tielle). Seis!

_Helena_ (Granvillesta välittämättä läheten isäänsä). Isä, minä tahdon
puhua kanssasi.

_Granville_. Vaikene!... Ottakaa hänet kiinni!

_Helena_ (vartijoitten lähestyessä koettaa kamppailla heitä vastaan).
Isä, sinun täytyy kuunnella minua!

_Lumley-G._ (vapisevalla äänellä). Mitä tämä merkitsee? Mistä on
kysymys?

_Helena_ (vartijoille, joista pari on tarttunut hänen käsivarsiinsa).
Kuinka te uskallatte? (Polkien jalkaansa.) Isä, käske noiden roistojen
päästää minut irti!

_Granville_. Viekää hänet pois!

_Lumley-G._ Ei, ei, odottakaa... Mitä hän tahtoo? Mistä on kysymys?

_Granville_. Herra Lumley-Gotham, minä varoitan teitä kuuntelemasta
häntä. Te tiedätte, että olette juuri syönyt ja tunnette lääkärinne
varoitukset. Tällaisen varomattomuuden saatte kenties maksaa
hengellänne.

_Lumley-G._ (vavisten, äärettömän pelon vallassa). Helena, kuinka
uskallat häiritä minua? Tahdotko sinä riistää hengen isältäsi?

_Helena_. Oi, isä, isä, asiani on tärkeä, se ei siedä hetkenkään
viivytystä... Isä, älä salli...

_Lumley-G._ (tukkii korvansa sormillaan ja rientää oikealle
henkivartijoittensa seuraamana).


KYMMENES KOHTAUS.

    Granville. Helena. Pari G:n vartijaa.

_Helena_ (joka isänsä mentyä on luopunut vastarinnastaan). Voit
antaa miehillesi määräyksen päästää minut vapaaksi. Minä en tee enää
vastarintaa.

_Granville_. Minua ilahduttaa, että olet päässyt taas järkiisi. (Antaa
vartijoille merkin päästää Helena vapaaksi.) Sinun pitäisi käsittää,
ettet saa mitään aikaan.

_Helena_. Taistelu ei ole vielä loppunut.

_Granville_. Sinä aiot siis turvautua äitiisi, mutta salli minun
vakuuttaa sinulle jo etukäteen, ettei sinun onnistu pelastaa Billy
Kingdomin henkeä. Sinä voit vain häväistä itsesi.

_Helena_. Sinä sallit siis käyttää vaimoasi vastaan sellaisia aseita?

_Granville_. Kysymys ei ole siitä, mitä minä sallin, vaan siitä, mitä
maailma sanoo tästä. Kaikki tietävät, että tuo nuori mies rakasti
sinua, ennen kuin menit minun kanssani naimisiin. Kaikki tietävät, että
hän juuri siitä syystä karkasi ja rupesi tavalliseksi työmieheksi. Nyt
hän on tullut takaisin insinöörinä ja lentokoneen kapteenina, ja minä
olen tavannut teidät karkaamisaikeissa. Mitä luulet kaikesta tästä
sanottavan?

_Helena_. Se on minulle samantekevää. Minulle on tärkeätä vain hänen
henkensä pelastaminen. Kaikki nämä vuodet minä olen ollut toimettomana
ja antanut sinun hallita maailmaa mielesi mukaan, mutta jos sinä nyt
ryhdyt tähän rikokseen, ja otat häneltä hengen, niin minusta tulee
sinun leppymätön vihollisesi. Sinä luulet kenties voivasi uhmata minua,
mutta minä vakuutan sinulle, että on tuleva päivä, jona kadut tekoasi.


YHDESTOISTA KOHTAUS.

    Edelliset. Lumley-Gotham. Henkivartijoita.

(Kuuluu torventörähdyksiä, minkä jälkeen henkivartijoitten seuraamana
Lumley-G. syöksyy huoneeseen).

_Lumley-G._ (kiihtymyksestä hengästyneenä). Granville!

_Granville_. Mitä nyt?

_Lumley-G._ Katsokaa! Taaskin radiumiitti. Minä en tahdo olla mukana
tässä puuhassa.

_Granville_ (ottaa L.-G:n kädessään pitämän sanomalehden, lukee).
»Tänä iltana näytti professori Holcomb tiedemiestovereillensa ja
Yleismaailmallisen sanomalehtiliiton edustajalle ilman pitävästi
suljetun kvartsipullon, jonka kemiallinen rakenne on...» — Mikä tällä
sitten on vikana?

_Lumley-G._ Jatkakaa! (Osoittaen lehteen.) Toiselta palstalta — tuosta.

_Granville_ (jatkaa lukuaan). Ainoa vaikeus on, että X-radiumiittia,
jonka nimen keksijä on aineelle antanut, ei voida kontrolloida. Se
saatiin syntymään tyhjässä astiassa. Jos se sattumalta joutuisi ilman
yhteyteen, tulisi siitä olemaan kauheammat seuraukset kuin yksikään
ihminen osaa kuvitella. Pulloa säilytetään puuvillaan käärittynä,
ja yksi laboratorion asistenteista vartioitsee sitä päivin ja öin.
Professori selitti, että jos pullo särkyisi, olisi seurauksena kaiken
elimellisen elämän häviäminen maan pinnalta. (Puhuu.) Tämähän on
mieletöntä.

_Lumley-G._ (kauhuissaan). Jos tuo pullo nyt särkyy, saan minä surmani.

_Granville_. Mutta sehän ei voi olla totta!

_Lumley-G._ Se on totta! Jatkakaa!

_Granville_ (lukee). Tämän osoitti sitovalla tavalla todeksi
se surullinen kuolema, joka kohtasi professori Clarkia. Kuten
muistetaan, oli professori Clark juuri kokeilemassa aivan vähäisellä
radiumiittimäärällä ja sai surmansa, kuten kaikki muutkin
laboratoriossa olleet. Vain pieni tomukasa oli jäänyt sille paikalle,
jossa professori oli seisonut.

_Lumley-G._ Ajatelkaa! Minustakaan ei jäisi muuta kuin tomukasa. Ja
mitä he aikovat tehdä sillä aineella? Antaa merkkejä Marsiin!

_Granville_ (jatkaa lukitaan). Professori Holcomb oli toivonut, että
X-radiumiitin avulla voitaisiin vastata niihin merkkeihin, joita
viimeisten kymmenen vuoden kuluessa on saatu Marsin asukkailta. Nyt
täytyi professorin kuitenkin myöntää, että hänen ponnistuksiaan
ehkäisi sama vaikeus joka tuotti tuhon professori Clarkille ja
hänen apulaisilleen, nimittäin että kaikki kokeet ovat osoittaneet
mahdottomaksi saada radiumiittisäteitä kohoamaan korkeammalle kuin
neljännesmailin päähän maan pinnasta. Ne saattavat kyllä kulkea 8—10
tuhatta kertaa maan ympäri, mutta eivät erkane maasta mainitsemisen
arvoisen matkan päähän.

_Lumley-G._ Oletteko ennen kuullut moista mielettömyyttä?

_Granville_. Me järjestämme kyllä tämän asian. (Menee langattomaan
puhelimeen.) Keksintöjen osasto. Poliisitoimisto. Granville puhuu.
Lumley-Gothamin erikoismääräys. Ilmoittakaa laboratoriossa oleville
asiamiehillenne, että heidän on otettava paikka valtaansa. Vangitkaa
heti professori Holcomb ja kaikki muut siinä rakennuksessa olleet ja
pitäkää heitä ankarasti vartioituina, kunnes saatte uusia määräyksiä.
Estäkää uutisten levittäminen näistä toimenpiteistä. (Tulee takaisin.)
Kas niin, se riittää. Ja nyt, herra Lumley-Gotham, älkää enää yhtään
välittäkö koko jutusta. Minä kyllä hoidan tämän asian.

_Helena_ (joka edellisen keskustelun ajan on ollut syrjemmällä, astuu
esiin). Isä, minä tahdon nyt puhua sinun kanssasi.

_Granville_. Minä olen jo sanonut, että te ette saa kuunnella häntä.

_Helena_. Isä, kuuntele minua.

_Granville_. Muistakaa lääkärin määräys.

_Lumley-G._ (valittaen). Voi, voi, voi! Mitä tämä merkitsee? Enkö minä
saa olla rauhassa omien lasteni hyökkäyksiltä? (Samassa soi kello
kovasti.) Mitä se on?

_Granville_. Minä otan selvää. (Menee langattomaan -puhelimeen. Hetken
perästä havaitaan hänen kasvoillaan hämmästys.) Mitä?

_Lumley-G._ (joutuen jälleen kauhuun valtaan). Mitä nyt? Mistä on
kysymys?

_Granville_. Odottakaa! (Kuuntelee vielä jonkin aikaa, sitten tulee
pois puhelimen luota.) Professori on tullut hulluksi! Hän kieltäytyy
luovuttamasta keksintöään. Hän on sulkeutunut työhuoneeseensa ja
selittää, että hän joko suorittaa työnsä loppuun saakka tai lyö pullon
rikki.

    (Hetken hiljaisuus. Kaikki tuijottavat Granvilleen.)

_Lumley-G._ (kuiskaten). Mitä meidän on tehtävä?

_Granville_. Poliisit koettavat päästä häneen käsiksi, mutta pelkäävät
räjähdystä.

_Lumley-G._ Käskekää heidän luopua yrityksestään. Ruvetkaa
neuvotteluihin hänen kanssaan!

_Granville_ (jälleen puhelimen luo). Sanokaa asiamiehillenne, että
heidän on luovuttava yrityksestään... Jättäkää hänet rauhaan. Odottakaa
uusia määräyksiä. (Vaiti, edelleen puhelimen ääressä.) He ilmoittavat,
että professori ei luota heihin. Hän ei tahdo enää neuvotella.

_Lumley-G._ (alkaa väännellä käsiänsä. Seuraavien vuorosanojen aikana
hänen epätoivonsa kehittyy äärimmilleen). Kas niin, kapinoitsijoita!
Yhä uusia kapinallisia. Laupias sallimus, enkö minä milloinkaan pääse
murheistani? Ensin kapinoivat työläisten ammatilliset järjestöt. Sitten
insinöörit. Sen jälkeen minun omat lapseni, kaikki ovat kapinallisia!
Ja he tahtovat tappaa minut! Herra Jumala, miksi minulle tämän teit?
(Huutaa.) Apua! Apua!


KAHDESTOISTA KOHTAUS.

    Edelliset. Lumley-Gotham nuorempi.

_Lumley-Gotham nuor._ (syöksyy huoneeseen vartijain kielloista
huolimatta). Mikä hätänä? Isä, mikä sinun on?

_Lumley-G._ (kiinnittämättä huomiota poikaansa ojentelee käsiänsä
taivaan puoleen). Jumalani, miksi laskit tämän taakan minun
hartioilleni? Miksi et antanut minun elää köyhänä miehenä ja nukkua
vaikka maantien ojassa — kunhan vain saisin nukkua? Mitä sinä tahdot
minun tekevän?


KOLMASTOISTA KOHTAUS.

    Edelliset. Eloise.

_Eloise_ (tullen nopeasti juhlasalista). Mitä on tapahtunut?

_Lumley-G._ Eräs professori on tullut hulluksi. Hän aikoo muuttaa
meidät kaikki maan tomuksi!

_Lumley-G. nuor._ Miksi et tee mitään, isä?

_Lumley-G._ Mitä minä voin tehdä? Granville, ettekö voi neuvoa minulle
jotakin?

_Granville_ (joka muitten yhä ollessa hädissään on vähitellen saanut
takaisin entisen välinpitämättömän ilmeensä). Voimmehan kysyä
Jessupilta.

_Lumley-G._ Aivan niin.

_Lumley-G. nuor._ Jessup! Missä on Jessup? Jessup! Missä on Jessup?
(Rientää oikealle huutaen mennessään.) Jessup! Jessup!


NELJÄSTOISTA KOHTAUS.

    Edelliset, paitsi Lumley-Gotham nuorempi. Vähitellen kalkki.

_Lumley-G._ (kävelee edestakaisin epätoivoissaan). Kauheata! Kauheata!
Kuinka hirveä on rikkaan miehen kohtalo! Miksi minä en saanut syntyä
köyhänä.

_Arkkipiispa_ (tullen juosten paikalle). Mitä on tapahtunut? Mitä minä
kuulin ilmaan räjäyttämisestä?

_Lumley-G._ (voihkien). Minun olisi pitänyt ymmärtää, että mies voi
ryhtyä mielettömyyksiin. Miksi te ette aavistanut sitä, Granville?

(Kaikkialla vierasten joukossa on syntynyt kauhua, sillä tieto on
nopeasti levinnyt.)

_Reginald Simpkins_ (tulee esille surkeana). Voi, minne me voimme
pelastua? Mihin me menemme?

_Rva Lumley-Gotham_ (samoin). Murhaajia! Murhaajia!

_Granville_ (mennen puhelimen luo). Halloo, kuuluuko jotakin uutta?
(Syntyy hetkeksi yleinen hiljaisuus.) Vai niin, ei vielä mitään.

_Lumley-G._ Kauheata! Kauheata!

_Reginald_. Tulkaa, menkäämme alas!

_Eloise_. Mitä se hyödyttäisi?

_Sarita_ (syöksyen salista). Tuli on irti! Tuli on irti!

(Syntyy yleinen hämminki, jonka kuluessa toistellaan sanoja: »Tulipalo»
ja »tuli irti». Silloin tulee kiireisesti sisälle de Puyster).

_de Puyster_ (koettaen päästä puhelimen luo). Palaa! Missä palaa?
(Puhelimessa.) Halloo, Yleismaailmallinen Sanomalehtitoimisto.
Valtiollinen osasto. Puyster puhuu. Kuulin huhun, että huvipalatsi
palaa. Julkaiskaa siitä heti lisälehti. Minä hankin huhulle
vahvistuksen, jos voin. (Kääntyen vieraitten puoleen, jotka ovat
hälisseet koko ajan, mutta ei kuitenkaan kovaa, että olisivat estäneet
Puysterin sanoja kuulumasta). Olkaa ystävällisiä ja sanokaa, missä
tulipalo on. Minä olen reportteri, minun täytyy tietää uutiset.

_Rva Lumley-G._ (kovasti hermostuneena). Eikö kukaan voi sanoa, mitä
meidän on tehtävä?

_Lumley-G._ (tarttuen Granvilleä käsivarteen). Ajatelkaa, ajatelkaa
nyt! Minä olen aina luottanut teihin. Te voitte varmasti antaa meille
neuvon.

_Granville_ (joka jo hetken on seisonut mietteissään, pienen vaitiolon
perästä). Sanomalehdessä kerrottiin, että nuo säteet kohoavat vain
hiukkasen yläpuolelle maan pinnan. Jos nousisimme lentokoneeseen.

_Toiset_ (katkonaisina huudahduksina). Tietysti. — Lentokoneeseen. —
Aivan niin. — Ylös ilmaan.

_Lumley-G._ Mutta kuka osaa lentokonetta ohjata?

_Helena_ (astuen esiin). Lentokoneen kapteeni on täällä.

_Lumley-G._ Missä? Missä hän nyt on?

_Helena_. Mieheni tietää sen.

_Toiset_ (kääntyen vaikenevan Granvillen puoleen). Missä häh on?
Sanokaa!

_Lumley-G._ Onko se totta? Tiedättekö te?

_Helena_. Hän tietää. Käskekää vain häntä!

_Toiset_ (Granvillen edelleen vaietessa). Hankkikaa hänet tänne. —
Missä hän on? — Mikä teitä vaivaa?

_Granville_ (eräälle vartijalle). Hae hänet tänne. (Vartija menee.
Sitten puhelimeen.) Halloo, Granville, onko mitään uutta... (Hetken
vaitiolo.) Ettekö te kuule, Granville puhuu... Ei vastausta...


VIIDESTOISTA KOHTAUS.

    Edelliset. Billy Kingdon, vartijan mukana.

_Helena_. Siinä on lentokoneen kapteeni!

_Toiset_ (sekaisina huutoina). Lentokoneeseen! — Heti matkaan! — Älkää
viivytelkö! — Nouskaamme heti!

(Syntyy yleinen rynnistys ovelle, jonka aikana joku tempaa
Lumley-Gothamin mukaan, Billy Helenan ja Tuttle rva Lumley-G:n.
Arkkipiispa on unohtanut vakavuutensa ja tuppautuu ensimmäisien
joukkoon. Näyttämö tyhjenee nopeasti. Aivan lyhyen tuokion on näyttämö
tyhjänä. Sitten ryntäävät sisälle Lumley-Gotham nuorempi ja Jessup ynnä
loput vieraat. Samalla alkaa kuulua poistuvan lentokoneen moottorin
ääni.)

_Lumley-G. nuor._ He ovat jättäneet meidät tänne kuolemaan. (Raastaa
itseään.) Nuo lurjukset... roistot! Oi, voi, mitä minä teen? Mitä minä
teen?

(Muutkin ymmärtävät ja kauhistuvat. Sitten näyttämö pimenee, kunnes
hetken päästä välähtää äkkinäinen valo, joka samassa taas sammuu, ja
pieni jyrinä seuraa sitä.)

    Väliverho.




TOINEN NÄYTÖS.


(Näyttämön ääriviivat samat kuin ensimmäisessä näytöksessä. Näyttämö on
kuitenkin nyt ikävä ja harmaa, sillä kaiken elollisen ylitse on kuolema
käynyt. Koristeet ovat jäljellä, mutta niillä ei ole loistoa, sillä
mikään valaistus ei toimi. Kaikki tekee kylmän ja kolkon vaikutuksen.
Lattialla on pieniä tuhkakasoja, tuhoutuneitten ihmisten jäännöksiä. —
Edellisen näytöksen toiminnasta on kulunut kuusi tuntia.)


ENSIMMÄINEN KOHTAUS.

(Kaikki ilmalaivaan pelastuneet henkilöt, paitsi Granville, tulevat
vähitellen sisälle, kaikki matkasta huomattavasti väsyneinä, paitsi
Billy ja Helena, joista sitä ei niin huomaa.)

_Billy_ (on tullut Helenan kanssa ensimmäisenä ja ryhtyy heti
tarkastelemaan ympärilleen. Menee puhelimen luo ja koettaa antaa sillä
merkkejä, mutta ei pääse minnekään. Sitten hän kiinnittää huomiota
huoneen kylmyyteen, tekee sitä osoittavan merkin, ja katsoo Helenaan,
joka näyttää ymmärtävän kaiken yhtä hyvin kuin hänkin. Sitten kiintyy
hänen katseensa lattialla oleviin tuhkaläjiin. Osoittaa niitä Helenalle
ja sanoo kuiskaten). Katso!

_Rva Lumley-Gotham_. Miksi koko talo on tyhjänä? Käskekää ottaa selvää
asiasta!

_Lumley-Gotham_ (hampaat kalisten). Kutsukaa tänne minun adjutanttini
ja käskekää hänen tuoda minulle takki. Miksi minusta ei pidetä huolta?

_de Puyster_ (häärien puhelimen luona). Hyväinen aika, minä en ole
saanut yhtään sanomalehtien aamunumeroita.

_Billy_. Nähtävästi ei ole olemassa ketään. Kukaan ei vastaa
puhelinmerkkeihin.

_Sarita_. Mutta mitä ihmettä me sitten teemme?

_Arkkipiispa_. Ettekö voi mennä lähettämään määräyksiä?

_Billy_. Mennä? Minne? Kenelle olisi määräyksiä lähetettävä?

_Sarita_. Huutakaa juoksupoikaa.

_Reginald_. Voittehan lähettää sähkösanoman.

_Billy_. On nähtävästi tapahtunut radiumiittiräjähdys, eikä ole
jäljellä yhtään elävää olentoa, meitä lukuunottamatta.

_Rva Lumley-G._ Lähettäkää sitten sananviejä kaupunkiin.

_Helena_. Etkö ymmärrä, äiti, kaupungistakin ovat ihmiset tuhoutuneet.

_Eloise_. Kaikki työläisetkö?

_Helena_. Pelkään niin tapahtuneen.

_Eloise_. Mutta sehän on mahdotonta. Mitä me sitten teemme?

_Sarita_. Ei ole ketään, joka tarjoileisi meille.

_Reginald_. Ei ole mitään syötävää.

_Arkkipiispa_. Eikä siis ole keittäjiäkään.

_Eloise_. Sehän on järjetöntä. Olisimmeko me villien asemassa?

_Rva Lumley-G._ (joka on kovasti hermostunut, melkein parkaisten).
Minä en suostu tällaiseen. Minä ilmoitan hallitukselle! (Kääntyen
herra de Puysterin puoleen.) Herra Puyster, ettekö voi ilmoittaa tästä
sanomalehdille?

_de Puyster_ (tuskaantuneena). Minä koetan ilmoittaa. Kunpa vain saisin
sanan toimistoon. Minä en ole saanut yhtään uutista aamunumeroihin.

_Billy_. Ettekö voi käsittää, ettei ole olemassa enää mitään
sanomalehtiä.

_de Puyster_. Eikö mitään sanomalehtiä?

_Billy_. Kuka niitä painaisi?

_de Puyster_. Sen kanssa minulla ei ole mitään tekemistä. Minä olen
Yleismaailmallisen Sanomalehtiliiton palveluksessa, ja olen sopimuksen
mukaisesti sitoutunut hankkimaan uutisia, painettiinpa niitä tahi ei.

_Billy_. Ettekö te nyt vihdoinkin käsitä, te ja kaikki muut, ettei
koko maapallolla ole enää ketään muita ihmisiä kuin me, ilmalaivan
avulla pelastuneet. Kaikki muu elollinen elämä on nähtävästi sammunut.
Minä lähden kuitenkin katsomaan, onko asiain tila todella sellainen
kuin oletan. (Vaihtaa muutaman sanan Helenan kanssa ja menee sitten
oikealle.)


TOINEN KOHTAUS.

    Kaikki muut, paitsi Billy.

_Rva Lumley-G._ (retkahtaen voipuneena nojatuoliin). Antakaa
minun sitten kuolla! (Eloise ja Reginald siirtyvät hoitelemaan ja
lohduttamaan häntä.)

_Helena_ (joka on saatellut isäänsä käsikoukusta ja asettanut hänet
tuolille istumaan). Meidän täytyy saada jotakin juotavaa. (Katsoo
ylihovimestari Tuttleen.) Tuttle, onko tässä lähellä jotakin sellaista?

_Tuttle_ (on kohta sisään tultuaan asettunut huolettomaan asemaan
loikomaan sohvalle. Hän vastaa veltosti ja huolettomasti). En tiedä,
rouva hyvä.

_Arkkipiispa_. Eikö sen tietäminen kuulu teidän tehtäviinne?

_Tuttle_. Ei kuulu.

_Helena_. Menkää nyt kuitenkin etsimään. Näiden ihmisten täytyy saada
apua.

_Tuttle_. Minä olen yhtä väsynyt kuin toisetkin.

    (Nousee kuitenkin laiskasti ja menee ulos.)


KOLMAS KOHTAUS.

    Edelliset, paitsi Tuttle.

(Hetkinen äänettömyyttä.)

_Arkkipiispa_ (melkein kuiskaten). Sarita, maailmassa ei ole enää
keittäjiä. (Vaihtavat katsetta Saritan kanssa.) Meidän on syötävä
kylmää ruokaa... (Hetken vaiti.) Kenties me emme saa ensinkään ruokaa!

_Sarita_ (huokaisten). Ei enää milloinkaan keitettyä viiriäistä.

_Arkkipiispa_ (samoin). Ei koskaan enää hummerisalaattia. — Eikä enää
milloinkaan sokeroituja munkkeja.

_Eloise_ (myös surullisesti). Emme enää koskaan pääse teatteriin.

_Reginald_ (kauhistuen). Herra Jumala! Eikö ole enää räätäleitäkään.
Täytyykö minun nyt turvautua valmiina ostettuihin vaatteisiin?
(Surkealla äänellä.) Ei ole ketään, joka painaisi minun runojani!

_Sarita_. Ole vaiti! Minä en voi enää sietää tätä.

_Arkkipiispa_. Kunpa saisin edes tilkkasen viiniä kuivaan suuhuni.


NELJÄS KOHTAUS.

    Edelliset ja Tuttle.

_Tuttle_ (tulee sylissään puolikymmentä samppanjapulloa). Minä löysin
sentään jotakin. Tässä on, jos haluttaa.

_Rva Lumley-G._ (loukkaantuneena palvelijan suorasukaisuudesta). Tuttle!

_Tuttle_. Mitä nyt, pikku rouva? (Ojentaen hänelle pullon.) Panemmeko
pullon puoliksi?

_Reginald_ (rientäen ikäänkuin suojelemaan valtiatarta). Senkin roisto!
Tämä on, tämä on... (hänen äänensä alenee, kun hän huomaa Tuttien
katseen).

_Tuttle_ (murahtaen). Suu kiinni, nulkki.

_Arkkipiispa_ (arvokkaasti). Tuttle, te unohdatte asemanne.

_Tuttle_ (räjähtäen nauruun). Asemani? Millainen on minun asemani?

_Arkkipiispa_ (ihmeissään). Mitä... mitä te tarkoitatte?

_Tuttle_ (yhä nauraen). Mitäkö minä tarkoitan? — Sinä olet komentanut
minua aikasi, vanha veikko, mutta luuletko, että se nyt enää käy
päinsä? Kukahan on nyt voiton puolella?

_Rva Lumley-G._ (nousten väsymyksestään huolimaita täyteen
pituuteensa). Tuttle, tiedättekö, kenen talo tämä on?

_Tuttle_. Se on teidän, rouvaseni, mutta tuskinpa siitä on teille
suurtakaan iloa.

_Rva Lumley-G._ Kiittämätön lurjus, minä erotan teidät palveluksestani.

_Tuttle_. So, so, arvoisa rouva. Minä en ole enää kovin kärkäs
noudattamaan rouvan määräyksiä. (Kohottaa pullon huulilleen.)

_Rva Lumley-G._ Elukka, poistukaa heti talostani!

_Tuttle_ (nauraen). Kuka voi ajaa minut ulos? Ehkä lähetätte hakemaan
poliisia?

_Rva Lumley-G._ (miehelleen). Herra Lumley-Gotham, te olette tämän
kodin päämies. Käskekää tuo mies pois.

_Lumley-G._ (loikoen nyt jollakin korokkeella). Rakkaani, ei minulla
ole hänen kanssaan mitään riitaa.

_Tuttle_. Siinä kuulette. Sillä tavoin on minua puhuteltava. Tässä
on sinulle, vanha veikko, kunnon naukku. (Ojentaa pullon L-G:lle,
joka hetken kuluttua ottaa sen ja vie suulleen rva L-G:n katsellessa
sitä toimitusta voimattoman kiukun vallassa.) Nyt ovat ohjakset minun
käsissäni. (Liikkuu kuin voittaja toisten keskellä.) Minulla on
viinikellarin avain. (Heiluttaa avainta.) Kaikki, jotka tahtovat olla
mukana, seuratkoot minua!


VIIDES KOHTAUS.

    Edelliset ja Granville.

_Granville_ (astuu sisälle ja menee suoraapäätä Tuttlea vastaan).
Tuttle, anna minulle tuo avain.

_Tuttle_. Mitä?

_Granville_. Anna avain minulle.

_Tuttle_ (epäröi hetken, muita antaa sitten avaimen). Hyvä on, herra.

_Granville_. Mene nyt tiehesi! (Tuttle livahtaa ulos.)


KUUDES KOHTAUS.

    Edelliset paitsi Tuttle.

(Kaikki kääntyvät Granvillen puoleen ikäänkuin odottaen häneltä
pelastusta.)

_Sarita_. Oletteko saanut tietoonne jotakin uutta?

_Granville_. Uuttako? Kuka nyt voisi uutisia kertoa?

_Sarita_. Mutta täytyyhän toki jossakin olla ihmisiä.

_Granville_. Mahdollisesti, mutta miten me voisimme saada siitä tietoa?

_Sarita_ Emmekö voi soittaa heille langattomalla?

_Granville_. Osaatteko käsitellä sellaista kojetta?

_Sarita_ Minun purjeveneeni on rannalla telakassa. Ehkä voisimme
käyttää sitä.

_Granville_. Kyllä, jos te vain osaatte hoitaa sitä.

_Rva Lumley-G._ Laupias taivas! Me emme siis todellakaan voi tehdä
yhtään mitään.

_Granville_ (hymyillen kuivasti). Niin, rouvaseni, siltä näyttää.
Me olemme hävinneet pelin. Joku on lyönyt nurin koko shakkilaudan.
(Kääntyy ja poistuu nopeasti huoneesta.)


SEITSEMÄS KOHTAUS.

    Edelliset, paitsi Granville.

(Hetkisen vaitiolo. Kaikki ovat typertyneitä.)

_Lumley-G._ (surkeasti). Eikö kukaan voi toimittaa minulle viinaa ja
soodaa?

_Rva Lumley-G._ (vaitiolon jälkeen). Minua paleltaa niin hirveästi.
Eikö kukaan voi antaa minulle shaalia?

_Helena_ (mennen äitinsä luokse ja antaa hänelle huivin hartioiltaan).
Kas tässä, äiti, ota tämä huivi. (Reginaldille.) Etkö voisi hakea
jotakin äidin ylle?

_Reginald_. Minä en tiedä, missä mitäkin on.

_Helena_. Voithan mennä etsimään.

_Eloise_ (hytisten kylmästä, kuten kaikki muutkin). Herra varjelkoon,
miksi ei kukaan käännä lämpöjohtoa auki?

_Sarita_ Minä luulen, ettei sitä ole enää lämmitetty.

_Rva Lumley-G._ Eikö enää lämmitetty? Mutta sehän on mieletöntä.
Huhtikuun puolivälissä. Lähettäkää kutsumaan talon isännöitsijää.
Kutsukaa... voi, minä unohdin.

_Arkkipiispa_. Onko täällä joku, joka tietää, miten lämpöjohtoa
hoidetaan? (Vaitiolo, kaikki katselevat kysyvästi toisiaan.)

_Rva Lumley-G._ Me palellumme kuoliaiksi.

_Helena_. Meidän täytyy tehdä nuotio.

_Eloise_. Miten sytytetään nuotio?

_Reginald_. On löydettävä jotakin palavaa.

_Arkkipiispa_. Jotakin puusta tehtyä, luullakseni. (Alkaa tutkia erästä
kullattua tuolia.) Onkohan tässä puuta. Eikös tuoleja joskus tehdä
puusta?

_Reginald_. Minä luulen lukeneeni jotakin sellaista.

_Helena_. Tämä jakkara on puusta tehty. Lämmittäkää sillä.

_Rva Lumley-G._ (kauhuissaan). Mitä? Sehän on antiikkinen.

_Eloise_. Se on väärentämätön Ludvig XV:n aikuinen jakkara. Se maksaa
kolmekymmentäseitsemäntuhatta dollaria.

_Lumley-G._ (melkein vihaisesti). Mitä se siihen kuuluu. Sytyttäkää se
palamaan!

_Reginald_ (vetäen jakkaran keskelle lattiaa). No niin, me sytytämme
sen.

_Helena_. Sinun on ensin särettävä se.

_Arkkipiispa_ (ikäänkuin halveksien runoilijan tyhmyyttä).
Luonnollisesti. Menkää pois tieltä! (Tarttuu jakkaraan ja iskee sen
voimakkaasti permantoon. Jakkara -pysyy ehyenä.)

_Reginald_. Ei niin! Te vedätte toiseen ja minä toiseen suuntaan.
(Ponnistus on turhaa.) Ei tämä käy. Me tarvitsemme kirveen.

_Helena_. Mistä me sen otamme?

_Reginald_. Minulla on veitsi. Ehkä se auttaa? (Ottaa taskustaan pienen
kynäveitsen.)

_Arkkipiispa_. Oletteko te hullu! Mutta ehkä se palaa tällaisenaankin,
jos löydämme hyviä sytykkeitä.

_Reginald_ (ottaen taskustaan jalokivillä varustetun tulitikkurasian).
Tässä on tulitikkuja.

_Arkkipiispa_. Mutta meillä täytyy olla paperia. (Katselee
ympärilleen.) Jotakin, joka palaa helposti.

_Helena_ (viitaten erääseen seinäverhoon). Koettakaa, palaako tuo verho.

_Rva Lumley-G._ Mitä? Sehän on flaamilainen gobeliini. Sen arvo on
kaksituhatta dollaria.

_Lumley-G._ Ei haittaa. Sytyttäkää se palamaan.

_Reginald_ (riistää arkkipiispan avulla verhon seinältä, vie sen
keskelle lattiaa aiottuun rovioon, raapaisee tikulla tulta, mutta verho
ei syty. Raapii useamman tikun, mutta tulos on yhtä huono). Tämä ei
kelpaa.

_Sarita_ Mistähän se voi johtua?

_Eloise_. Tyhmyrit! Eiväthän mitkään tämän talon taide-esineet pala. Ne
on tehty tulenkestäviksi.

_Reginald_ (neuvottoman vaitiolon jälkeen rientää arkkipiispan kimppuun
ja riistää hänen viittansa). Onko tämä tulenkestävä?

_Arkkipiispa_ (estellen). Ei saa, ei saa. Antakaa sen olla.

_Rva Lumley-G._ (komentaen). Luovuttakaa se heti hänelle! —

_Reginald_ (heittää paitahihasilleen jääneen arkkipiispan viitan
jakkaran päälle keskelle lattiaa, raapaisee tulta ja saa heikon
liekin syttymään). S (Kaikki tunkeutuvat niin lähelle nuotiota, että
ovat vähällä työntyä tuleen. Helena saa vaivoin heidät taivutetuiksi
antamaan tilaa äidilleen ja isälleen. Hetken hiljaisuus.)

_Rva Lumley-G._ Minä olen kadottanut timanttivyöni. Se on varmaan
jäänyt jonnekin ulos. Hyvänen aika, eikö joku menisi sitä etsimään?

_Helena_. Olkaa rauhassa, äiti. Ei sitä kukaan varasta, sillä eihän
sillä nyt enää ole mitään arvoa.

_Rva Lumley-G._ Voi, voi sentään, en minä voi tottua tähän.

_Sarita_ (lyhyen vaitiolon jälkeen). Siis rahallakaan ei ole mitään
arvoa?

_Arkkipiispa_ (huomaten). Eikä pankkeja ole enää olemassa!

_Lumley-G._ (hetken yleisen vaikenemisen perästä nousten innostuneena
tulen äärestä). Minä olen vapaa! (Toisten kasvoilla hämmästys, aivan
kuin he luulisivat ukon tulleen hulluksi.) Minä olen vapaa! Vapaa!

_Rva Lumley-G._ (yhä hämmästyksen vallassa). Mitä sinä sillä tarkoitat?

_Lumley-G._ (edelleen saman tunnelman lumoissa). Minä olen päässyt
kaikesta... kaikesta... kaikesta!

_Rva Lumley-G._ Mistä kaikesta?

_Lumley-G._ Rahoistani! Minun ei tarvitse enää allekirjoittaa
maksumääräyksiä. Minun ei tarvitse olla tekemisissä liikeasioiden
kanssa.

_Eloise_. Isä, oletko sinä järjiltäsi?

_Lumley-G._ Se on totta... totta! Ihmiset eivät enää tule minua
kiusaamaan. He eivät enää kirjoita minusta. He eivät heitä minua
vastaan pommeja. Minä saan tehdä mitä tahdon ja olla onnellinen.
(Vaipuu helpotuksesta nyyhkyttäen tuolille ja kuiskailee itsekseen.)
Vapaa... vapaa...

_Rva Lumley-G._ Voi, voi, tämä on hirveätä!

_Sarita_ (puuskahtaen). Tämä näyttää jonkun sosialistin huonolta
pilalta.

_Eloise_. Tämä on kuin painajaisunta.

_Sarita_ Tämä on konnantyö meidän yhteiskuntaluokkaamme vastaan. Nythän
me emme ole paljon parempia kuin työväki.

_Reginald_. Olisi ainakin pitänyt jäädä enemmän palvelijoita jälelle.


KAHDEKSAS KOHTAUS.

    Edelliset ja Granville.

_Granville_ (on tullut oikealta whiskypullo kummassakin kädessään
ja kuullut edellisen vuorosanan. Hän on juovuksissa). Vai niin, vai
kaipaatte te palvelusväkeä. Minä tapasin juuri äsken Tuttlen. Hän
on tulossa kädessään muuan teidän antiikkinen pertuskanne. (Jotkut
läsnäolijoista päästävät kauhun huudon.) Roskaväki on lähtenyt
liikkeelle. Vallankumouksen raivottaret ovat päässeet valloilleen.
Punainen lippu liehuu kaduilla!

_Arkkipiispa_ (joka samoin kuin muutkin on tuijottanut ihmeissään
Granvilleen). Sir, minä luulen, että te olette juovuksissa. — Teidän
hermonne eivät ole kestäneet tätä kauheata tapahtumaa.

_Granville_. Mitäs te, arkkipiispa, sanotte nyt Jumalastanne? Nukkuuko
hän kenties ja näkee pahoja unia? Vai onko ehkä joku lyönyt häntä
kyynärpäähän. Vai onko hänkin humalassa kuten minä?

_Arkkipiispa_. Herra Granville, tämä on pilkkaa!

_Granville_ (nauraen). Viinikellarin ovi on auki. Olkaa hyvä ja
nauttikaa tekin, niin saamme nähdä, mitä te sitten puhutte.

_Rva Lumley-G._ (arvokkaasti). Minä luulen todellakin, että te näin
vaikean koettelemuksen hetkenä...

_Granville_. Mitä nyt, armollinen rouva? Alammeko tulla siveellisiksi?
Olisiko meidän rakennettava kaikki entiselleen? Vastatkaa minulle,
te uutterien muurahaisten veljet ja sisaret! (Odottaen vastausta,
jota kuitenkaan ei tule.) Minun sieluni nousee siiville, (tutkii
pullon leimaa)... Royal Irish Whiskeyn siiville. Katsokaa aurinkoja
tuolla radoillaan! Katsokaa kiertotähtiä! Kuivuneina ja pimeinä ne
ovat ainiaaksi unohdettuja. (Toiset kuuntelevat jäykistyneinä ja
ymmärtämättä hänen puhettaan. 'Tarkastaa heidän säikähtyneitä kasvojaan
ja puhkeaa nauruun.) Minun juhlassani on, näemmä, kokoelma kuolleita
vieraita. — Kippis, rakkaat ystävät, tänään me ilveilemme jumalien
kanssa! (Vie pullon huulilleen.)

_Sarita_ Oh, tämä on kamalaa! Eikö teillä ole yhtään hävyn tunnetta?

_Granville_. Häpyäkö? Se oli pelin laki, mutta nyt on peli loppunut.

_Sarita_. Hyvä herra, te kyllä saatte jälkeenpäin hävetä.

_Granville_. Minä en milloinkaan uskonut peliin, mutta kun ei ollut
muuta mahdollisuutta, niin minä pelasin. Minua huvitti pelata paremmin
kuin toiset, katsella heidän ponnistelujansa, lukea heidän sielujensa
liikkeitä ja hallita heidän naurettavia puuhiansa. Mutta nyt — missä
ovat pelinappulat? Pelipöytä on lyöty nurin.

_Helena_ (astuen Granvillen luo). Herra Granville, sallikaa minun
ehdottaa, että te menisitte pois ja joisitte yksinänne, jollei teillä
ole meille mitään parempaa sanottavaa.

_Granville_. Oo, minun neitseellinen vaimoni! (Tarttuu Helenaa
ranteesta kiinni.) Tule kanssani tyhjentämään pullo!

(Helena astahtaa taaksepäin, mutta Granville pitää häntä kiinni
ranteesta, jolloin heidän välilleen syntyy ottelu. Samassa tulee
sisälle Billy.)


YHDEKSÄS KOHTAUS.

    Edelliset ja Billy. Vähän myöhemmin Tuttle (huomaamatta pulloineen).

_Billy_ (iloisena oikealta ovelta). Halloo!

_Helena_. Billy!

_Granville_ (joka vähitellen toipuu hämmennyksestään, irroittaa Helenan
käden ja ratkeaa taas nauruun). On sittenkin olemassa jotakin, jonka
vuoksi kannattaa elää.

_Billy_. Mistä on kysymys' (Käsittää tilanteen.} Niinkö pian, Granville?

_Helena_. Oletko ollut kaupungissa?

_Billy_ (nyökkää myöntävästi).

_Kaikki_ (paitsi Granville kokoontuvat hänen ympärilleen ja kyselevät).
Mitä te näitte? — Kertokaa! .

_Billy_. Samaa kuin täälläkin. En kerrassaan mitään.

_Rva Lumley-G._ Eikö yhtään ihmistä?

_Billy_. Ei yhtään ainoata sielua.

_Rva Lumley-G._ Onko koko kaupunki autiona?

_Billy_. Kuin hautausmaa. Broadwaylla seisoo raitiovaunuja, autoja,
moottoripyöriä, lentokoneita, mutta niissä ei ole yhtään ainoata
ihmistä. Käytävillä on pieniä tuhkakasoja — niitä on myös myymälöissä
ja raitiovaunuissa. Mutta ei kuulu minkäänlaista ääntä. Ei edes
kärpästä ole elossa.

_Sarita_ Oi, kuinka hirveätä!

_Helena_. Ovatko kaikki muut asiat kunnossa?

_Billy_. Ovat. Ruokaa, juomaa, vaatteita, kaikkea oli. Mutta teidän on
itsenne mentävä niitä ottamaan.

_Rva Lumley-G._ Se on konnamaista!

_Billy_. Kuinka niin, rouva Iumley-Gotham? Mitä puuttuu? Tehän
omistitte puolet maapalloa — ja nyt voitte saada toisenkin puolen. Nyt
on koko maapallo teidän. Ottakaa se syliinne!

_Helena_ (moittivasti). Billy!

_Billy_ (hyväntuulisena). No, no, rakkaani. Minä en tahdo olla ilkeä.
(Katsellen ympärilleen.) Onko teillä aavistustakaan siitä, mihin
teidän on ryhdyttävä? (Hiljaisuus.) Nähtävästi ei. — Minä aavistan,
että aiotte jatkaa elämistä, mikä luonnollisesti on yksinkertaisinta.
Sentähden olen hankkinut teille vähän ruokaa.

_Arkkipiispa_ (syöksyen Reginaldin kanssa Billyä kohti). Erinomaista!

_Billy_ (pysähdyttäen heidät). Anteeksi, silmänräpäys. Minulla on
ensin jotakin muuta sanomista. Me olemme nyt aloittaneet uuden
elämänjärjestyksen, ymmärrättekö? Tänä aamuna alkoi vuosi 1.
Pyhä omistusoikeus. on lakkautettu. Minä kehoitan teitä myöskin
kiinnittämään huomiotanne siihen, että kaikki sovinnaiset tavat on
poistettu. Herra Reginald Simpkinsillä on iltapuku yllään, vaikka
nyt on aamu, ja hänen korkea-arvoisuutensa arkkipiispa esiintyy
paitahihasillaan. Minä aion rikkoa myöskin muutamia sääntöjä. Kuten
otaksun, tietävät kaikki, että minä olen pitänyt Helenasta jo vuosia
sitten.

_Helena_. Mutta Billy...

_Billy_ (keskeyttäen). Minä rakastin häntä jo ennen kuin hänet
pakotettiin menemään naimisiin Granvillen kanssa. Te nimititte sitä
»säätyavioliitoksi», ja te karkoititte minut pois uhaten riistää
minulta hengen. Eilen illalla minä palasin, aikoen ottaa hänet mukaani
teidän maailmastanne ja kaikista sen laeista välittämättä. Nyt on
se maailma loppunut, ja myöskin kaikki sen lait ovat rauenneet. Sen
vuoksi minä en enää aiokaan viedä häntä pois. Mutta pankaa mieleenne
se seikka, että hänen nimensä on tästä hetkestä alkaen Helena Kingdon,
eikä Helena Granville. (Ojentaen kätensä Helenalle.) Rakkaani! (Helena
seisoo liikkumattomana, mutta sallii kätensä jäädä.) Tule! Me olemme
rakastaneet toisiamme uskollisesti, ja me olemme odottaneet kauan.
Rakastatko minua, Helena?

_Helena_ (vakavasti). Kyllä, minä rakastan sinua.

_Rva Lumley-G._ (syöksähtäen esille ja kirkaisten kauhistuneena).
Helena!

_Billy_. Minä valitan, rouva Lumley-Gotham, mutta tämä asia koskee vain
Helenaa ja minua.

_Granville_. Nuori mies, minä luulisin, että se hieman koskee minuakin.

_Billy_. Granville, te olette juovuksissa. Teidän on oltava selvä
voidaksenne keskustella tällaisesta asiasta.

_Granville_. Niin, minä ymmärrän kyllä, poikaseni, että tämä voi
kuulostaa hiukan teatterimaiselta, mutta oletteko tullut ajatelleeksi,
että tämä teko voi maksaa henkenne?

_Billy_ (katsellen pitkään Graavilleen ja naurahtaen). Oletteko
kokonaan unohtanut, että asiat ovat eilisillasta suuresti muuttuneet?

_Granville_. Mitä te tarkoitatte? ..

_Billy_. Eilen illalla tarvitsi teidän vain viitata kädellänne
saadaksenne minut pois tieltänne. Mutta jos te nyt tahdotte ottaa
minulta hengen, niin on teidän tehtävä se itse. Omin käsin on teidän
suoritettava alhainen, raaka murha. Se on kamala tehtävä, sen kai
ymmärrätte?

_Helena_. Billy, olkaamme järkeviä...

_Billy_. Järkeviäkö, rakkaani? Tietysti! Granville on gentlemanni.
Hän tuntee tarkoin kaikki juonittelun säännöt. Siitähän hän on tullut
kuuluisaksi. Ehkä me suoritamme kaksintaistelun. Eikö se ole hienoa?
(Kääntyen koko seuran puoleen.) Olkaa niin ystävällisiä ja painakaa
mieleenne tämä tosiasia: tästä hetkestä lähtien on Helena minun
vaimoni. Me olemme kuherruskuukauttamme varten valinneet hääkerroksen
Yhdyshotellista, joka sijaitsee Broadvaylla 34:nnen ja 42:n kadun
välillä. Tukkukauppaosakeyhtiön tavaratalo on aivan lähellä. Sitä
me luonnollisesti kaikki tulemme pitämään suuressa arvossa. Me emme
Helenan kanssa halua mitenkään olla toisten tiellä. Me jätämme kaikki
muut kaupunginosat teidän haltuunne. Toiselta puolen emme myöskään
halua olla ylpeitä, vaan tahdomme mielellämme kaikin tavoin auttaa
onnettomuustovereitamme. Mutta kaikkien, jotka kuuluvat meidän
seurapiiriimme, on ymmärrettävä, että vanha oikeus viettää loiselämää
on lakkautettu ja että jokaisen on suoritettava osansa työstä. — Niin,
tässä olikin kaikki, mitä minulla oli sanottavaa. Sen verran vain
lisään, että huvipalatsin tallista löydätte yllin kyllin autoja ja että
säilykkeitä on saatavana myymälöistä palatsin lähistöllä. (Tarttuu
Helenan käteen.) Tule, Helena, oma vaimoni!

    (Seurueen kesken syntyy hämmennystä ja sohinaa.)

_Rva Lumley-G._ (ennenkuin Helena ja Billy ovat ehtineet poistua). Tämä
on hirvittävä rikos säädyllisyyttä ja hyviä tapoja vastaan... mutta...
mutta kuinka te voittekaan ajatella perustaa perheen ilman anoppimuoria?

_Lumley-G._ Niin, ja ilman appiukkoa? Minä tulen mukaan.

_Arkkipiispa_. Kirkon apu on tarpeellinen kaikissa vaiheissa. Minä
liityn seuraan.

_de Puyster_. Mitenkä voisi ajatellakaan elämää ilman sanomalehdistöä?
Sallikaa minun tarjota palvelustani.

_Billy_. Minusta näyttää, että kaikki ovat halukkaita lähtemään meidän
mukaamme.

_Kaikki_ (paitsi Tuttle, vilkkaasti). Tietysti! Kuinkas muuten? Me
lähdemme kaikki.

_Tuttle_ (joka koko ajan on loikonut sohvalla, viljellyt pulloja ja
juopunut). Menkää hiiden kattilaan. Minä en lähde mihinkään. Minä olen
nyt kapitalisti... maailman valtias... Minä hallitsen...

    Väliverho,




KOLMAS NÄYTÖS.


(Yhdyshotellin keittiö. Tavallisen kokoinen osittain kaakeliseinällä
tahi puoliväliin seinää kohoavalla maalauksella varustettu. Oikeassa
nurkassa hella keittiöpöytineen. Keittiön kalustoa. Perällä oviaukko
ulos ja vasemmalla ruokailuhuoneeseen. — Edellisen näytöksen
tapauksista on kulunut kuukausi.)


ENSIMMÄINEN KOHTAUS.

    Eloise ja Sarita (kuorimassa perunoita).

_Eloise_ (samassa tanssileningissä kuin ensimmäisessä ja toisessa
näytöksessä. Se on nyt likainen ja laahustin on leikattu pois.) Voi,
hyvä Jumala tätä elämää! Tätä on jo kestänyt kokonainen kuukausi,
emmekä me ole ehtineet edes hankkia itsellemme uutta pukua.

_Sarita_ (myös samassa, nyt kuluneessa puvussa. Hiukset huonosti
kammattuina ja iho huolimattoman hoidon vuoksi raa'empi). Minä en
ymmärrä, kuinka palvelijat ovat voineet elää, kun heidän on täytynyt
tehdä tällaisia töitä. Kuinka minä vihaan perunain kuorimista!

_Eloise_. Miksi me emme keitä niitä kuorimatta?

_Sarita_. Se ei taida olla soveliasta. Mutta ajattele, Reggie on niin
hävytön, että ilkeää vaatia niitä paistettuina. Minä hän meitä pitää?

_Eloise_. Pian hän kai jo tahtoo perunasalaattia ja
majoneesikastiketta! Hän näyttää luulevan, ettei minulla ole muuta
tekemistä kuin maustaa hänen ruokaansa persiljalla.

_Sarita_. Piispahan se aina yllyttää häntä. Kun he ovat saaneet tulen
palamaan puoli tuntia täällä keittiössä, arvelevat he nähtävästi, että
heillä on täysi oikeus haukkua toisia.


TOINEN KOHTAUS.

Edelliset ja Reginald.

_Reginald_ (kuluneessa -puvussa ilman takkia tulee vaivaloisesti
kantaen koria, joka on puolillaan hiiliä). Voi, voi sentään! (Laskee
korinsa keskelle lattiaa ja jää seisomaan läähättäen.) Nuo portaat
pitenevät päivä päivältä.

_Sarita_ (ivaten). Tietysti. Miksi ette opettele hoitamaan hissiä?

_Eloise_ (kurkistaen hiilikoriin). Mitä nyt? Nimitätkö sinä tätä
korilliseksi hiiliä?

_Reginald_. Mikä sillä on vikana?

_Eloise_. Mene alas ja pane kori täyteen, muuten minä sanon Billylle!

_Reginald_. Mene itse siitä hiiden kattilaan!

_Eloise_ (katsoen Reginaldiin halveksuva ilme kasvoillaan). Ajattele,
ja kuukausi takaperin sinä rukoilit minua menemään naimisiin kanssasi.
Sinä sanoit minua enkeliksi.

_Reginald_. Nyt sinä olet paholainen. (Menee hellan luokse ja alkaa
tutkia sillä kiehuvan kattilan sisällystä.) Mitä tämä on?


KOLMAS KOHTAUS.

    Edelliset ja rva Lumley-Gotham.

_Rva Lumley-G._ (likaantuneissa vaatteissa ilmestyy oviaukkoon).
Reggie, enkö minä ole käskenyt sinua pysymään poissa lieden luota.
(Huomaa pöydällä miehen takin, heittää sen maahan.) Ja enkö minä ole
sanonut sinulle, ettet saa heittää vaatteitasi keittiöön?

_Reginald_. En minä ole tuonut sitä tänne.

_Rva Lumley-G._ Eikö se ollut juuri ylläsi?

_Reginald_. Minä vakuutan...

_Rva Lumley-G._ (tempaa liedeltä paistinpannun ja heilauttaa sitä
uhkaavasti). Mene tyhjentämään tuo jätelaatikko. Ja laita, ettei minun
tarvitse nähdä sinua ennen illallista!

_Reginald_ (ottaa jätelaatikon ja menee perältä).

_Rva Lumley-G._ (Eloiselle, joka nauraa Reginaldin kohtaloa).
Mene sisään ja kata pöytä! (Vaipuu istumaan ja kuivaa kasvojaan
esiliinallaan.)

_Eloise_ (poistuu vasemmalle.)


NELJÄS KOHTAUS.

    Rva Lumley-Gotham ja Sarita.

_Rva Lumley-G._ Voi hyvä Jumala, miksi ihmiset eivät elä kylmillä
säilykkeillä?

_Sarita_. Minkätähden he eivät voi syödä riissiä ja muuta sellaista,
mitä ei tarvitse kuoria? Siihen minä tahtoisin saada vastauksen.

_Rva Lumley-G._ (ikäänkuin kerjäten myötätuntoa). Minä olen todellakin
sitä mieltä, että heidän tulisi edes koettaa säästää minua. Minulla on
niin kovin paljon huolta!

_Sarita_. Mikäli minä voin ymmärtää, tuotatte te itse itsellenne
enimmän huolta.

_Rva Lumley-G._ (tulistuen). Minä en voi sietää, että te aina puhutte
tuolla tavoin. Miten minä tuotan itselleni huolta? Olkaa hyvä ja
sanokaa suoraan.

_Sarita_. Tietysti teidän sydämellänne on jälleen Helenan ja Billyn
asia. Se olisi ollut selvä alusta alkaen, ellette te itse olisi sitä
sotkenut.

_Rva Lumley-G._ Millä tavoin sotkenut?

_Sarita_. Hehän olivat valmiit liittymään yhteen, mutta te saitte
kysymyksen pöydälle kuukauden ajaksi.

_Rva Lumley-G._ Minä luulin, että sinä aikana tulisi jokin ratkaisu.

_Sarita_. Te voisitte ratkaista sen milloin vain tahtoisitte.

_Rva Lumley-G._ Hyvänen aika! Mitä te puhutte? Pitäisikö minun antaa
tyttäreni asua miehen kanssa, joka ei ole hänen aviomiehensä?

_Sarita_ (ivallisesti). Ei suinkaan se tapahtuisi ensimmäistä kertaa
teidän seurapiirissänne.

_Rva Lumley-G._ Mutta kun Helenan laillisesti villitty mies on samassa
talossa. Hänhän tietäisi, kaikki tietäisivät sen.

_Sarita_. Eikö meillä ennen ollut tapana sanoa, ettei mikään merkinnyt
mitään, jollei siitä vain mainittu sanomalehdissä. Nyt ei sellaisesta
ole pelkoa.

_Rva Lumley-G _ Sarita! Minä en ymmärrä teidän kevytmielistä
suhtautumistanne tähän asiaan.

_Sarita_. Mutta, hyvä rouva, ettekö ymmärrä, että teidän on tultava
järkiinne ennemmin tai myöhemmin?

_Rva Lumley-G._ (nyt jo itkuun puhkeamaisillaan). Niin, niin.

_Sarita_. Tänään on muuten kuukausi kulunut, ja asia tulee jälleen
esille. Mitä te aiotte sanoa Billylle ja Helenalle?

_Rva Lumley-G._ (voivotellen). Minun sydämeni on murskana... Minun
nimeni on tallattu lokaan.


VIIDES KOHTAUS.

    Edelliset ja Eloise.

_Eloise_ (on tullut niin, että viimeiset sanat ovat sattuneet hänen
korviinsa). Herra varjele! Taasko te jauhatte tuota samaa asiaa?

_Sarita_ (ei ota huomioon Eloisen sekaantumista, vaan jatkaa edellistä
keskustelua). Potkikaa Granville pellolle, niin asia on selvä.

_Eloise_. Onko joku nähnyt Granvilleä tänään?

_Rva Lumley-G._ Hän oli täällä aamulla.

_Eloise_. Tietysti humalassa, kuten aina?

_Sarita_. Minkätähden hän ollenkaan käy täällä? Eikö ole selvää, että
hän tulee vain tuottaakseen häiriötä, kiusatakseen Helenaa ja teitä...
(Perältä kuuluu arkkipiispan ähkinää.)

_Rva Lumley-G._ Vaiti, arkkipiispa tulee! Älkäämme antako hänen kuulla
mitään. Minua niin hävettää.


KUUDES KOHTAUS.

    Edelliset ja arkkipiispa.

_Arkkipiispa_ (puettuna siniseen työpukuun tulee perältä kantaen
selässään valtavaa puutaakkaa. Kompuroi lieden luo ja pudottaa
taakkansa lattialle. Oikaisee sitten selkänsä, kuivailee otsansa ja
huokaa.) Herra minun Jumalani! Tämä puunhakkaajan ammatti kuluttaa
voimani loppuun.

_Sarita_ (tylysti). Epäilemättä.

_Arkkipiispa_. Ne ovat laittaneet huonekalut niin hirvittävän lujiksi,
ettei niistä tahdo saada urakkaa. Tekisi mieleni käydä Bryant Parkin
puiden kimppuun.

_Rva Lumley-G._ (ottaa yhden puukappaleen ja mittaa sitä lieden
pituuteen). Luuletteko tosiaankin, että me voimme polttaa näitä?

_Arkkipiispa_ (tuijottaen rva L.-G:iin). Voi, hyvä Jumala!

_Rva Lumley-G._ Valitkaa nuo pitkät pois ja hakatkaa ne lyhemmiksi.

_Arkkipiispa_ (varovasti). Minä noudan kirveeni tänne.

_Rva Lumley-G._ Aikoisitteko hakata puita tässä liedellä? Se ei käy
päinsä.

_Arkkipiispa_. Ehkä te voisitte käyttää noita pitkiä johonkin muuhun
tarkoitukseen?

_Sarita_ (ivallisesti). Perunain muhentamiseenko?

_Arkkipiispa_ (kokoaa puunsa ja menee perälle ).


SEITSEMÄS KOHTAUS.

    Edelliset, paitsi arkkipiispa, ja de Puyster.

(Naiset häärivät ruuanlaiton touhussa. Hetkinen hiljaisuutta.)

_de Puyster_ (tulee. Hän on ainoa koko pienen yhteiskunnan jäsenistä,
joka on saanut säilytetyksi juhlapukunsa kunnossa. Pysähtyy ovelle
ja tekee hienon kumarruksen. Hän esiintyy aivan kuin ennen maailman
häviötä.) Hyvää iltaa, arvoisat naiset.

_Sarita_ (hiukan ystävällisemmin kuin hän on muita tervehtinyt). Hyvää
iltaa.

_de Puyster_ (ottaen esiin muistiinpanovihkonsa). Pyydän anteeksi.
Onko minulla kunnia puhutella rouva Viviana Athelstan de Smitkins
Lumley-Gothamia? Salliikohan aikanne mahdollisesti myöntää minulle
lyhyen haastattelun?

_Rva Lumley-G._ (kantaa juuri perunoita liedelle ja laskee ne pataan).
Ei nyt ole aikaa haastatteluihin, de Puyster.

_de Puyster_. Sepä vahinko! Olen kovasti pahoillani. Kysymys on todella
tärkeästä asiasta. Toimisto on kuullut huhuttavan, että sopu olisi
palaamassa herrasväki Granvillen perheeseen. Voitteko sanoa minulle...

_Rva Lumley-G._ Menkää matkoihinne, de Puyster!

_de Puyster_. Ai, ai sentään... (menee puhelimen luokse, joka ei
toimi). Halloo. Saanko Yleismaailmalliseen Sanomalehtiliittoon. Halloo,
halloo. Nyt on puhelin taas epäkunnossa! Minun uutiseni eivät ehdi
kolmanteen iltapäiväpainokseen. (Menee lohduttomana.)

_Sarita_. de Puyster parka, pääseeköhän hän milloinkaan entisistä
tavoistaan?


KAHDEKSAS KOHTAUS.

    Edelliset, paitsi de Puyster, ja Lumley-Gotham.

_Lumley-G._ (jonka iloinen vihellys kuuluu jo näyttämön ulkopuolelta,
ilmestyy perältä vyötettynä ruokakauppiaan esiliinaan ja syli
täynnä säilykkeitä. Hän on onnellinen kuin koulupoika). Kas tässä,
hyvät emännät. (Asettaa säilykerasiat pöydälle ja ottaa taskustaan
muistilapun.) Tahdotteko katsoa, ovatko nämä oikeita. (Vaimolleen.)
Kuusi rasiaa herneitä, kolme rasiaa lohta, neljä naulaa korppuja,
ja kolme kankea saippuaa. Kuivattuja persikoita haen illalla,
sillä Tukkukauppa-osakeyhtiössä ne näyttävät olevan pilaantuneita.
(Saritalle.) Tiedätkö, minusta alkaa tulla taitava auton ohjaaja.
Tänään en ole aiheuttanut minkäänlaista yhteentörmäystä. — Niin, ja
kesken kaiken, oletteko kuulleet, miten arkkipiispalle kävi?

_Sarita_. Emme. Miten sitten?

_Lumley-G._ Hän meni apteekkiin etsimään vaniljasoodaa, mutta ottikin
erehdyksessä risiiniöljyä. Nyt hän on ryhtynyt verestämään latinan
taitoansa voidaksensa lukea nimilapuista lääkkeiden nimiä.

_Rva Lumley-G._ (on katsellut vasemmalla ovella toisessa huoneessa
tapahtuvaa pöydän kattamista). No, tokko siitä rupeaa tulemaan
valmista? (Menee vasemmalle. )


YHDEKSÄS KOHTAUS.

    Sarita ja Lumley-G.

_Sarita_ (huomattuaan jääneensä kahden L-G:n kanssa). Nyt meidän täytyy
päästä selvyyteen Billyn ja Helenan asiasta.

_Lumley-G._ (hermostuen). Herran tähden, älä sekoita minua siihen
juttuun.

_Sarita_. Mutta onhan se kuitenkin joskus ratkaistava.

_Lumley-G._ Niin, niin, mutta minä en sitä ratkaise.

_Sarita_. Eikö Helena ole teidän tyttärenne?

_Lumley-G._ (varovasti). Niin kyllä väitetään...

_Sarita_. Te olette perheen pää, ja sen vuoksi...

_Lumley-G._ Minä en tahdo olla minkään pää!

_Sarita_. Mutta edesvastuu...

_Lumley-G._ Minä en tahdo olla mistään vastuussa! Minä en halua olla
tekemisissä koko asian kanssa. Minä en ole enää rikas, ja sen vuoksi ei
kellään ole oikeutta kiusata minua.

_Sarita_. Mutta te olette maailmanmies ja ymmärrätte käytännöllisiä
asioita. Te voisitte saada vaimonne järkiinsä.


KYMMENES KOHTAUS.

    Edelliset ja rva Lumley-G. Myöhemmin Reginald ja Eloise.

_Rva Lumley-G._ (joka on kuullut Saritan viimeiset sanat). Sarita, te
olette väärässä. Mieheni ei ole milloinkaan pystynyt sellaiseen.

_Lumley-G._ (lauhana). Kuulehan, rakkaani...

_Rva Lumley-G._ Sinä kuulet nyt minua, kuten ennenkin. — Avioliitto on
avioliitto. Se on pyhä laitos, jota ei saa hajoittaa...

_Reginald_ (vasemmalta). Herra varjelkoon, yhä ne jankkaavat tuota
samaa...

_Rva Lumley-G._ Oletko sinä ollut auttamassa pöydän kattamista? Ruoka
on melkein valmista.

_Reginald_. Eloise sanoo, että hänen päätänsä pakottaa. Hän ei tahdo
enää tehdä työtä.

_Rva Lumley-G._ (huutaa vasemmalta ovelta). Eloise! Eloise! (Eloise
ilmestyy.) Ryhdy heti kattamaan pöytää. Minä olen jo saanut tarpeeni
sinun juonitteluistasi. Jos minä vielä kuulen, että sinä yrität jättää
työsi tekemättä, niin sinä et saa palaakaan ruokaa.

_Eloise_. Mutta minä olen oikein todella sairas, äiti.

_Rva Lumley-G._ Sinä olet laiska. Koko elämäsi aikana et sinä ole
tehnyt mitään. Sinä kuhnuri, laiskuri, loiseläin! Sinä tahtoisit maata
ja lojua silloin, kun toiset tekevät työtä sinun edestäsi. Minua
hävettää, kun olen antanut sinun kasvaa sellaiseksi.

_Eloise_ (nyyhkyttäen). Voi, äiti, astianpesu on niin raskasta työtä.


YHDESTOISTA KOHTAUS.

    Edelliset ja Helena.

_Helena_ (on tullut edellisen kohtauksen aikana perältä. Hänellä on
yllään siisti talouspuku). Rauhoitu, siskoni. Minä tulen auttamaan
sinua pöydän kattamisessa. (Eloise ja Reginald menevät.)

_Rva Lumley-G._ Voi, hyvä Jumala! Olisipa meillä useampia Helenan
kaltaisia tässä talossa.

_Sarita_ (ivallisesti). Kiitoksia paljon. Onko perunoissa jotakin
vikaa, arvoisa rouva?

_Lumley-G._ (rauhoittaen). So, so, hyvät naiset! Miksi te teette työnne
vieläkin raskaammaksi kuin se on. Rahtunen ystävällisyyttä helpottaa
suuresti.

_Sarita_. Se on tuntematon käsite tässä yhteiskunnassa.


KAHDESTOISTA KOHTAUS.

Edelliset paitsi Eloise ja Reginald, ja Billy Kingdon, myöhemmin
arkkipiispa ja de Puyster.

_Billy_ (tulee perältä flanellipaitaan ja työläisen housuihin puettuna,
hiilenpölyn mustaamana). Joko täällä on ruoka valmista? Me olemme
tänään lastanneet kahdeksan täyttä kuormaa hiiliä. Täytyy huolehtia
talven tarpeista. Tuttle jäi sinne lopettelemaan työtä. Hän on nyt
toipunut kapitalistihaaveistaan, on raitis ja työteliäs.

_Arkkipiispa_ (puusylyyksineen). Olkaa hyvä! (Heittää puut lieden
viereen.) Minä toivon, että ne nyt sopivat teille.

_Billy_. Nehän ovat erinomaisia. Missä te nyt työskentelette?

_Arkkipiispa_. Olen alkanut särkeä Pennsylvanian aseman penkkejä. ;

_Billy_. No, siellähän teille riittää työtä kauaksi aikaa, (de Puyster
on tullut ja rapsuttaa puhelinta.) Kuuluuko tänään jotakin uutta?

_de Puyster_ (pannen sormen suulleen ja kuiskaten). Hienoja uutisia.
Hirveä häväistysjuttu eräässä vanhassa ja kunnianarvoisassa perheessä.

_Billy_ (mitäänsanomattomasti, samalla kun toiset ovat hiukan
kiusaantuneen näköisiä). Vai niin. (Menee Helenan luokse ja tarttuu
tämän käteen.) No, rakkaani, mitenkä asiat luistavat?

_Helena_. Meillä oli tänään lakaisemisharjoituksia. Oppiminen on
ihmeellistä.

_Billy_ (vaitiolon jälkeen). Hyvät ystävät, mitä aiotte sanoa meille?
Nyt on kuukausi kulunut. (Odottaa toisten vastausta.) Me tahtoisimme
saada vastauksen.

_Rva Lumley-G._ Minä olen ollut murheeseen menehtymäisilläni tämän
asian vuoksi. Helena, minä en käsitä, miten sinä voit odottaa
äidiltäsi jotakin tällaista. Niin huolellisesti kuin minä olen sinua
kasvattanut...

_Helena_. Ole kiltti, äiti, ja odota vähän. Kuunnelkaamme, mitä mieltä
toiset ovat.

_Billy_ (kääntyen arkkipiispan puoleen). Te olette kai muuttanut
mielipidettänne?

_Arkkipiispa_. Ei ole kysymys mistään inhimillisistä mielipiteistä,
joita voidaan muuttaa. On kysymys Jumalan laista. Te ajattelette omaa
itsekästä onneanne, mutta minä olen vastuunalainen koko yhteiskunnan
menestyksestä.

_Billy_. Mutta, hyvä ihminen, ettekö te käsitä, ettei tule olemaan
mitään yhteiskuntaa, jollemme me mene naimisiin Helenan kanssa.

_Arkkipiispa_. Voi niinkin olla, mutta se ei koske minua. Parempi,
ettei ole ensinkään yhteiskuntaa kuin että se perustetaan
kuolemansynnille.

_Billy_. Jollakin tavalla on elämää ylläpidettävä. Meidän on luotava
uusi ihmissuku maapallolle, mutta mitenkä se muuten kävisi päinsä?


KOLMASTOISTA KOHTAUS.

    Edelliset ja Granville.

_Granville_ (tulee perältä tällä kertaa vain hiukan humalassa. Hänen
kasvoillaan on entinen röyhkeä ivahymy. Toiset hänen ilmestyessään
vaikenevat). No, mitä nyt? Jatkakaa, hyvä herrasväki. Tietysti te taas
olitte käsittelemässä minun avioliittoani. Sehän on tämän seurapiirin
tavallisin puheenaine. (Toiset siirtyvät syrjemmälle, sillä Granvillen
läsnäolo ei epäilemättä ole useimmille mieleen.) Mihinkä tulokseen
te nyt sitten olette tulleet? (Vaikenee hetkeksi, sitten vetäen
sieraimiinsa keitetyn perunan tuoksua. Istuutuen.) Oo, mikä hieno
tuoksu minun sieraimiani hyväilee? Keitettyjen perunainko? Rouva
Lumley-Gotham, muisto teidän keittiönne olemassaolosta pakotti minut
keskeyttämään syvälliset mietteeni ihmiselämän turhuudesta. Luullakseni
ei maailmassa ole ketään, joka kuorii perunoita yhtä taitavasti kuin
Sarita Knickerbocker-Smythe. Ja epäilenpä, onko maailmassa Abraham
Lincolnin jälkeen ollut vankempaa puunhakkaajaa kuin ystäväni Harlemin
arkkipiispa. (Arkkipiispa kumartaa epämääräisesti.) Mutta palatakseni
asiaan, minä luotan siihen, että teidän korkea-arvoisuutenne
puolustaa kodin pyhyyttä. (Odottaa vastausta, jota ei tule.) Teidän
korkea-arvoisuutenne olisi muistettava ne monet suosionosoitukset,
jotka kirkko sai vastaanottaa minun johtaessani valtiosihteeristöä.

_Arkkipiispa_. Jos minä tuen teitä kysymyksessä olevassa ristiriidassa,
niin en tee sitä sellaisista syistä. Kirkon apua ei voida ostaa.

_Granville_ (ehättäen pilkallisesti myöntämään). Ei luonnollisesti. —
Teitä, rouva Lumley-Gotham, ei ulkonainen onnettomuus ole varmaankaan
saanut unohtamaan jalojen esi-isienne perintätapoja. Te ette salli
perhehäpeän liata nimeänne?

_Rva Lumley-G._ En, sitä minä en salli.

_Granville_ (nousten). Hyvä! Kahden sellaisen tuen varassa seison
minä vuorenvankkana. Kirkko ja seurapiiri minun puolellani. Entä
sanomalehdistö? Mitä sanoo de Puyster?

_de Puyster_ (kumartaen rva L.-G:lle). Tällaisessa asiassa täytyy
sanomalehdistön yhtyä yhteiskunnan valtijattaren mielipiteeseen.

_Granville_. Vallankumouksen lienee vaikeata nousta tällaista
arvovaltaa vastaan. Mutta kuunnelkaamme sentään, mitä kapinallisilla on
sanottavaa.

_Billy_ (hiukan kiihtyen). Mitäkö kapinoitsijat sanovat..?

_Helena_. Billy, keitetyn perunan tuoksu ei edistä korkeampien
ajatuskeskusten toimintaa. Minä ehdotan, että me kaikki siirrymme
illallislle ja jatkamme keskustelua sen jälkeen.

_Lumley-G._ (ikäänkuin heräten). Oikein puhuttu!


NELJÄSTOISTA KOHTAUS.

    Edelliset ja Tuttle.

_Tuttle_ (tulee työpuvussa ja hiilentahraisena perältä).

_Helena_. Tuttle, tulette oikeaan aikaan. Me aiomme juuri istuutua
illalliselle. Tulkaa nyt kaikki. (Menevät vasemmalle, Tuttle viimeisenä
itseään siivoillen, paitsi Granville ja Sarita.)


VIIDESTOISTA KOHTAUS.

    Granville ja Sarita.

_Granville_. Kuka olisi voinut uskoa, että näin pieni maailma saattaa
olla niin rattoisa.

_Sarita_. Teistä on kai maailma aina näyttänyt rattoisalta?

_Granville_. Rakas Sarita, ettekö ole kuullut sananpartta, että elämä
on huvinäytelmää sille, joka ajattelee, ja murhenäytelmää sille, joka
tuntee?

_Sarita_. Vai niin. Entä miltä se näyttää siltä, joka on juovuksissa?

_Granville_. Armollinen neiti, minä ajattelin ennen juopumistani.

_Sarita_. Mutta ette voinut ajatella mitään parempaa kuin juopottelua.
Ja kun te nyt näette pienen ihmisryhmän, joka koettaa järjestää
kauheata asemaansa parhaalla mahdollisella tavalla, ette te osaa muuta
kuin tulla häiritsemään sitä — kävellä ympäri ja pistellä näitä ihmisiä
ja nauttia heidän onnettomuudestansa.

_Granville_. Rakas Sarita, kuinka väärin te ymmärrättekään minun
filosoofisen luonteenlaatuni!

_Sarita_. Mitä te oikeastaan haluatte? Te ette rakasta Helenaa, sen
tiedän. Vihaatteko te sitten häntä niin, ettette voi sallia hänen tulla
onnelliseksi? Vai Billyäkö vihaatte?

_Granville_. Ehkäpä hieman kumpaakin, Sarita. Minä en voi väittää
olevani ilman inhimillisiä heikkouksia. Mutta pääasiallisesti minä
toimin uskonnollisista syistä.

_Sarita_ (ivallisesti). Tietysti! Minä olen tyhmyri, kun en sitä
huomaa. Mutta jollei teitä väsyttäisi asian lähempi selittäminen...

_Granville_. Ei ensinkään, Sarita. Me olemme kaikki hulluja, ennenkuin
tulemme filosoofeiksi. Mutta minä vapauduin hulluudestani jo nuorena.
Minä tarkastelin elämää kaikilta puolilta ja näin, että se oli luonnon
laatima ansa. Jokainen järkevä ihminen huomaa, ettei sillä ole mitään
tarkoitusta. Mutta minkä ajattelija huomaa, sitä hän ei milloinkaan
uskalla panna käytäntöön; harvoin hän edes tohtii opettaa sitä muille.
Esteenä on tuo kauhea asia, jota me olemme tottuneet nimittämään
siveydeksi. Mutta nyt on vihdoinkin olemassa filosoofi, joka ei rukoile
elämää, vaan uskaltaa sanoa suoraan: »Kurista se, tuki sen suu, tee
loppu siitä!»

_Sarita_. Ja te olette tuo filosoofi?

_Granville_. Tulee vedenpaisumus, Sarita, ja silloin selviää
hulluillekin se, minkä minä, filosoofi, olen aina tiennyt. Minulla
täytyy olla rohkeutta noudattaa loppuun saakka omaa siveysoppiani.

_Sarita_. Granville, minusta tuntuu joskus, että te olette paha henki.

_Granville_. Ei enää lapsia, ei enää elämää, mikäli se minusta riippuu.

_Sarita_ (osoittaen vasemmalla olevaan huoneeseen, jonka oven edustalle
he ovat tulleet). Tuolla ovat Eloise ja Reggie, katsokaa heitä!

_Granville_. Ei ole kovinkaan suurta pelkoa siitä, että noin kurja
pariskunta saisi jälkeläisiä... Ja mitä tulee teihin, Sarita, ja teidän
minuun kohdistuvaan kaipuuseenne...

_Sarita_ (hämmästyneenä). Mitä?

_Granville_. Mitä teihin tulee, niin minä sanon...

_Sarita_ (raivostuneena). Kuinka te uskallatte?

_Granville_. Rakas ystävätär, uskokaa minua. Minä olen todella
pahoillani, kun minun täytyy riistää teiltä kaikki toiveenne. Mutta
minullahan on nyt tämä syvä filosoofinen vakaumus...

_Sarita_. Granville, te olette hävytön!

_Granville_ (katsoen pitkään Saritaan). Elämän voima teissä sanoo:
»Jospa hän vain tahtoisi! Jospa minä voisin tehdä hänet sokeaksi,
nukuttaa hänet, juovuttaa hänet tunteella. Kunpa vain nuo aivot
vaipuisivat uneen»...

_Sarita_ (puhjeten vihansekaiseen itkuun, jonka pohjalla piilee pieni
kiintymys). Minä pyydän teitä, lopettakaa!


KUUDESTOISTA KOHTAUS.

    Edelliset, Reginald ja Eloise.

(Vasemmalta alkaa kuulua riitaa, jota ylläpitävät Reginald ja Eloise.)

_Granville_ (kuunnellen). Nyt on riita taas alkanut.

_Reginald_ (tulee vasemmalta Eloisen kanssa). Se ei koske minua.
Minulla on oikeus sanoa mielipiteeni.

_Eloise_. Hän on minun sisareni, eikä sinulla siis ole oikeutta...

_Reginald_. Niin kyllä, mutta minä olen joka tapauksessa sitä mieltä,
että...

_Eloise_. Ush, vaikene! Minä olen kyllästynyt sinun lörpöttelyysi.

_Reginald_. Mutta jos Helena todella rakastaa häntä. Ja Helena on
täysikasvuinen...

_Eloise_. Anna minulle tuo maljakko perunoita varten!

_Reginald_. Meillä ei ole oikeutta...

_Eloise_. Mene pois tieltä! (Kaataa höyryäviä perunoita maljakkoon.)
Säädyllisyyttä on aina noudatettava, sanon minä.

_Reginald_. Kiellätkö sinä siis häneltä oikeuden rakastaa?

_Eloise_. Miksi hän ei voi oppia rakastamaan miestään. Toisten naisten
täytyy oppia se temppu, tahtoivatpa tai eivät. .

_Reginald_. Se on mahdotonta. Kaikki tietavat, että hän vihaa
Granvilleä.

_Eloise_. Sinun pitäisi hävetä! (Pui nyrkkiä, ja koettaa siirtää
peruna-maljakon toiseen kainaloonsa, jolloin se putoaa maahan ja
perunat kierivät permannolle.)

_Reginald_ (epätoivoisena). Siinä on nyt meidän illallisemme!


SEITSEMÄSTOISTA KOHTAUS.

    Edelliset ja vähitellen kaikki muut (tulevat vasemmalta).

_Kaikki_ (Reginaldin huudon johdosta kiinnittävät huomionsa hukkaan
menneeseen illalliseen ja huutavat sekaisin). Sinne se meni! — Voi
illallistamme! — Kuka voi olla noin huolimaton? — Mitä me nyt syömme?

_Rva Lumley-G._ (Eloiselle). Senkin letukka!

_Eloise_ (hermostuneena nyyhkyttäen). Minä en mahtanut sille mitään.
Tämä alituinen riiteleminen! Minä tulen hulluksi, jollette lopeta sitä.

_Arkkipiispa_. Koko meidän illallisemme! (Ottaa yhden perunan lattialta
ja alkaa ahnaasti syödä sitä.)

_Lumley-G._ (kerää lattialta kahmalollisen perunoita ja vetäytyy
syrjään niitä syömään).

_Rva Lumley-G._ Minäkin sanon teille, että jollei tämä riita lopu, niin
minä heittäydyn makaamaan ja kuolen.

_Billy_. Niin, lopettakaamme se nyt tällä hetkellä. Minä olen miettinyt
asiaa ja keksinyt menettelytavan, joka luullakseni on säädyllinen,
siisti ja sovinnaisten tapojen mukainen.

_Rva Lumley-G._ Millainen se on?

_Billy_. Yksinkertaisesti sellainen, että Helenan on otettava avioero
Granvillestä.

_Kaikki_ (eri lailla hämmästyneitä). Avioero!

_Billy_. Ja sitten voi arkkipiispa vihkiä meidät.

_Helena_. No, mitä sanotte, herra arkkipiispa?

_Arkkipiispa_ (kauhistuneena). Sitä en tee milloinkaan, en milloinkaan.
On parasta, ettette puhu enää siitä asiasta.

_Billy_. Sitten meidät on vihittävä siviiliavioliittoon.

_Useita ääniä_. Miten se kävisi päinsä?

_Granville_. Minä ehdottaisin, että erokysymys ratkaistaisiin ensin.
Miten me voisimme saada avioeron?

_Rva Lumley-G._ (onnettomana). New Yorkin valtiossa myönnetään avioero
vain yhdestä syystä.

_Granville_. Ja kaikki todistajat ovat kuolleet.

_Billy_. Me järjestämme asian toisella tavoin. Me muutamme lakia.

_Granville_. Muuttaako lakia?

_Billy_. Niin juuri. Miksi ei?

_Rva Lumley-G._ Uudistettaisiinko New Yorkin valtion avioerolaki?
Sitähän ei ole muutettu kolmeensataan vuoteen.

_Billy_. Sitä suurempi syy on nyt muuttaa sitä.

_Granville_. Mutta miten se voitaisiin tehdä?

_Billy_. Annetaan lakiasäätävän kokouksen hyväksyä uusi lakiehdotus.

_Granville_. Ei ole olemassa lakiasäätävää kokousta.

_Billy_. Me valitsemme sellaisen. Emmekö ole vapaita Amerikan
kansalaisia, joilla on oikeus säätää omat lakimme?

_Rva Lumley-G._ (vaitiolon jälkeen, jonka kestäessä kaikki ovat
tuijottaneet mietteissään). Billy, voitteko aivan tosissanne esittää
sellaista?

_Billy_. Kyllä, minä teen sen aivan tosissani. Me valitsemme
lakiasäätävän kokouksen ja kuvernöörin ja tuomarin saman tien, kun
kerran olemme vauhtiin päässeet. Me säädämme lain, joka oikeuttaa
Helenan saamaan avioeron.

_Granville_. Millä perusteella?

_Billy_. No, esimerkiksi siksi, että hänet on hyljätty.

_Granville_. Mutta hänhän on hyljännyt minut.

_Billy_. Entä aviomiehen juoppouden vuoksi?

    (Hiljaisuus. Kaikki mietteissään. Granville neuvottomana.)

_Helena_. Niin, sillä tavalla päästään tästä pulmasta. Asiat
järjestyvät laillisella tavalla.

_Sarita_. Vieläpä aivan uudenaikaisella tavalla.

_Helena_. Mitä äiti arvelee?

_Rva Lumley-G._ Meidän perheessämme ei kyllä milloinkaan ole tapahtunut
avioeroa... Mutta... minä otaksun, että...

_Eloise_ (keskeyttäen). Äiti! Ethän aikone antaa suostumustasi?

_Billy_ (Eloiselle ). Oletteko te sitten sitä vastaan?

_Eloise_. Sehän on häpeällistä! Jos minun sisareni tekee sellaisen
teon, niin mitä mahdollisuuksia minulla on enää päästä naimisiin?

_Billy_ (arkkipiispalle). Entäs te?

_Arkkipiispa_. Hyvä herra, minun kirkkoni suhtautumista avioeroon eivät
mitkään lakiasäätävät kokoukset voi muuttaa.

_Billy_. Te siis vastustatte tätä suunnitelmaa?

_Arkkipiispa_. Minä vastustan sitä kaikella arvovallallani. Minä
vastustan sitä yleisen säädyllisyyden nimessä, Amerikan perintätapojen
ja laitosten, kirkon ja edustamani uskon nimessä. Teidän ehdottamanne
toimenpide on anarkistinen, monimiehisyyttä suosiva, kansaa villitsevä,
moraalia ja yhteiskuntajärjestystä vastaan kapinoiva ajatus. Se on
uhkaus kodin pyhyyttä vastaan, kodin, joka on yhteiskunnan todellinen
pohja ja perustus. Minä varoitan teitä uskonnon nimessä, ja koroitan
tässä kokouksessa ääneni teidän ehdotustanne vastaan.

_Helena_ (hymyillen). Odottakaahan, herra arkkipiispa, kokousta ei ole
vielä kutsuttu koolle.

_Granville_. Näyttää siltä, Billy, että te jäätte häviölle vaalissa.

_Sarita_. Suorittakaamme äänestys!

_Reginald_. Niin, suorittakaamme koeäänestys!

_Arkkipiispa_. Minä vastustan tällaista leikkimistä pyhillä asioilla.

_Billy_. Odottakaahan hiukan. (Vie Helenan syrjään.) Ne, jotka
äänestävät uuden lain puolesta, olkoot ystävällisiä ja tulkoot meidän
luoksemme. Vastustajat jääkööt paikoilleen.

_Sarita_ (siirtyen heti Billyn ja Helenan luokse). Minä olen yhtä
mieltä teidän kanssanne.

_Eloise_ (siirtyy yhtä nopeasti toiselle puolelle).

_Arkkipiispa_ (mennen Eloisen luo). Minä vastustan ja Jarkko minun
kanssani.

_Billy_. Me laskemme teille sittenkin vain yhden äänen.

_Helena_. Entä sinä, äiti?

_Rva Lumley-G._ (epäröiden). Minä tahdon saada asian säädyllisesti
ratkaistuksi... Minä ajattelen... Minun täytyy äänestää... äänestää...
lakiehdotuksen puolesta.

_Granville_. Rva Lumley-Gotham on suffragetti.

_de Puyster_ (joka alati liikkuu muistilehtiö kourassaan ja
kirjoittelee ylös). Mitä se oli? Minun täytyy heti kirjoittaa muistiin.
(Alkaa kirjoittaa.)

_Billy_ (Reginaldille). Mitä mieltä te olette, Reggie?

_Reginald_. Minusta tuntuu... että...

_Eloise_ (käskevästä). Reggie, jollet tule tänne, niin en mene koskaan
kanssasi naimisiin, vaikka olisit viimeinen mies maan päällä.

_Sarita_. Tuo on luvatonta painostusta vaalitilaisuudessa. (Reginald
siirtyy Eloisen viereen.)

_Billy_ (de Puysterille). Entä te?

_Rva Lumley-G._ De Puyster, te olette sanonut hyväksyvänne minun
arvovaltani tällaisissa kysymyksissä.

_de Puyster_. Niin, rouva Lumley-Gotham.

_Rva Lumley-G._ No, tulkaa tänne sitten. (de Puyster menee rva L.-G:n
viereen.)

_Granville_ (joka on siirtynyt vastustajien puolelle). Tämä kuittasi
äskeisen vaalipainostuksen.

_Rva Lumley-G._ Mille puolelle kallistuu Tuttle?

_Arkkipiispa_. Tuttle, tehän kuulutte kirkkoon, eikö niin?

_Tuttle_. Kyllä, herra arkkipiispa.

_Granville_. Ajatelkaahan kaikkia niitä kristillisiä koteja, jotka
sellainen laki hävittäisi.

_Arkkipiispa_. Tuttle, tule tänne! (Tuttle menee epäröiden arkkipiispan
viereen.)

_Rva Lumley-G._ Tuttle, uskallatteko tehdä vastoin hallitsijattarenne
tahtoa?

(Molemmat puolueet lukevat äänestäjiään ja huomaavat, että kummallakin
puolen on yhtä paljon.)

_Useat äänet_. Äänet ovat menneet tasan. — Herra Lumley-Gotham! —
Teillä on ratkaiseva ääni.

_Lumley-G._ (on syönyt perunoitaan kiinnittämättä huomiota koko
toimitukseen. Hätkähtää, tuijottaa molempiin rintamiin). En minä halua!

_Rva Lumley-G._ Mutta sinun täytyy!

_Lumley-G._ Minä en tahdo olla missään tekemisissä koko asian kanssa.

_Helena_. Tule, isä, ole nyt järkevä!

_Lumley-G._ Minä en tahdo sekaantua tähän juttuun.

_Rva Lumley-G._ Sinun täytyy! (Tarttuu hänen käteensä ja koettaa vetää
häntä puolelleen. Eloise vetää toisesta kädestä.)

_Lumley-G._ Ei, ei, ei! (Riuhtaisee itsensä irti ja pakenee vasemmalle.)

_Granville_. Näyttää siltä, että olemme joutuneet umpikujaan.

_Billy_. Eikö siellä toisella puolella ole ketään, joka haluaisi
muuttaa äänestystään.

_Arkkipiispa_. Ei koskaan!

_Eloise_. Ei koskaan.

_Reginald_ (näyttää epäröivän, mutta Eloise tuuppaa häntä kiukkuisesti
kylkeen). E-ei!

_Tuttle_ (epäröi myöskin, mutta saa arkkipiispalta vihaisen katseen).
Ei.

    (Pitempi vaitiolo.)

_Billy_. No, minä huomaan, ettei tästä ole apua. Siinä tapauksessa
meillä ei ole muuta keinoa kuin sorretun kansan viimeinen oikeus —
vallankumous.

_Granville_. Mitä sillä tarkoitatte?

_Billy_ (reippaasti). Onneksi meidän ei tarvitse häiritä teitä, teidän
tapojanne ja lakejanne, kuten entisajan vallankumouksellisten täytyi
tehdä. Me jätämme tämän kaupungin ja lähdemme Helenan kanssa kahden
omalle suunnallemme, tahi yhdessä niiden kanssa, jotka haluavat tulla
mukaan. Me löydämme kyllä siirtolan, jolle itse säädämme vapaat lait.

_Rva Lumley-G._ Billy Kingdon!

_Billy_. Emme voi mitään muuta. Mikäli minä ymmärrän, ei tämä asia enää
puhumisesta, parane. Lähdetkö kanssani, Helena?

_Helena_. Lähden.

_Billy_. Ja te, Sarita?

_Sarita_. Voitte luottaa minuun.

_Billy_. Entä te, rouva Lumley-Gotham?

_Granville_. Erittäin mielenkiintoinen tilanne. Rouva Lumley-Gotham
asumassa vapaalle rakkaudelle perustetussa siirtolassa.

_Rva Lumley-G._ (kääntyen pois itsensä kanssa taistellen). Minä en voi
lähteä.

_Billy_. Onko kenties muita halukkaita? (Huomaten toisten ilmeistä,
ettei ole.) No niin, siis me kolme.

_Lumley-G._ (ilmestyen vasemmalta). Ettehän aikone lähteä pois, Billy?

_Billy_. Se on aikomuksemme.

_Lumley-G._ Helenakin?

_Billy_. Hän myöskin.

Lumley-G._ Silloin lähden minäkin.

_Billy_. Ei, sitä te ette tee. Ettehän te halunnut äänestää meidän
puolestamme.

_Lumley-G._ Mutta minä äänestän _nyt_.

_Useat äänet_. Mitä? — Mitä nyt?

_Billy_. Siinä tapauksessa meidän ei tarvitse lähteä.

_Eloise_ (juosten isänsä luokse ja melkein kirkuen). Isä! Mitä aiot?
Kuinka uskallat?

_Lumley-G._ (änkyttäen säikähtyneenä). E-ei, e-en minä... (pois
vasemmalle).

_Billy_. Mainiota! Jääkää te tähän pimeään ja kurjaan maailmaan, jota
itse ylläpidätte. Jääkää ja hirttäkää itsenne siihen verkkoon, jonka
taikauskoisuudessanne itsellenne kudotte. Me sen sijaan perustamme
uuden yhteiskunnan, jossa ajatuksen vapaus on tunnustettu ja jonka
lait ovat säädetyt ihmisiä varten. Ja minä sanon teille, minkälainen
avioliittolaki siellä on vallitseva. Se laki säätää, ettei elämää
vastaan voida tehdä törkeämpää rikosta kuin antaa elämä lapselle ilman
rakkautta. (Hetken tauko.) Tulkaa, rakkaat ystävät! Meillä ei ole
mitään tavaroita koottavana, emmekä me tuhlaa yhtään kyyneltä eromme
vuoksi. Tule _Helena_, rakkaani! Tule, Sarita!

    Väliverho.




NELJÄS NÄYTÖS.


(Hauska puutarha Lumley-Gothamin entisellä maatilalla. Se aukenee
avarana taustalle, josta näkyy joki ja sen takaa siintäviä kukkuloita.
Etualalla kaunis ruohomattoinen aukeama puitten välissä. Vasemmalla
komean kivirakennuksen käytävä. Kivipenkkejä ja istuimia siellä täällä.
Oikealla pitkä pöytä, joka odottaa kattamista. On seuraava vapunpäivä
edellisen näytöksen tapauksien perästä.)


ENSIMMÄINEN KOHTAUS.

    Lumley-Gotham, rva Lumley-Gotham, Arkkipiispa,
    Reginald Simpkins ja Eloise.

(Kaikki, niin miehet kuin naisetkin, ovat puettuina keveisiin,
mahdollisimman yksinkertaisiin pukimiin ja sandaalit jalassa.
Arkkipiispa ja Lumley-Gotham puhdistavat puutarhaa, Rva Lumley-Gotham
asettelee värillisiä lyhtyjä puitten välillä kulkeviin lankoihin,
Eloise ja Reginald levittävät liinan pöydälle ja alkavat sitten kattaa
sitä.)

_Eloise_ (Reginaldille, joka ei osaa laittaa pöytäliinaa oikein).
Kyllä sinä olet ihmeellinen mies. Opetinpa minä sinua miten hyvänsä,
ei sinusta tule kalua. Nyt et sinä ole vielä oppinut edes pöytäliinaa
laittamaan paikoilleen.

_Reginald_. Mutta, rakkaani, eihän tämä olekaan minun varsinainen
työalani.

_Eloise_. Toistaiseksi ei meillä ole mitään rajoitettuja työaloja.
Meidän täytyy tehdä milloin mitäkin pitääksemme pystyssä sitä
yhteiskuntaa, jonka me itse olemme luoneet.

_Reginald_. Mutta tarvitseehan tämä yhteiskuntakin runoutta. Minä olen
runoilija, enkä mikään palvelija.

_Eloise_. Kaikki me olemme toistemme palvelijoita. Etkö sinä ymmärrä,
että me rakennamme maailmaa alusta ja kokonaan uusille perusteille?
Etkö sinä käsitä, että meillä on niin sanomattoman paljon tehtävää ja
että jokaisen on tehtävä juuri sitä, mitä hän parhaiten osaa.

_Reginald_. Mutta minä osaan runoilla kaikkein parhaiten.

_Eloise_. Siitä olen minä vakavasti eri mieltä. Kyllä sinä sittenkin
sovit paremmin taloustoimiin, kunhan minä vain saan juuritetuksi pois
tuon sinun iankaikkisen huolimattomuutesi.

_Rva Lumley-G._ Joko te taas riitelette? Kumma kun eivät ihmiset
vieläkään osaa elää sovussa.

_Reginald_. Minä en voi sietää, että Eloise rupeaa osoittamaan
viisauttaan joka paikassa. Ennen hän oli kaikkein tyytymättömin
oloihin, ja nyt haluaa hän aina esiintyä opettajana.

_Eloise_. Minä olenkin nyt innokas uuden yhteiskuntamme kannattaja,
mutta sinä tahtoisit elää vielä vanhojen sääntöjen mukaan...

_Reginald_. Enpäs! Minä vain pyrkisin johdonmukaisesti noudattamaan
uutta perustuslakiamme.

_Rva Lumley-G._ Lakatkaa nyt Herran nimessä, ja tehkää työnne. Siinä on
teille tarpeeksi perustuslakia. Te kinastelette aina joutavia.

_Arkkipiispa_. Pieni kina on avioliiton suola. Se meille ainakin näkyy
jääneen perinnöksi vanhasta, kadonneesta maailmasta. Mutta eipä se ole
vaarallista. Me olemme päässeet siitä maailmasta, joka oli pahuudelle
ja vääryydelle perustettu, meillä on nyt sopusuhtaiset ja terveet olot.
Mitä silloin merkitsee melkeinpä vielä kuherruskuukauttaan viettävän
avioparin pieni sanallinen perhekamppailu? (Billy tulee de Puysterin
kanssa.) Vai mitä sanoo Billy? Oletko sinä meihin tyytyväinen?


TOINEN KOHTAUS.

    Edelliset, Billy ja de Puyster.

_Billy_. Kuinkas muuten! Te tulitte tänne ja liityitte meihin kolmeen
aikaisemmin kuin osasin aavistaakaan. Meillä on nyt takanamme
monituhatvuotinen kertomus verenvuodatuksista, kärsimyksistä ja
kyynelvirroista, jota joskus on kutsuttu ihmiskunnan historiaksi.
Runoilijat olivat luoneet ihania lauluja, filosoofit julistaneet
syvällistä viisautta, tiedemiehet suorittaneet ihmeellisiä tutkimuksia
— ja heidän ainoana saavutuksenansa oli ollut maailma, jossa
miljoonat sorretut ihmisparat olivat työskennelleet ilman lepoa ja
rauhaa muutamien satojen laiskurien hyväksi. — Nyt on tuo maailma
poispyyhkäisty, ja me olemme joutuneet luomaan uutta kulttuuria. Me
olemme sopineet siitä, ettemme tahdo enää perustaa mitään orjuutta,
läänityslaitosta tai kapitalismia. Kukin meistä työskentelee kykynsä
mukaan ja nauttii työn tuloksista tarpeensa mukaan. Siinä meidän
tuhatvuotisen valtakuntamme perustuslaki. Se ei ole pitkä eikä
monimutkainen, mutta sitä selvempi. Tänään on meillä uuden tasavaltamme
ensimmäinen juhlapäivä... (Sarita tulee työntäen lapsenvaunuja.) Siinä
saapuu nuoren tasavaltamme tulevaisuus.


KOLMAS KOHTAUS.

    Edelliset ja Sarita (miehen puvussa).

_Eloise_ (nuhtelevasti). Rakas Sarita, olisit nyt edes vappujuhlaan
voinut pukeutua hameeseen.

_Sarita_. Minkä vuoksi? Emmekö me täällä ole kaikki tasa-arvoisia,
niin naiset kuin miehetkin, ja eikö silloin ole yhdentekevää, miten
pukeudutaan? On kai parasta pukuasioissa noudattaa vain mukavuussyitä,
ja juuri niitten nojalla katson tämän pukuni sopivimmaksi.

_Billy_. Aivan oikein, Sarita. Sinä olet ollut alusta pitäen tämän
tasavallan todellinen kansalainen.

_Sarita_. Minä olenkin joutunut tasavallan tulevaisuuden vaalijaksi.
Minun siis on näytettävä hyvää esimerkkiä. (Vetää vaunujen uutimet
sivuun.) Katsokaa, eikö hän ole oikea pikku enkeli?

_Eloise_ (joka samoin kuin toisetkin on siirtynyt lasta katsomaan). Hän
on kultainen pikku enkeli! Aivan ilmeinen Helenan kuva.

_Reginald_. Helenanko? Eikö mitä. Hänellähän on selvästi Billyn nenä.

_Sarita_. Hänellä on niin ihastuttavan pittunen nenännypyttä! Hän on
äitinsä pikku karitsa. (Hetken kuluttaa pitää kukkaa lapsen nenän
edessä.) Olethan sinä, olethan tina äidin pittu taritta?


NELJÄS KOHTAUS.

    Edelliset ja Helena.

_Helena_ (tulee syli täynnä kukkia, jotka myöhemmin asetetaan pöydällä
oleviin vaaseihin). Kuka täällä hemmottelee minun pienoiseni pilalle?

_Sarita_. Kysyisit paremmin, kuka voisi olla häntä hemmottelematta.

_Helena_. Niin, onhan hän kyllä maailman ainoa pienokainen.

_Reginald_. Tiettävästi kuitenkin vain toistaiseksi, sillä maailmassa
on toinenkin nuori aviopari.

_Eloise_ (teeskennellen suuttumusta, mutta itse asiassa tulevasta
äitiydestään ylpeänä). Reggie, etkö sinä milloinkaan opi hallitsemaan
sanojasi.

_Billy_. Reggie on oikeassa. Jokaisen uuden kansalaisen ilmestyminen
uuteen maailmaan on ilolla tervehdittävä tapaus, ja siitä voi jo
ennakolta olla iloinen. Meille sopivat vain harvat vanhan uskonnon
opetuksista, mutta ainakin yhtä niistä on arvossa pidettävä: »Kasvakaat
ja lisääntykäät ja täyttäkäät maa!» — Juuri nyt, viettäessämme
uuden tasavaltamme ensimmäistä juhlapäivää olemme saaneet viimeisen
tervehdyksen vanhasta maailmasta. Minun onnistui juuri avata paineilman
avulla toiminut postiputken vastaanottaja, ja sieltä minä löysin
sanomalehden, joka on New Yorkin Iltalehden ylimääräinen numero ja
ilmestynyt sinä päivänä, jona vanhan maailman loppu tapahtui. De
Puyster, teillähän on lehti, lukekaapa sen viimeiset uutiset!

_de Puyster_ (selostaen lehteä). Koko ensimmäisen sivun täyttää
selostus siitä, miten Guiseppe Schapine on kirveellä hakannut
rakastettunsa kappaleiksi erään talon piharakennuksessa Baxter Streetin
varrella. Viimeisellä sivulla oleva pääkirjoitus kuvailee, miten
vaarallista tupakanpoltto on vuoteessa. Sitten täällä on kymmenkunta
murtovarkautta, erinäisiä sähkömurhia ja... ja sitten melkein koko
lehden täyttää selostus Huvipalatsin suuresta juhlasta... Täällä on
teidän kuvanne... ja... ja tekstiä, joka valitettavasti näkyy olevan
minun tyyliäni...

_Useammat äänet_. Emmekö saisi kuulla hiukan...

_de Puyster_ (hiukan väkinäisesti). En tiedä...

_Useat äänet_. No, no, antakaa tulla...

_de Puyster_ (lukee, lopulla keskeytellen ja epäröiden). »Kansalaisten
Liittomarssin ylväät sävelet tervehtivät nyt lähestyvää juhlan emäntää,
rouva Viviana Athelstan de Smitkins Lumley-Gothamia...

_Rva Lumley-G._ Onpas siinä nimiä.

_de Puyster_ (jatkaa keskeytymättä). ... jonka anteliaisuutta saadaan
kiittää tämän vieraanvaraisuuden temppelin aikaansaamisesta, temppelin,
joka on ainiaaksi suojattu kaikelta kosketukselta jokapäiväisen elämän
kanssa ja tarkoitettu niiden huviksi, joiden huollettavaksi Jumala
rajattomassa viisaudessaan on antanut maan omaisuuden...»

_Useampia ääniä_. Ohhoh! — Jo riittää. — Sepäs on koreata!

_Billy_. De Puysterin tyyli oli sangen koristeellista siihen aikaan.

_Eloise_. Mutta eikö kaikki tuo nyt kuulosta ylen kummalliselta?

_Sarita_. Mikä hirveä maailma se olikaan!

_Helena_. Tulin juuri ajatelleeksi, tahtoisiko joku sinne takaisin, jos
voisi palata.

_Kaikki_ (tuijottavat hämmästyneinä Helenaan, huudahduksia:)
Takaisinko? — Sinne? — Ei koskaan!

_Helena_. On kuitenkin mielenkiintoista ajatella sitä.

_Reginald_. Tarkoitatko kaikkea, mitä silloin oli.

_Helena_. Tarkoitan. — Tekisikö teidän mielenne takaisin, arkkipiispa?

_Arkkipiispa_. Ei missään nimessä, vaikka minun täytyy myöntää, että
joskus kaipaan — esimerkiksi kärvennettyä metsäkanaa tai kinkkua. Mutta
kaikkea entistä? Ei, ei!

_Reginald_. Ajatelkaa vain, että olisi pakko käyttää tärkkipaitoja.

_Eloise_. Ajatelkaa, että täytyisi vaihtaa pukua kuusi kertaa päivässä.

_Arkkipiispa_. Ja käyttää pitkiä liepeitä.

_Lumley-G._ Ja olisi kirjoitettava nimiään maksumääräyksiin.

_Rva Lumley-G._ Ja käytettävä korsetteja.

_Sarita_. Ja pitäisi polttaa savukkeita ja käydä juhlatilaisuuksissa.
Voi, miten onnettomia me olemmekaan olleet.

_Billy_. Ja kaiken lisäksi tuntea olevansa hyödytön loiseläjä toisten
hartioilla. Eikö siinä sittenkin ollut vanhan maailman kaikkein pahin
onnettomuus. — Mutta Helena, rakkaani, tasavallan nuorin kansalainen on
vietävä nukkumaan.

_Helena_. Aivan oikein, Billy. Hän ei voi ottaa osaa kohta alkavaan
juhla-ateriaamme, mutta me voimme olla tyytyväisiä, sillä hän
nukkuu sinä aikana uuden maailman onneksi ja menestykseksi. (Menee
lapsenvaunujen kanssa rakennukseen.)


VIIDES KOHTAUS.

    Edelliset, paitsi Helena.

_Sarita_ (mietteissään). Hänestä, tuosta pienokaisesta, kasvaa
todellinen tuhatvuotisen valtakunnan kansalainen, sillä häntä ei tahraa
sellainen häpeä kuin meitä vanhan maailman jäännöksiä, joitten ehkä
lopultakin on vaikeata kokonaan vapautua vanhoista tavoistamme ja
tottumuksistamme.

_Billy_. Tuskinpa sentään. Meillähän on joka hetki tilaisuus
vertailuun, ja sen tulos on aina uudelle maailmalle edullinen. Sinä,
Sarita, olet ollut alusta alkaen mukana. Sinä siis olet jo täysin
vapautunut vanhasta hapatuksesta. Sinä olit siinäkin maailmassa
vain nainen, aikasi nainen. Paljon vaikeammaksi minä olin uskonut
muodostuvan eron entisestä niille, jotka vielä äsken edustivat valtaa
ja kunniaa, kuten Lumley-Gotham ja Harlemin arkkipiispa. Mutta hekin
ovat tyytyväisiä uuteen järjestelmään, työn ja oikeuden tasavaltaan.
Heidän oli pakko luopua asemastaan, ja he ovat sen käsittäneet...

_Lumley-G._ Mieluinen pakko, sano niin, Billy. Tuhat kertaa ennemmin
olen minä täällä puutarhurina kuin siellä maailmanvaltiaana.

_Arkkipiispa_. Ja minulle on tässä hiippakuntaa kylliksi, semminkin kun
tämä näkyy tarvitsevan niin kovin vähän sielunhoitoa. Mutta ehkä minä
kelpaan teille siviilinotarioksi tahi maistraatin puheenjohtajaksi...
no, yleensä toimihenkilöksi, jonka tehtävänä on solmia avioliitot ja
pitää kansalaisten luetteloa.

_Billy_ (nauraen). Kyllä, kansalainen arkkipiispa. Sen toimen te
kernaasti saatte, sikäli kuin me tarvitsemme sellaisia toimihenkilöitä.

_Sarita_. Niin, eihän se oikeastaan ollut meidän vikamme, että me
olimme sellaisia kuin olimme. Oli olemassa voimia, jotka hallitsivat
meitä, emmekä me sitä ymmärtäneet. Siitä syystä meillä ei ole oikeutta
tuomita toisiamme, eikä yleensä ketään vanhan maailman kasvattia.
Niinpä tunnenkin mieleni murheelliseksi joka kerta, kun tulen
ajatelleeksi niitä kahta miestä, jotka jäivät kaupunkiin. Sen vuoksi
olen sitä mieltä, että meidän olisi koetettava pelastaa heidät...

_Eloise_. Aiotko taas ottaa esille tuon kysymyksen.

_Sarita_. Minä olen sanonut teille, etten aio jättää sitä tekemättä,
ennen kuin se kysymys on ratkaistu. Meidän velvollisuutemme on antaa
sekä Granvillelle että Tuttlelle tilaisuus parannuksen tekoon.

_Eloise_. Meillä ei ole mitään velvollisuuksia heitä kohtaan. Me emme
voi tehdä mitään heidän hyväkseen.

_Sarita_. Me voimme antaa heille anteeksi. Meillä ei ole oikeutta
sanoa, että joku inhimillinen olento on ehdottomasti parantumaton,
kelvoton kaikkeen korkeampaan...

_Reginald_. Niin, niin, teidän on helppo puhua sillä tavalla, sillä te
ette ole milloinkaan saanut Tuttlelta selkäänne.

_Sarita_. Oletteko te sitten saanut?

_Reginald_. Kyllä. Kohta teidän lähdettyänne hän rupesi hävyttömäksi.
Hän alkoi juovuspäissään ahdistella Eloisea, ja kun minä menin väliin,
löi hän minut puolikuoliaaksi. Hän tyrannisoi meitä, teetätti meillä
kaikki työt, ja sen vuoksi meidän täytyi lopulta paeta. Vain onnen
kaupalla me pääsimme ehjinä hänen kynsistään.

_Sarita_. Tuttle on se, miksi me olemme hänet tehneet. Me kasvatimme
hänet orjaksi palvelemaan meidän laiskuuttamme ja turhamaisuuttamme.
Kuinka me siis voimme moittia häntä siitä, että hän koetti päästä meitä
komentamaan saatuaan siihen tilaisuuden? Mutta minä en puhu yksinomaan
Tuttlesta. Siellä on myöskin Granville.

_Rva Lumley-G._ Granville on vielä pahempi kuin Tuttle. Hän on älykäs
mies, jonka pitäisi ymmärtää asiat paremmin. Mutta hän sen sijaan,
että olisi liittynyt meihin taistelussa Tuttlea vastaan, meni tämän
puolelle, ja sitten he yhdessä perustivat uuden kapitalistisen
yhteiskunnan, jossa Tuttle edusti pääomaa ja Granville hallinnollista
valtaa. Me olimme siinä vain paarias-luokkana, ja lopulta meidän täytyi
ryhtyä työtaisteluun heitä vastaan.

_Billy_ (iloisesti). Olitteko tekin siinä taistelussa mukana, täti?

_Rva Lumley-G._ (ylpeästi). Minä... minä olin Maailman
Teollisuustyöläisten Liiton järjestäjä.

_Billy_. Saitteko kaikki järjestetyiksi?

_Rva Lumley-G._ Kyllä... kaikki muut, paitsi häpeä sanoa — oman
mieheni. Hän esiintyi alkaneessa lakossa rikkurina.

_Lumley-G._ Jaa, mutta minä olen pyytänyt anteeksi järjestöltä ja minut
on myöhemmin otettu toveruuteen. (Naurua.)

_Rva Lumley-G._ Niin kyllä, mutta Granvilleä me emme voi hyväksyä
uuden yhteiskuntamme jäseneksi, yhtä vähän kuin Tuttleakaan, sillä he
edustavat tyypillistä kapitalistista järjestystä, jonka palaamista
missään muodossa ei ole hyväksyttävä.

_Billy_ (edelleen huvitettuna). Oletteko tekin samaa mieltä,
arkkipiispa?

_Arkkipiispa_. Olen, ehdottomasti. Minä olen Maailman
Teollisuustyöläisten Liiton jäsen ja ollut mukana työtaistelussa.
Entisestä turmeluksesta on tehtävä kertakaikkinen loppu.

_Sarita_. Mutta kaikkihan me, älymystön ja ylemmän luokan jäsenet,
olimme yhtä turmeltuneita. Muistakaamme omia syntejämme ja antakaamme
Granvillelle anteeksi.

_Arkkipiispa_. Jos hän edes tulisi meidän luoksemme ja pyytäisi
anteeksi, mutta emmehän me tiedä, missä koko mies on tällä hetkellä.

_Sarita_ (mietittyään tovin). Kuulkaahan, hyvät ystävät, minulla on
jotakin tärkeää ja odottamatonta sanottavana teille. Kuten muistatte,
olin minä poissa koko eilisen päivän ja sanoin, että autoni oli mennyt
epäkuntoon. Se ei ollut totta. Asia on niin, että minä kävin New
Yorkissa. (Yleinen hämmästys.)

_Billy_. Entä sitten?...

_Sarita_. Minä olen koko talven miettinyt noiden kahden miesparan
kohtaloa. Eilen halusin ottaa heistä vihdoinkin selvää ja antaa heille
tilaisuuden — ainakin toiselle, jonka uskoin voivan pelastua...

_Rva Lumley-G._ Mitä sitten? Jatka!

_Sarita_. Saavuin kaupunkiin, menin jalkaisin Yhdyshotelliin, astuin
tyynesti sisään ja löysin huoneen, jossa ruokatablettikoneisto, heidän
kapitalistisen yhtymänsä pääpaikka, sijaitsi. Pitkään aikaan en nähnyt
yhtään ihmistä, mutta havaitsin merkkejä siitä, että joku oli ollut
siellä äskettäin. Minä jatkoin etsimistäni varovaisesti ja lopulta
löysin toisen heistä.

_Billy_ (hetken hiljaisuuden jälkeen). Kumman heistä?

_Sarita_. Granvillen.

_Billy_. Kuinka hän voi?

_Sarita_. Hän ja Tuttle olivat joutuneet riitaan koneen
käyttöoikeudesta. Tuttle oli väittänyt, että se oli hänen omaisuuttaan,
ja oli koettanut pakottaa Granvilleä, sitten kun te muut olitte heidät
jättäneet, työskentelemään heidän molempien puolesta. He olivat
tapelleet ja Granville oli haavoittunut. Ei tosin pahasti, mutta
kuitenkin niin, että hänen oli täytynyt piilottautua. Nyt hän oli
monta kuukautta tavoitellut Tuttlea ja Tuttle arvattavasti häntä —
molemmat asestettuina ja valmiina murhaamaan toisensa. (Hetken tauko.)
Te ette voi kuvitella, kuinka säälittävässä asemassa Granville oli.
Koko talven hän oli ollut ilman polttoainetta, sillä hän ei uskaltanut
sytyttää tulta, koska pelkäsi siten ilmaisevänsä olinpaikkansa
Tuttlelle. Salamurhaa peläten ei kumpikaan ollut uskaltanut käyttää
tablettikoneistoa. He olivat eläneet kuin petoeläimet väijyen toisiansa
päivät ja yöt. Granville oli sairas, perinpohjin menehtynyt. Sen vuoksi
taivutin hänet lähtemään mukaani.

_Billy_. Onko hän täällä?

_Sarita_ (nyökkää).

_Rva Lumley-G._ (vaitiolon jälkeen). Millä ehdoilla hän on täällä?

_Sarita_. Toistaiseksi ilman ehtoja. Teidän asianne on ottaa hänet
vastaan, jos tahdotte. Hän haluaa tulla samoilla ehdoilla kuin kaikki
muutkin täällä ovat. Hän luopuu vanhoista arvonimistään ja haluaa olla
vain kansalainen Granville. (Vaitiolo.)

_Eloise_ (sitten kun hän ja kaikki toisetkin ovat harkinneet asiaa).
Suostuuko hän suorittamaan osansa työstä?

_Sarita_. Kyllä.

_Rva Lumley-G._ Mutta mitä takeita voimme saada siitä, ettei hän rupea
jälleen rettelöimään?

_Sarita_ (lyhyen vaitiolon jälkeen). Parhaimman kaikista takeista. Minä
vastaan hänestä.

_Eloise_. Mutta miten sinä voit hänestä vastata?

_Sarita_. Minä toivon, että arvoisa yhteiskunta on antava hänet
minulle. Hän on selittänyt haluavansa mennä naimisiin kanssani.

_Billy_. No, siinä tapauksessa... Hae hänet tänne. (Sarita menee.)


KUUDES KOHTAUS.

    Edelliset, vähän myöhemmin Sarita ja Granville sekä Helena.

_Billy_. Olenhan minä aina sanonut teille, että kerran me kaikki eloon
jääneet kokoonnumme tänne ja ryhdymme kukin voimiemme mukaan samaan
uutta yhteiskuntaa rakentavaan työhön.

_Rva Lumley-G._ Mutta Granvillen täytyy katua.. Hän on ollut meitä
kohtaan sellainen tyranni, että minun on työlästä antaa hänelle
anteeksi.

_Lumley-G._ Kaikkein enimmän hän on kiusannut minua, mutta ihminenhän
hänkin on. Minä olen saavuttanut onneni päästessäni eroon vahasta,
ja minä uskon, että Granvillekin on saanut tarpeensa. Valta on
kaksiteräinen miekka, toisella terällään se viiltää muita ja toisella
pitelijäänsä. Luultavasti yhtä kipeästi molempia... Me otamme
Granvillen toveruuteen.

_Billy_. Kuulkaamme kaikessa tapauksessa, mitä hänellä itsellään
on sanomista. (Sarita ja Granville tulevat. Hetken kuluttua Helena
toiselta puolen.)

_Granville_ (kalpeana ja ehkä jonkin verran vanhentuneena, mutta
muuten reippaana ja ryhdikkäänä, pienen vaitiolon jälkeen). Hyvät
ystävät, tervehdin teitä. Minä taivutan häveten pääni teidän edessänne.
Murtumisen tuhka lankeaa minun pääni päälle... Minä olen viimeiseen
saakka koettanut halveksia yhteishenkeä ja luottaa omaan kykyyni. Minä
olen taistellut sen maailman puolesta, johon minä kuuluin ja joka
minusta oli ainoa oikea, mutta minä olen siinä taistelussa hävinnyt...
Monta kuukautta olen minä ollut... niin, minä olen tuntenut itseni
yksinäiseksi, mutta minun elämänvoimani on tallella. (Vaitiolo.) Minä
tunnen sisässäni kiduttavan vaatimuksen. Se ahdistaa minua, valtaa
minut kokonaan. Minä olen joutunut sen kaikkein mielettömimmän ja
nöyryyttävimmän muodon uhriksi. Ajatelkaa, että tämä on St. Erskine
Granville, joka tekee teille tällaisen tunnustuksen — se voima
on vallannut minut naisen muodossa. (Ojentaa kätensä Saritalle.)
Oletko kertonut uutisen — että sinä et odottanut turhaan? Että sinun
uskollisuutesi on saava palkintonsa?

_Sarita_. Voi, voi, sinä paha henki!

_Granville_. Mahdollisesti, rakkaani. Mutta onko nainen milloinkaan
voinut pahaa henkeä vastustaa? (Katsoo suoraan silmiin Saritaa,
joka luo silmänsä alas.) Näettekö, elämänvoima on ahdistanut minua,
laahannut minua mukanaan. Se on vielä kerran tehnyt minut orjaksi,
mutta tällä kertaa hyveen ja naisen kuuliaiseksi palvelijaksi. Siitä
syystä minä olen tullut tänne ja pyydän teiltä armoa ja anteeksi
kaikkia pahoja tekojani. Minä tunnustan nykyisen järjestelmän... Sarita
on kertonut, että Billyllä ja Helenalla on lapsi. Minä otaksun, että
sekin kuuluu nykyiseen järjestelmään. Hän on myöskin kertonut minulle,
että on järjestetty avioero.

_Helena_. Niin on, jo aikoja sitten; kohta kun me kolme ensimmäistä
tämän yhteiskunnan jäsentä saavuimme tähän paikkaan.

_Granville_. Minä unohdin kysyä asian tarkempia yksityiskohtia, mutta
minä otaksun, että teillä on joku viranomainen, jolta voin anoa pääsyä
yhteiskuntanne jäseneksi. Onko teillä esimerkiksi kuvernööri?

_Billy_. Me emme ole tarvinneet mitään kuvernööriä. Ainoa, minkä me
tarvitsimme, oli tuomari, joka vahvisti eron.

_Granville_. Ja kuka oli se tuomari?

_Billy_. Sarita.

_Granville_. Niin, tosiaan, hänhän on yhä vieläkin miehen puvussa.
(Nauraa. Ottaa sitten Saritaa käsistä ja hyväilee häntä.) Rakas
vaimoni...

_Sarita_. (leikillä). Teidän korkea-arvoisuutenne!

_Granville_ (samoin). Aivan niin, teidän korkea-arvoisuutenne... Niin,
minä olen pyrkinyt teidän yhteiskuntanne jäseneksi ja anonut samalla
kaikkia kansalaisen oikeuksia ja turvaa...

_Billy_. Se riittää, Granville. Te olette tervetullut tänne ja otettu
kansalaiseksi meidän perustuslakimme ainoan pykälän nojalla, joka
kuuluu: Jokaisen on tehtävä sellaista työtä, mihin hän pystyy, ja
jokainen saa työn tuloksista tarpeittensa mukaan.

_Granville_ (iloisesti, Billyä tarkoittaen). Sittenkin teillä näyttää
olevan kuvernööri...

_Billy_. Kuinka haluatte, Granville... Ehkä teitä tottumuksenne vielä
käskee näkemään meidänkin keskuudessamme arvoja ja virkoja, mutta minä
vakuutan teille, että sellaiset ovat täällä tarpeettomia. Me olemme
jokainen oma herramme, ja jokaisen meistä on on pakko kasvaa oman
itsensä, suuren ihmisen, mittaiseksi. Meistä voi itsekukin tarvita
korkeintaan toisen neuvoja, mutta valta on tarpeeton. Se perustuu
aina ulkonaiseen voimaan ja houkuttelee kernaasti vääryyteen. Meidän,
tuhatvuotisen valtakunnan kansalaisten, on sellaista vierottava. Me
emme saa edes näennäisestikään palata siihen mielettömyyteen, joka
hävitti entisen maailman. Meille syntyy ja kasvaa pian uusi polvi, ja
sille on luotava sellaiset olot, että vanhojen vaistojen herääminen
niitten vallitessa on mahdotonta.

_Granville_. Minä alistun... ja koetan ymmärtää.

_Helena_. Se on oleva teille helppoa, kun teillä on vierellänne naisen,
puolison ja tulevan äidin jalo sydän.

_Rva Lumley-G._ (heltyneenä). Te olette kultaisia lapsia molemmat,
Helena ja Billy. Te nuoret olette parempia kuin me vanhat ja paatuneet.

_Billy_. Ei, täti hyvä, ei kukaan ole muuta kuin ihminen, samalla
tavalla heikko ja vahva. Tuhansien vuotten vääryydelle rakennettu
maailma oli meidät kaikki sokaissut. Meidät erotettiin siitä
väkivallalla, mutta nyt me rakennamme uutta omasta vapaasta tahdostamme.

_Rva Lumley-G._ (kuin edellä). Nyt minä olisin valmis antamaan anteeksi
myöskin Tuttlelle. Missä hän on? Hakekaa hänetkin tänne.

_Granville_. Mahdotonta. Eikö Sarita ole teille kaikkea kertonut?

_Sarita_. En. Huolissani sinun kohtalostasi minä jätin lopun
kertomatta. Nyt minä voin senkin sanoa. Me löysimme hänet
Yhdyshotellista, mutta hän oli kuollut...

_Granville_. Niin, hän oli kuollut omistamansa tablettikoneiston
viereen, nääntynyt siihen nähtävästi nälkään.

_Billy_. Maailman viimeinen kapitalisti on siis kuollut nälkään. Hän
oli liian laiska tehdäkseen itse työtä, ja siitä syystä hän joutui
perikatoon. Mutta me, Tuhatvuotisen valtakunnan kansalaiset, istumme
ensimmäiselle juhla-ateriallemme. (Kehoittaa toisia käymään pöytään,
jonka ääreen itsekin asettuu.) Me vietämme nyt vappua, vanhan maailman
työväestön taistelupäivää, josta nyt on tuleva meidän jokavuotinen
riemumme ja onnemme juhla. Jääköön Tuhatvuotinen valtakunta
vallitsemaan ikuisiksi ajoiksi!

    Väliverho.



