J. J. Mikkolan 'Kolttakylän arkisto' on Projekti Lönnrotin julkaisu
n:o 3358. E-kirja on public domainissa koko EU:n alueella, joten emme
aseta mitään rajoituksia kirjan vapaan käytön ja levityksen suhteen
k.o. maissa.

Tämän e-kirjan ovat tuottaneet Petteri Pitkänen ja Projekti Lönnrot.




KOLTTAKYLÄN ARKISTO

Kirj.

J. J. Mikkola





Porvoossa,
Werner Söderström Osakeyhtiö,
1941.






ALKULAUSE


Novgorodin valta ulottui Lappiin 1300-luvun ensipuoliskolla ja v. 1326
tehtiin Lappia koskeva rajasopimus Norjan ja Novgorodin välillä.
Venäläisvaltaa edustivat tällöin karjalaiset eikä turhaan venäläinen
perintötieto kerrokaan karjalaisen päällikön Vallitun Novgorodin
toimeksiannosta laskeneen lappalaiset Suurnovgorodin alaisiksi. Hänen
urotekojensa paikkana mainitsee sama tieto Kuolansuun ja Varangin
välisen tienoon. Vasta senjälkeen kun Moskova v. 1478 valloitettuaan
Novgorodin, tuli sen vallan perijäksi, leviää enempi valoa
Varankivuonosta itäänpäin ulottuvan Lapin vaiheisiin. Uusi Itälapin
valtias vahvisti asemaansa rakentamalla Kuolansuuhun hirsivarustuksen
v. 1580. Tämä _Kuolansuu_[1] (Koljskij ostróg) tuli näyttelemään
tärkeää osaa Venäjän ja Ruotsin sekä Norjan välisissä suhteissa.
Melkein samaan aikaan kuin Kuolansuun varustus syntyi, sai myöskin
itäinen kirkko jalansijaa Norjan ja Ruotsin Lapin itäpuolella. Koko
1500-luvun venäläiset asiakirjat puhuvat »kastetuista» ja
»kastamattomista» lappalaisista. Mahdollista on kuitenkin, että
»kastamattomalla» Lapilla tarkoitetaan joskus läntiseen uskoon
kastettuja.

Venäläisyyden varsinaiseksi edustajaksi tuli Petsamon »kolminaisuuden
luostari», jonka 1550-luvulla perusti Trifon. Hän oli nähtävästi
asettunut paikkakunnalle jo aikaisemmin. Sekä J. A. Friis kirjassaan
_Klosteret i Petschenga_ että O. A. Johnsen laajassa tutkimuksessaan
_Finmarkens politiske historie_ tietävät kertoa, että Trifon matkusti
v. 1556 Moskovaan tsaari Iivana Julman luo ja sai tältä luostarilleen
vahvistus- ja lahjakirjan, jonka nojalla muka luostarin haltuun
tulivat laajat maa-alueet ja runsaat kalavedet. Tätä graamotaa eli
lahjakirjaa munkit säilyttivät kalliina aarteena ja vetosivat siihen
lappalaisten valittaessa. Venäläinen tutkija A. I. Andrejev on v. 1920
osoittanut, että tämä graamota on väärennetty. Kun Tanskan
palveluksessa toiminut Simon v. Salingen v. 1565 kävi Petsamon
luostarissa, siellä oli jo iso asuntorakennus, 20 munkkia ja joukko
luostaripalvelijoita. 7 vuotta myöhemmin v. Salingen uudisti
käyntinsä: siellä oli jo 50 munkkia ja 200 palvelijaa. Trifon oli
Salingenille kertonut aikaisemmin viettäneensä syntistä elämää ja
harjoittaneensa rosvousta, mutta sitten katumukseen tultuaan
tahtoneensa sovittaa syntinsä. Luostarin talous kukoisti, se harjoitti
kala- ja mursunrasvakauppaa aina Alankomaihin saakka, kunnes
suomalaisten ryöstöretki v. 1589 teki siitä lopun. Munkit muuttivat
silloin Kuolansuuhun ja perustivat sinne väliaikaisen luostarin.

Varsinkin kaksi lappalaista kyläyhdyskuntaa (pogostaa) joutui
raskaasti kärsimään luostarin taloudellisesta sorrosta. Ne olivat
_Suonikylä_, lapiksi Suenjel, venäjäksi Songel eli Sonjel sekä
_Nuortijärvi_, lapiksi Njuohtjaur, venäjäksi Notozero. Molemmat
kyläkunnat sijaitsevat vesistön varrella, jonka muodostavat lounaasta
päin tuleva Luttojoki ja etelästä päin tuleva Nuortijoki, jotka
yhtyneinä suuntautuvat koillista kohden Tuulomajoen (venäjäksi Tuloma)
nimisenä. Tuulomajoki ja Kuolajoki laskevat Kuolavuonoon niin, että
niiden väliin jää niemi, jossa on entinen Kuolansuun varustus,
Koljskij ostróg, ja vähän matkan päässä siitä on nykyinen Murmanskin
kaupunki. Molemmat ovat Kuolavuonon rannalla, samoin kuin aivan
Jäämeren äärellä sijaitseva Poljarnoje (ent. Aleksandrovsk) niminen
Kuolan niemimaan pääkaupunki.[2] Murmansk on Murmanin radan pohjoinen
päätepiste. Mainittu rata kulkee muuten Kantalahdesta niemimaan poikki
aivan sen vesitien vartta, joka ammoisista ajoista saakka on kesäisin
ollut oikotienä Kantalahdelta Jäämerelle Nivajokea ja Imanteron järveä
myöten sekä sitten taipaleen poikki _Kuolajärvestä_, jonka niminen on
täälläkin, Kuolajoelle.

Suonikylän, Suenjelin alue on Luttojoen piirissä, ja Suenjelin
kolttain elämää nykyaikana kuvailee Samuli Paulaharju eloisasti
kirjassaan _Kolttain mailta_, ja professori Väinö Tanner on teoksessa
_Antropogeografiska studier inom Petsamo-omrädet, I Skolt-lapparna_
antanut laajan esityksen Suonikylän yhdyskunnasta. Maisteri K. Nickul
on kylästä laatinut erinomaisen yleiskatsauksen pariin _Terran_
artikkeliin, jotka ovat ilmestyneet v. 1933 (_Suenjel, kolttain maa_)
ja v. 1935 (_Eräs Petsamokysymys_). Jälkimmäinen kuuluu Lapin
Sivistysseuran julkaisuihin toisena numerona. Saman seuran
toimeksiannosta ovat toht. T. I. Itkonen ja Karl Nickul toimittaneet
kauniin ja valaisevan kuvakirjan _Suenjel. Kuvia kolttalappalaisten
maasta_ (Lapin Sivistysseuran julkaisuja 3, 1936).

Nuortijärveläiset ovat lähempänä Tuulomajokea. Kyseessä oleva vesistö
ja varsinkin Tuulomajoki ovat hyvin kalarikkaat, ja nuo kaksi
naapuriyhteiskuntaa ovat varmaan jo hyvin aikaiseen sopineet keskenään
vesistön ja ympärillä olevan metsän antimista. Novgorodin vallan
ajalta ei ole säilynyt mitään Suonikylää ja Nuortijärveä koskevaa
asiakirjaa. Novgorodilaisia uudisasukkaita oli nähtävästi näillä
seuduilla mitättömän vähän. Suurnovgorodin hallinto supistui vain
verotukseen, jonka kaiken todennäköisyyden mukaan toimittivat
norjalaisten bjarmeiksi kutsumat karjalaiset. Karjalainen vaikutus
näkyy selvästi Kuolan niemimaan paikannimistössäkin. _Trja_, josta
johtuu adjektiivi _Terskij_, on suomalainen _Turja_, samoin kuin
suomalainen _purje_ muinaisvenäjässä muuntuu sanaksi _prje_. Kuolan
niemimaan eteläinen rannikko on _Turjan niemi_, venäjäksi Terskij
návolok tai bereg ja norjalaiset kutsuivat sitä Trinnäsiksi. Niemimaan
pohjoisimpaan kolkkaan virtaa Teriberka niminen joki; se on saanut
nimensä Turjanperästä. Varzuga on Varsajoki, Tuuloma vrt. Tuulijärvi
Kuhmossa jne.

Usein mainitussa Tuulomajoessa on Semjonovin _Geografitšeskij
Slovarin_ mukaan 7 koskea. Asiakirjoissamme esiintyvä _Padún_,
(venäjässä sana merkitsee putousta), suomeksi _Patuna_, on 4 virstaa
Nuortijärven alapuolella. 2. koski on _Šovnskija korgi_, 3. _Krivéts_
on nopein ja vaarallisin. Seuraava Sosnovets on 2 virstaa pitkä. Sen
jälkeen tulee Kaalopuha, venäjäksi Kaljepuha, 6. on Suhoi (Kuiva) ja
viimeinen Murman. Lappalaisilla on näille (ja useille muillekin vielä
lisäksi) omat nimensä.

Moskovan ajalta on sen sijaan useampia ja sisällöltään huomattavia
asiakirjoja, graamotoja, tsaarien vahvistuskirjoja ja tuomioita. Ne
ovat koltat itse säilyttäneet. Voimme puhua merkillisestä
lappalaisarkistosta. V. 1931 oli silloinen apulaissisäministeri Niilo
Solja virkamatkalla Petsamossa. Siellä antoi kruununvouti Planting
hänelle vanhoja papereita täyteen ahdetun honkapuusta tehdyn lippaan,
jonka Suonikylän koltat olivat hänelle uskoneet. Ministeri Solja toi
lippaan papereineen tarkastettavaksi Helsinkiin ja ilmoitti asiasta
allekirjoittaneelle. Lipas sisälsi liinakankaalle liimattuja
venäjänkielisiä asiakirjoja, joista vanhin oli vuodelta 1601 ja
myöhäisin v:lta 1775. Paperi on verraten kapeaa, sillä vain sellaista
kykenivät senaikaiset Venäjän paperimyllyt valmistamaan. Kun jokainen
asiakirja oli liimattu kankaalle yhdeksi kaistaleeksi, saattoi Pietari
Suuren tuomiosta, jonka perustelut olivat varsin laajat, syntyä
useampia metrejä pitkä kaista. Asiakirjat kopioitiin fotostaatilla ja
silloin vanhojen venäläisten paperien selvittelyssä työskennellyt
emigrantti, Suomen kansalainen, entinen Pietarin yliopiston dosentti
Boris Silfversvan taitavana paleografina jäljensi kyseessä olevat
asiakirjat nykyisillä venäläisillä kirjaimilla ottaen tarkan selon
muutamista epäselvistä kohdista sekä graamotoissa esiintyvien diakkien
virka-ajasta. Heti luettuani kyseessä olevan kolttakokoelman huomasin
sen sisältävän tärkeitä tietoja Suonikylän ja Nuortijärven kolttain
taloushistoriasta noin kahden vuosisadan aikana. Merkillistä oli
havaita venäläisten ja etupäässä Petsamon luostarin himoinneen
kolttain etuuksia ja kaikin keinoin vallanneen niistä suuren osan,
mutta toiselta puolen pitivät koltat kiinni oikeuksistaan valittaen
Moskovan tsaareille, ja nämä asettuivat välittävälle kannalle, kunnes
Pietari Suuri, aivan hallituksensa alussa, antoi perin pohjin tutkia
asian ja hylkäsi jyrkästi kaikki munkkien valitukset ja väitteet,
vieläpä ennakkoluulottomasti kumosi kaikki edellisten tsaarien,
luostarin valheellisiin valituksiin perustuvat graamotatkin. Koltat
pääsivät oikeuksiinsa, mutta tätä onnellista tilaa kesti vain noin 70
vuotta. V. 1775 kuittasi Arkangelin varusväen upseeri lappalaisilta
vastaanotetuiksi kaikki tsaarien vahvistuskirjat, jotka oli käsketty
palauttaa Pietariin. Kolttien kalavedet vuokrattiin muukalaisille ja
Venäjän Lapissa alkoi taloudellinen ahdinkotila, jota kesti aina
Nikolai I:n aikaan asti. Silloin Venäjän hallitus taas alkoi suosia
lappalaisia.

Alempana julkaistu arkisto on sangen omituinen ja ehkä ainutlaatuinen
historiansa puolesta. Sitä on pidetty piilossa puun juuren alla ja se
on ollut vain kolmen miehen, pogostan vanhimman ja kahden muun
tiedossa. Jos yksi kolmesta kuoli, oli kahden jäljellä olevan
määrättävä kolmas. Venäläinen etnografi N. Haruzin mainitsee
kirjassaan _Русскiе лопари_ saaneensa kyseessä olevat paperit
käytettävikseen eräältä venäläiseltä virkamieheltä, joka nautti
kolttien luottamusta. Haruzinin kertoman mukaan olisi arkiston paikka
merkitty keihäällä. H. julkaisi myöskin osia esillä olevasta
kokoelmasta, mm. Pietari Suuren tuomion, mutta virheellisesti.
Suomalaisille Lapintutkijoille tämä koltta-arkisto on varmaan tärkeä
lähde, siitä kun näkee myöskin kolttain lukumäärän entisaikoina ja saa
erinäisiä historiallisia tietoja.

Koltta-arkiston täydennykseksi olen liittänyt vanhimman Lappia
koskevan Moskovan hallitsijan graamotan. Sen on antanut Moskovan
ensimmäinen tsaari, suuriruhtinas Ivan Vasiljevitš 1517. Alkuperäinen
venäläinen teksti ei ole tunnettu, siitä on säilynyt vain kömpelö
norjankielinen käännös, jonka kuuluisa lappalaistutkija, rehtori J.
Qvigstad, on kopioinut Köpenhaminan valtionarkistosta ja
hyväntahtoisesti jättänyt käytettäväkseni. Tärkeitä ovat myöskin 3
seuraavaa graamotaa, jotka ovat julkaistut Novikovin _Древняя
Россiйская Вивлiоѳика_n jatkona 1907. Niistä saamme mm. tietää, että
Kuolan Lappi kuului Vatjan viidennekseen ja alkoi _Jäämeren rannalla
olevan Kainuun rajalta_.

Kokoelman suomentaminen ei ole ollut helppo tehtävä. Mm. saman asian
loppumaton samoilla sanoilla toistaminen pakottaa väkisinkin lausumaan
asian lyhemmin ja yksinkertaisemmin. Moskovanaikaisille eri virkain ja
toimien nimille on myöskin vaikea löytää suomalaista vastiketta.
Myöskin eräät muuten tuntemattomat sanat ovat tuottaneet vaikeuksia.

Tohtoreja T. I. Itkosta ja Kustaa Vilkunaa ja maisteri K. Nickulia
kiitän tärkeistä huomautuksista. Kirjan kuvitus on heidän ansiotaan.

Helsingissä tammikuulla 1941.

J. J. Mikkola.




SUONIKYLÄN ELI SUENJELIN ARKISTO



N:o 1


Koko Venäjän maan tsaari ja suuriruhtinas Boris Fjodorovitš (Godunov)
Kuolansuun linnoitukseen Fjodor Andrejevitš Hlopoville. Meille ovat
alammaisuudessa valittaneet Nuortijärven pogostan äsken kastetut
lappalaiset, pogostan vanhin Jefrem Fjodorinpoika kaikkien
Nuortijärven pogostan äskenkastettujen lappalaisten nimessä Kuolansuun
kauppiaita (posadskije ljudi) Mikula Ovdokimovia ja Kuzma Iivananpoika
Popovia, Tretjak Jefimiä, Jakuško Kalininia ja Taras Ofonasjevia,
Gordei Mihailovia ja kaikkia Kuolansuun kauppiaita vastaan. Hän sanoi,
että viime vuonna 1600 Kuolansuun starosta Boris Ivanov kaikkien
kauppiaiden nimessä oli valittanut heitä lappalaisia vastaan ja että
hänen valituksensa johdosta hänelle annettiin meidän vastauskirjamme
ja tämän meidän vastauskirjamme mukaan käskettiin Kuolansuun
kauppiasten maksaa lappalaisille kaupungin osuuteen ja
tselovalnikoille vuokraa ja kuljetuksesta sekä ruoasta ja kaikista
Kuolansuun menoista jokaisen osansa mukaan, mutta nämä lappalaiset
asuvat 100 virstan päässä metsissä Kuolansuusta ja lähimmästä kylästä.
Ja heillä on elatuksena kala ja pettu, mutta Kuolansuussa heillä ei
ole minkäänlaisia toimeentulon mahdollisuuksia eivätkä heidän
aluksensa kulje merellä kalastamassa. Ja he kuljettavat kaikkia
sanansaattajia ja veronkantajia sekä heidän ruokatarpeitansa kolmelle
eri tielle ja polulle ja antavat ruokaa. Vuoreijan (Vardön) taholle
Suonikylään on (Kuolansuusta) 80 virstaa ja Kantalahden suuntaan
Akkalaan 120 virstaa ja Suonikylästä Kuolansuuhun 100 virstaa. Meidän
Kuolan vojevodamme lähettävät streltsejä vahtimaan, ja nämä streltsit
tulevat Patunan[3] tienoille ja silloin he panevat nämä lappalaiset
kantamaan heidän eväitään taipaleen[4] yli ja taakse ja ottavat heiltä
veneen vahtitehtäväänsä varten, ja niin kauan kun nuo streltsit ovat
vahtimassa, he ottavat lappalaisilta itselleen kalaa koko kesän ajan,
ja lappalaisia on Nuortijärven pogostassa kaikkiaan yhdeksän
kotakuntaa, joissa asuu 18 ihmistä ja he ovat, maksaessaan noiden
Kuolan kauppiasten kuljetuksia ja ravintoa, kaikenlaisten menojen
takia perin köyhtyneet ja joutuneet suuriin velkoihin ja kuitenkin
heillä oli tätä ennen edesmenneen suuren herran tsaarin ja
suuriruhtinaan koko Venäjänmaan hallitsijan Fjodor Ivanovitšin
graamota, jossa oli sanottu, ettei lappalaisten tarvitse suorittaa
kaikenlaisia menoja Kuolansuun kauppiaille. Mutta tämän
vahvistuskirjan heiltä veivät sodan aikana ruotsalaiset njemtsit
(suomalaiset). Mainitun kirjelmän mukaan tuli Kuolansuun kauppiaiden
antaa lappalaisten tulla asioilleen ja maksaa veroa tselovalnikoille
tarvitsematta suorittaa kaikenlaisia muita Kuolansuun ulostekoja,
kuten meidän äsken kastettujen Nuortijärven pogostan lappalaisten
vanhin Jefrem kaikkien talonpoikain nimessä oli anonut. Ja kun sinulle
saapuu tämä meidän kirjelmämme, ja jos vastedes (he, lappalaiset)
käyvät asioissaan Kuolansuussa niin sinun on päästettävä näistä
Nuortijärven kastetuista lappalaisista kaupunkiasioilleen yksi
kerrallaan, ja tselovalnikoille ei tarvitse heidän antaa mitään apua.
Samoin saat sanoa, että kaikille meidän sanansaattajillemme ja
läheteillemme annatte luotanne kyytiä kolmelle suunnalle, mutta
Kuolansuuhun heillä ei ole mitään oikeutta kyydin saamiseen
lappalaisilta, ja streltseille ei tarvitse antaa kalaa. Jos streltsien
puolelta tapahtuu lappalaisille jokin vääryys tai väkivalta, niin
sinun pitää heti tuomita nämä streltsit väkivallasta ja panna tuomio
heti viipymättä täytäntöön. Luettuasi tämän meidän kirjeemme ja
otettuasi siitä jäljennöksen sanasta sanaan anna se Nuortijärven
pogostan kastettujen lappalaisten starostalle Jefrem Fjodoroville ja
hänen tovereilleen ja he pitäkööt sen luonansa yhä edelleen meidän
vastaisia virkailijoitamme varten. Kirjoitettu Moskovassa 1601
huhtikuun 18. p:nä.



N:o 2


Sisältää kaksi lyhyttä asiakirjaa.

A) Vuonna 1711 tammikuun 26:na tsaarin ja suuriruhtinaan veronkantaja
Tomilo Stefanov vastaanotti hallitsijalle vuodelta 1710 tulevan veron
Suonikylän starostalta Fjodor Grigojevilta, Jefrem Ivanovilta, Ivan
Filippovilta, Omeljan Filippovilta, Timofei Ignatievilta ja kaikilta
volostin jäseniltä. Kuitin antoi ja kirjoitti Taras Afonasin poika
Djanzin (tai Dnjazin) 1711 tammik. 26 p.

B) Vuonna 1711 joulukuun 26:na suuren herran tsaarin ja koko Venäjän
Suur-, Vähä- ja Valkeavenäjän itsevaltiaan Pietari Aleksejevitšin
määräyksestä ja stolnikan ja vojevodan Afonasii Vlasjevitš Matjuškinin
käskystä on suuriruhtinaan Kuolan ujesdin, Suonikylän pogostan kassaan
vastaanotettu edellisen vuoden 1710 henkikirjojen perustalla 6:sta
lappalaiskodasta starostan Vasili Semjonovin ja kaikkien tämän
pogostan lappalaisten puolesta hevosten ostoon ja rehuun, viiden
alttinan ja neljän tengan mukaan kultakin kodalta ja evään sijasta
sekä venekuljetuksen tarvetta varten kahdeksan alttinaa ja neljä
tenkaa kultakin kodalta eli yhteensä neljätoista alttinaa ja kaksi
tenkaa kodalta. Kaikkiaan siis 2 ruplaa 19 alttinaa ja 2 tenkaa,
arvottomien yllämainittujen rästirahojen sijasta ja tarpeellisiin
menoihin, jotka osoittautuivat välttämättömiksi yli tavallisten
menojen, jokaista ruplaa kohden 5 tenkaa eli 2 alttinaa ja ½ tenkaa;
yllämainitut rahat vastaanotti Kuolansuun linnoituksen streltsi
Vasilej Zaikoff ja kirjoitti kuitin omalla kädellään.



N:o 3


Sananmukainen jäljennös suuriruhtinaan kirjeestä.

Tsaarin ja suuriruhtinaan Vasili Ivanovitšin nimessä Kuolansuun
linnoitukseen Semjon Grigorovitš Adaduroville ja podjatši Spiridon
Guštšinille. Meille ovat Nuortijärven pogostan äsken kastetut
lappalaiset Lev Denisov ja Suonikylän pogostan lappalainen Petruška
Ivanov jättäneet anomuksen, vedoten autuaasti nukkuneen tsaarin ja
suuriruhtinas Ivan Vasiljevitšin kirjeeseen. Heidän tietonsa mukaan
olivat ruotsalaiset tulleet lappalaisiin pogostoihin ja tappaneet
heidän starostansa ja ryöstäneet tsaarin vahvistuskirjeen.

Boris Godunovin kirjeen mukaan oli heille määrätty meille tuleva vero,
veronkantajien lahjat ja elatus, joka näille oli annettava entisen
kirjelmän mukaan, mutta tänä vuonna 1606 oli heidän luoksensa tullut
meidän veroamme kantamaan Kuolansuun kauppias Jakuško Zvjaga, joka
ollessaan heidän luonansa vaati suuria lahjaveroja sen sijaan, että
autuaasti nukkuneen herran tsaarin ja suuriruhtinaan Ivan
Vasiljevitšin vahvistuskirjeen mukaan heille veronkantajille oli
annettava lahjaveroa molemmista pogostoista kustakin punainen kettu
tai jos kettua ei ole, 15 alttinaa rahaa ketusta ja ruoaksi kymmenen
siikaa ja hauki kunkin osuudelta ja lihapäivänä kultakin tšurumbala
(poron takaosan puolikas). Tästä huolimatta tuo Zvjaga oli ottanut
lappalaisilta suuret lahjaverot. Vast'edes tulee elämä mahdottomaksi
noiden veronkantajien takia, ja sama veronkantaja Zvjaga otti
seurassaan olevalle väelle lahjaveroa alttinan jouselta ja vuoteen
(taljan), jonka he panevat nukkuessaan alleen. Sen he ottavat
väkivallalla, samoin kuin pulkan ja kalaa, ja nuo pulkat he ottavat
lappalaisilta eivätkä maksa siitä mitään. Mutta meidän veronkantajamme
tuovat itseänsä varten viinaa, ja kun he juovat tuota viinaa tai
astioista vuotaa, niin he ottavat siitä kaikesta rahan ja kuljettavat
tavaroitaan raidoilla väkivaltaisesti, ja koottuaan veron viipyvät
lappalaisten luona paikallansa pitkän ajan ja ottavat lahjaveroja ja
rehua joka päiväksi sekä ottavat Kuolansuuhun ja Kantalahteen
kymmenysveroa, mutta tällaista kymmenysveroa ei ole ennen otettu, ja
pyydämme armollisesti päästämään meidät siitä sekä vastaisuudessakin
vapauttamaan meidät veronkantajien liiallisista kyydeistä,
lahjaveroista ja rehusta. Ja että saisimme entisen mukaan maksaa
veromme. Ja niin on tapahtuva kuin äsken kastetut lappalaiset Lev
Denisov ja Petruška Ivanov ovat meiltä anoneet. Ja kun tämä meidän
vahvistuskirjamme saapuu, on Nuortijärven pogostalta ja Suonikylän
lappalaisilta veronkantajien lakattava ottamasta liikaa ravintoa ja
verolahjoja sekä kyyditystä Kuolansuuhun ja Kantalahteen, vastoin
vahvistuskirjaa ja entisiä tapoja. Samoin kiellämme ottamasta liikoja
kymmenysveroja ja olemme käskeneet haastaa Zvjagan ja muut
veronkantajat väkivallasta oikeuteen, ja heidän on viipymättä oikeuden
ja sakon mukaan suoritettava hyvitys. Eikä Zvjagaa ole lähetettävä
enää veroa kantamaan. Sillä hänen entinen omavaltaisuutensa on
tunnettu, kuten hän vetosi omavaltaisesti otettuihin aluksiin.
Kirjoitettu Moskovassa 1606 toukokuun 22. päivänä.



N:o 4


Minä Nuortijärven pogostan lappalaisnainen Pelageja Fedosejevin tytär
olen myynyt Kuolansuun streltsille Grigorille ja Vasili Jefimovin
lapsille omistamani osan Tuulomajoella, josta pyydystetään punaista
kalaa, somga-lohta Patunan kosken alla lahdessa kallion luona ja
ala-apajilla molemmin puolin vettä ja padossa sekä kutupaikoissa,
jotka minun mieheni Agai Prokopief oli omistanut, hänen veljensä
lahjan mukaan, jonka sai Parfenja Stepanova ja joka oli heidän
jälkeensä minun lasteni hallinnossa, nimittäin Davidin ja Kosman, ja
jonka minä omistin Nuortijärven ja Suonikylän pogostain lappalaisten
joukossa. Ja minä otin heiltä tästä osuudestani hintana 1 ruplan rahaa
ja myin tämän minulle kuuluneen omistuksen heille täysin omaksi ilman
lunastusta, ja tähän minun myymääni omistukseeni ei ole kenelläkään
suvustani eikä heimostani mitään sanomista, ainoastaan Grigorilla ja
Vasililla, eikä tämä minun osuuteni ole kenellekään muulle myyty eikä
mitenkään kiinnitetty eikä siihen ole asiaa kenelläkään muulla kuin
Grigorilla ja Vasililla, ja joka tähän tekee vaatimuksia kauppa- tai
panttikirjoilla, tai millä hyvänsä kirjoituksilla, niin minä vakuutan
Grigorin ja Vasilin niistä saamillani rahoilla vapaiksi kaikista
veloista. Ja vapautus veloista (täysi omistusoikeus) astuu heti
voimaan, ja sen takia minä olen antanut tämän kauppakirjan omistamaani
osuuteen. Kauppakirjan laati Kuolansuun streltsi Jakuška Fjodorov v.
7165 (1657) toukokuun 21. p:nä.

Kauppakirjan takasivulle on lisätty: tämän kauppakirjan on
asianomaisen pyynnöstä todistanut Kuolansuun linnoituksen, Nikolain
seurakunnan pappi Fjdor Jelisejev kummityttärensä Nuortijärven
pogostan kristityn lapittaren Pelageja Fedosejevin tyttären puolesta
siitä, että Pelageja on vapaasta tahdostaan myynyt osuutensa ja saanut
rahat.



N:o 5


(Rivin alku hävinnyt.) — — — Minä Jumalan orja Ivan Vasilinpoika
Katerinin, Nuortijärven pogostan lappalainen, kirjoitan tämän
suusanallisen jälkisäädökseni terveellä järjellä ja kielellä: Määrään
kuoleman pelosta, että minulla on omaisuutta kala-apajissa ja
metsäneläinten pyydyspaikoissa ja majavain padoissa sekä vaski- ja
lyijytavaraa ja punaista ja hopeaista ja kaikenlaista talousesinettä
ja joka lajia talousastiaa, jotka minä Ivan omistin. Minulle kuuluu
Patunan koskessa osuus nuortijärveläisten ja suonikyläläisten
lappalaisten keskuudessa, joilla myöskin on osuus, kiven läheisyydessä
lahdessa ja joessa sen polvessa ja padossa ja punaisen kalan
kutupaikoissa. Minulla Iivanalla on pyyntipaikkaa siellä neljä osuutta
ja yläpuolella olevassa omistuksessa minulla on valkoisen kalan[5]
pyyntipaikkaa puolet kuudennesta osasta ja sivulla olevissa järvissä
majavanpadoissa ja kaikenlaisissa metsäneläinten saalispaikoissa
minulla on vanhan nautintaoikeuden nojalla ja vanhempieni
perintömaana, koska me ja meidän vanhempamme hallitsivat ⅙ osan
puolikasta. Sen lisäksi minulla on tavaraa punainen vaskikattila,
ainakin puudan painoinen, jossa värjätään verkkoja, ja sarvikarjaa
minulla on poroja niin paljon kuin Jumala nyt on lähettänyt. Tämän ja
kaikenlaisen muun tavaran kokonaisuudessaan ja ilman poikkeusta minä
kuolemani jälkeen siunaan ja testamenttaan pojalleni Jakobille ja
vaimolleni Eudokialle ja tyttärilleni Sofialle ja Irinalle heidän
yhdessä hallittavakseen ja hoidettavakseen. Minut heidän on ruokittava
ja minusta pidettävä huolta kuolemaani asti tällä tavalla. Pois
luvusta jäävät minun lapsenlapseni Grigori, Fjodor ja Kondrati ja Ivan
Averkin lapset. Mutta sen tyttäreni, jonka minä Ivan itse eläessäni
naitin, ja millä minä tämän tyttäreni siunaan, sen hän saa
ehdottomasti omistaa, mutta se tytär, jota minä Ivan en ehtinyt
naittaa eläessäni ja pojalleni Jakobille, sisarelleni (kai: annan
tehtäväksi) naittaa tyttäreni jakaen tavarastani mahdollisuuden
mukaan, paitsi maa- ja pyyntiomaisuutta. Mutta vanhan äitini Eudokian
ja tyttäreni Sofian ja Irinan Jakobin tulee samoin ruokkia ja pitää
huolta heistä eikä tehdä mitään vääryyttä heille, ja lapsenlapsilleni
Grigorille, Fjodorille, Kondratille, Ivanille minun suullinen ikuinen
siunaukseni nyt ja iankaikkisesti ja Jumalan armo tulkoon heille.
Mutta minun eläessäni heillä ei ole mitään oikeutta ei maa- ja
pyyntiosuuteeni eikä poikaani Jakobiin, sen tähden että minun poikani
Averki ja heidän isänsä lähti minun luotani omasta tahdostaan ja (he)
saivat osansa omaisuudestani mahdollisuuden mukaan, eikä (hän)
tahtonut elättää minua eikä asua kanssani. Ja mitä minä olen antanut
Averkille osuutta pyydystämiseen Patunan koskessa, ja hän Averki
hallitsi sitä osaa pyydyspaikkoihin ja enempäänkin, mutta hän omasta
tahdostaan jätti ne eikä hallinnut niitä, ja sen takia minun
lapsenlapsillani ei ole mitään oikeutta vaatia minun tavaraani, mistä
heidän isänsä ja minun poikani Averki vapaaehtoisesti luopui, ja jos
minun poikani Jakob tai minun lapsenlapseni Averkin lapset huolimatta
minun siunauksestani ja tästä testamentistani tahtovat ryhtyä johonkin
vääryyteen ja vahingoittaa minun syntistä sieluani kuoleman jälkeen,
niin he eivät saa siihen minun anteeksiantoani ja siunaustani ja
tuomitkoon Herra Jumala heidät vanhurskaassa tuomiossaan. Ja tätä
testamenttia tehdessä istuivat paikalla ja kuulivat sen Nuortijärven
lappalaiset Ivan Jakovlev ja Fedot Mošnikov ja testamentin kirjoitti
Kuolansuun linnoituksen asukas Savka Jakobinpoika Storkov 1661 15.
päivänä tammikuuta.

Paperin toisella puolella: Kuolansuun linnoituksen pappi Fedot
Jelisejev kummipoikansa Nuortijärven lappalaisen Iivana Vasilinpojan
puolesta ja kuultuaan tämän testamentin todisti omakätisesti käskyn
mukaan.



N:o 6


Me Kuolansuun ujesdin Nuortijärven pogostan lappalaisten starosta
Grigorei Samsoninpoika, Timofei ja Ivan Jefremin lapset Ivan
Jakobinpoika Tit Semjoninpoika, Stepan Ivanin poika, Ondrej ja
Grigorei Jarosim (Gerosim) ja Naum Fjodorin lapset Borodinit Vasilei
Obrosimin poika, Vasilei Osipin, Ondrei Jefremevin poika Jakob, Ivanin
ja Fedot Ivanin poika Mošnin, Nester Isakinpoika ja kaikki
Nuortijärven pogostan lappalaiset sovittuaan Suonikylän pogostan
lappalaisten kanssa, jotka olivat starosta Oleksei Timofejev, Juri ja
Kuzma Petrov, Timofei ja Osip Jakobin lapset, Dmitrei ja Kondrati
Tihonovit, Nil ja Ondrei Rodionovit, Vlas ja Ilja, Ivan Ofonasi
Larionovit, Feodor Grigoriev, Ofonasi Ivanov, Ivan Ondrejev Kubas,
Ofonasi ja Vaska sekä Vaska Ignatievit, ja kaikkien Suonikylän
pogostan lappalaisten kanssa olemme antaneet heille, Suonikylän
lappalaisille, tämän vapaaehtoisen sopimuksen sen johdosta, että
vuonna 1662 olivat meitä vastaan valittaneet suurivaltaiselle herralle
tsaarille ja suuriruhtinas Aleksei Mihailovitšille Suur- ja Vähä- sekä
Valko-Venäjän itsevaltiaalle ja Kuolansuun linnoituksen käräjillä
stolnikalle ja vojevodalle Jakob Maksimovitš Strešneville. Suonikylän
lappalaiset olivat kannelleet meidän, Nuortijärven lappalaisten päälle
Tuulomajoen koskissa olevien punaisen kalan, lohen, pyyntipaikoista ja
kaikista riistapaikoistaan, paitsi metsänriistapaikoista (kirjoitettu
rivin yläpuolelle) esittäen että me, Nuortijärven lappalaiset, olemme
kalastaneet Tuulomajoen ja koskien punaista kalaa, lohta, ja pitäneet
hallussamme kaikenlaisia riistapaikkoja, paitsi riistametsiä
(kirjoitettu rivin yläpuolelle), ja käyttivät niitä hyväkseen, ja että
meitä oli yhdessä kuulusteltu Suonikylän lappalaisten kanssa näistä
pyyntipaikoista sekä suuriruhtinaan määräyksen että maakirjojen
nojalla samoin kuin suuriruhtinaan graamotojen ja maanmittauskirjojen
mukaan. Tämän yhteiskuulustelun johdosta he, Suonikylän lappalaiset,
tuomittiin syyttömiksi ja heille, Suonikylän lappalaisille, annettiin
oikeus heidän Tuulomajoessa ja Patunan koskessa oleviin punaisen
kalan, lohen, pyyntipaikkoihin sekä kaikkiin riistapaikkoihin,
rajankäyntikirja, jonka mukaan heillä on oikeus noihin Tuuloman ja
Patunan pyyntipaikkojen punaisen lohikalan pyydystämiseen. Samoin
heillä on käyttöoikeus kaikkiin riistapaikkoihin, saavat pyydystää
yhdessä meidän Nuortijärven lappalaisten kanssa siellä, missä me
olimme pyydystäneet ja yhä eteenpäin pyydystämme tässä Tuulomajoessa
Kuolansuun rajalta, Kalepuhjasta[6] Tuulomajokea ylöspäin Sosnovtsassa
ja Krivetsin, putaan padossa yläkoskeen asti ja Patunan osuudessa ja
padoissa, mutta Patunan kalastuspaikassa on meidän, Nuortijärven
lappalaisten, kosken alapuolella tehtävä pato yhdessä Suonikylän
lappalaisten kanssa ja Patunan osuuden rajana on Njemetskaja ljaga.[7]
Mutta Njemetskaja ljagan yläpuolella yläpadossa mainitussa
Tuulomajoessa Patunan kosken yläpuolella ei Suonikylän lappalaisilla
ole mitään oikeutta, ja suuriruhtinaalle tuleva vero ja ulosteko on
heidän maksettava ja tehtävä kyyditykset. Saamastaan kalasta on heidän
jaettava jousiensa mukaan niin paljon kuin kussakin pogostassa on
maakirjojen mukaan jousia. Mutta täst'edes tulee meidän tuosta
Tuuloman ja Patunan pyyntietuudesta toimittaa kyyditystä Kuolansuun
linnoitukseen, mutta he, Suonikylän lappalaiset, saavat kyydityksestä
kevät-Yrjönpäivään asti riunan porosta ja tämän päivän jälkeen samasta
kalastusetuudesta he saavat viisi alttinaa poroa kohden niin paljon
kuin heidän pogostaansa tulee kyydityksestä jousia kohden. Meidän,
Nuortijärven lappalaisten, ja meidän lastemme ja lastenlastemme ei
pidä häätää eikä kieltää Suonikylän lappalaisia noilta meidän
yhteisiltä Tuuloman ja Patunan kalastuspaikoiltamme, jotka ovat
määritellyt tässä sopimuksessa. Eivätkä Suonikylän lappalaiset saa
valittaa suuriruhtinaalle meitä, Nuortijärven lappalaisia vastaan
tästä meidän Tuulomajoessa olevasta Patunassa kalastamisesta, jota me
käytimme hyväksemme monena vuotena, jolloin he eivät saaneet näinä
menneinä vuosina kalastaa siellä. Mutta jos me, Nuortijärven
lappalaiset, tai meidän lapsemme tai lastenlapsemme vastaisuudessa
torjuisimme tai estäisimme Suonikylän lappalaisia kalastamasta meidän
yhteisissä Tuuloman ja Patunan pyyntipaikoissa tai emme vastaisuudessa
antaisi heille nautinta- ja käyttöoikeutta tai kieltäisimme joko
Patunan alapuolelle tekemästä heidän kanssansa patoa tai vaatisimme
kyydityksistä liikaa rahaa tätä sopimusta vastaan, niin meiltä
Nuortijärven lappalaisilta, tai meidän lapsiltamme tai
lastenlapsiltamme heidän, Suonikylän lappalaisten, olisi oikeus tämän
sopimuksen nojalla ottaa tuhat ruplaa. Mutta näiden meidän
sopimuskirjojemme todistajina ovat Kuolansuun Vapahtajankirkon tiakka
Ivan Gavrilinpoika Buhrov ja Vapahtajankirkon kellonsoittaja Ivan
Grigorinpoika ja Kuolansuun asukas Filimon Jakovlev sekä Kuolansuun
streltsi Fjodor Iivanan poika Domnin, ja tämän sopimuksen on
kirjoittanut Kuolansuun asukas heidän, lappalaisten, käskyn mukaan,
Savka Jakobinpoika Storkov 1662 heinäkuun 26. p:nä. Takasivulla:
Grigori Samsonovin ja Vasili Osipovin puumerkit. Tämän sopimuskirjan
todistaa Kuolansuun linnoituksen tiakka Ivan Gavrilov, Nuortijärven
pogostan lappalaisten starosta Griša Samsonovin ja kaikkien
lappalaisten puolesta heidän käskystään. Todistaja, kellonsoittaja
Ivaško Grigorjev on itse kirjoittanut Vasko Fjodorovin, Ivan
Jefremovin, Nester Isakovin, Timofei Jefremovin, Ondrei Jefremovin,
Titko Semjonovin puumerkit. Tähän sopimukseen on todistajana
omakätisesti kirjoittanut nimensä Filimonko. Stepan Ivanovin, Grigori
Borodin, Ondrei Borodinin ja Ivan Jakovlevin puumerkit. Tähän
sopimuskirjaan on piirtänyt nimensä Fedka Ivanov.



N:o 7


Suurivaltaiselta herralta koko Suur-, Vähä- ja Valko-Venäjän
itsevaltiaalta Aleksei Mihailovitšilta anovat nöyrästi armoa sinun
suuriruhtinaallisen Kuolansuun ujesdisi orvot, Suonikylän pogostan
lappalaisparka starosta Stepanko Maksimov ja hänen kanssaan koko
pogosta. Sinun suuriruhtinaallisesta käskystäsi vaaditaan meiltä
raukoilta sinun orvoiltasi sinun ruhtinaalliseen rahastoosi verona
vuoteita (porontaljoja) viisi kappaletta.

Sen sijaan että me sinun orposi kaikkina vuosina maksoimme
veronkantajille sinun suuriruhtinaallisen määräyksesi mukaan vuoteilla
(luonnossa) eikä rahassa, viime vuonna 1666 veronkantaja Kozma Svešnik
seuralaisineen otti meiltä raukoilta rahan näiden verovuoteiden
sijasta ja aiheutti meille sen takia suuria kuluja ja vaurioita.
Armollinen herra tsaari ja suuriruhtinas Suur-, Vähä- ja Valko-Venäjän
itsevaltias, Aleksei Mihailovitš, armahda meitä, orpojasi, ja käske,
herra, veronkantajiasi vast'edes ottamaan meiltä nuo viisi
verovuodetta aivan kuin ennen, jolloin me, sinun orposi, ammoisista
ajoista asti maksoimme ne luonnossa eikä rahassa, jotta meidän, sinun
orpojesi, ei tarvitsisi perin tuhoutua eikä joutua hajalle
toisistamme, armahda ja anna meidän tehdä veromme entiseen tapaan.

Selkäpuolella: 1667 tsaarillisen ja suuriruhtinaallisen koko
Venäjänmaan itsevaltiaan Aleksei Mihailovitšin antaman määräyksen
mukaan on veronkantaja Ivan Moskvinin otettava Suonikylän pogostasta
verovuoteitten sijasta hyviä revdusia[8], ja jos he eivät saa hyviä
vuoteita, hänen on otettava rahaa 15 alttinaa vuoteesta. Tämän
anomuksen on stolnikka ja vojevoda Ivan Jakovlevitš Everlakov
allekirjoittanut ja pannut siihen sinettinsä.

(Sinetti kadonnut, vain sen jälki on näkyvissä. Mainittu Everlakov oli
Kuolansuun linnoituksen vojevodana 1600—69 ja myöhemmin Perejaslavissa
Pultavan kuvernementissä; ks. A. Barsukov: _Списки городовыхъ
воеводъ_, Спб. 1902, s. 110).



N:o 8


Me Maanselän pogostan lappalaiset Ivan Savvan poika ja Panfil
Volodimirin poika ja kaikki me Maanselän pogostan lappalaiset olemme
tehneet sopimuksen Nuortijärven pogostan lappalaisten, Ivan Mošnikovin
ja Ivan Semjonovin sekä Suonikylän pogostan lappalaisten, Kuzma
Pietarinpojan ja Kondrati Tihoninpojan ja kaikkien Nuortijärven ja
Suonikylän lappalaisten kanssa sen johdosta, että me, Maanselän
lappalaiset, olimme suurivaltaiselle hallitsijalle kannelleet heidän,
Nuortijärven ja Suonikylän lappalaisten päälle. Riita koski talvisia
apukyytejä, ja me, Maanselän lappalaiset, olemme nyt sopineet heidän,
Nuortijärven ja Suonikylän lappalaisten kanssa kaikessa ystävyydessä
tänä vuonna 1671, emmekä myöskään vastaisuudessa, me Maanselän
lappalaiset, tule vaatimaan Nuortijärven ja Suonikylän lappalaisilta
korvausta edellisten vuosien kyytirahoista ja kulungeista. Ja
edelleenkin me, Maanselän lappalaiset, elämme ystävällisessä sovussa
Nuortijärven ja Suonikylän lappalaisten kanssa, 30 vuotta tästä 1671
vuodesta helmikuun 11. päivästä alkaen aina 1701 asti 11. päivään
helmikuuta, ja olemme me, Maanselän lappalaiset, ottaneet Nuortijärven
ja Suonikylän lappalaisten puolesta suorittaaksemme talviapukyydit 1
ruplalla pogostalta vuotta kohden ja siis molemmilta pogostoilta 2
ruplalla vuotta kohden. Vastaisuudessa myöskään me, Maanselän
lappalaiset emme tule vaatimaan Nuortijärven ja Suonikylän
lappalaisilta mitään ylimääräisiä kyytejä emmekä ylimääräisiä rahoja
talvikyydeistä yli sen, mitä tässä sopimuksessa on sanottu, emmekä
tule käräjöimään heidän kanssansa, ja jos Ekostrovin[9] pogostan
lappalaiset tulevat vaatimaan Nuortijärven ja Suonikylän lappalaisia
luokseen talvikyyteihin, niin meidän, Maanselän lappalaisten, on
puolustettava Nuortijärven ja Suonikylän lappalaisia ekostrovilaisia
vastaan emmekä saa aiheuttaa mitään vahinkoa tässä kohden Nuortijärven
ja Suonikylän lappalaisille, emmekä vastaisuudessa tässä sopimuksessa
määrättyjen 30 vuoden kuluessa saa vaatia noista talvikyydeistä mitään
liikoja rahoja yli tämän sopimuksen, emmekä myöskään saa käräjöidä
heidän kanssansa. Muussa tapauksessa emme puolusta heitä Ekostrovin
lappalaisia vastaan, ja meidän, Maanselän lappalaisten, on maksettava
Nuortijärven ja Suonikylän lappalaisille panttia 100 ruplaa, ja jos
nuo Nuortijärven ja Suonikylän lappalaiset eivät suorita meille
talvikyydeistä tämän sopimuksen mukaista 1 ruplaa vuodessa eli siis
yhteensä 2 ruplaa molemmista pogostoista, niin heidän, Nuortijärven ja
Suonikylän lappalaisten, on meille, Maanselän lappalaisille panttina
jätettävä 100 ruplaa. Siitä me, Maanselän lappalaiset, olemme
ystävyydessä sopineet Nuortijärven ja Suonikylän lappalaisten kanssa
ja vaihtaneet keskenämme sopimuskirjat. Todistajina olivat Kuolansuun
streltsit Andrei Gavrilov, Podrunoin poika ja Mihailo Jeremejev.
Sopimuksen kirjoitti Kuolansuun linnoituksen asukas Vaska Semjonin
poika Pridanikov 1671 helmikuun 12. päivänä.

Selkäpuolella: tämän sopimuksen allekirjoitti Ivaško Moskvin Maanselän
lappalaisten ja Iivanan sekä Panfilin puolesta heidän pyynnöstään.
Alla on puumerkit. Todistaja: Miška Jeremejev kirjoitti nimensä,
todistaja: Ondrjuška Podrunoin poika kirjoitti nimensä.



N:o 9


Sananmukainen kopio tsaarin graamotasta.

Tsaari ja suuriruhtinas koko Venäjän, Suuren, Vähä-Venäjän ja
Valko-Venäjän itsevaltias Kuolansuun linnoitukseen vojevodallemme Lev
Borisovitš Sekirinille. Viimeksi kuluneena vuonna 7185 (1677)
heinäkuun 5. p:nä lähetettiin meidän suuriruhtinaallinen
todistuskirjelmämme[10] Kuolansuun linnoitukseen sen alamaisen
anomuksen johdosta, jonka Kuolansuun ujesdin Nuortijärven ja
Suonikylän pogostain kastetut lappalaiset, kylänvanhin Vaska
Jakovlevitš sekä Vaska Osipov ja kaikki lappalaiset olivat tehneet.
Siinä käskettiin Petsamon luostarin munkkien sekä lappalaisten
noudattaa kaikissa Lapin pyyntipaikoissa meidän suuriruhtinaallista
käskykirjettämme samoin kuin meidän pajarimme Ivan Mihailovitš
Miloslavskin sekä meidän okolnitšimme Ilja Ivanovitš Tširikovin ynnä
meidän neuvosdiakkiemme Averki ja Jakov Kirilovin ja Pavel Simonovin
antamaa tuomiota, kuten olimme suuriruhtinaallisessa kirjelmässämme
selittäneet. Mutta nyt ovat meidän, suuriruhtinaan puoleen kääntyneet
Kuolansuun ujesdin, Nuortijärven ja Suonikylän pogostain lappalaiset,
starosta Ivaško Andrejev, Filka Kuzmin, kaikkien lappalaisten nimessä
alamaisuudessa kannellen Kuolan linnoituksen kauppiasten päälle,
nimittäin piirikunnan starostan Miška Poršnevin ja hänen kumppaliensa
päälle, siitä että nämä Kuolansuun asukkaat rakentavat padon
Tuulomajokeen Kaalopuhaan ja pitävät tässä Tuulomajoessa hallussaan
monta lappalaisille kuuluvaa pyyntipaikkaa Kaalopuhasta ylöspäin 45
virstan alalla. Mutta lappalaiset maksavat tästä heidän lappalaisesta
etuudestaan meille, suuriruhtinaalle, veroa ja kaikenlaisia ulostekoja
joka vuosi aivan lyhentymättöminä. He ovat nimittäin maksaneet meille,
suuriruhtinaalle, henkiveroa joka ihmiseltä 10 alttinaa henkeä kohti.
Mutta nyt on noiden Kuolansuun kauppiasten väkivaltaisuuden takia
näiden kahden pogostan eläminen käynyt mahdottomaksi, he kun eivät saa
mistään ravintoa, kun kuolansuulaiset tekevät padon Kaalopuhaan
eivätkä päästä kalaa merestä nousemaan heidän luokseen. Lisäksi joen
yläjuoksulla asuu kaksi kaukaa tullutta Ruotsin kuninkaan kastamatonta
(toista uskoa olevaa) lappalaista, joilta he (ruotsalaiset) salaisesti
vakoillen saavat kaikenlaisia tietoja. Nämä lappalaiset saavat
elatuksensa lohesta. Me, suuriruhtinas, olemme suvainneet antaa
Kuolansuun kauppiaille käskyn, että he eivät enää saa mihinkään
paikkaan Tuulomajoessa tehdä patoja eikä ottaa haltuunsa lappalaisten
Tuulomajoessa olevia pyyntipaikkoja eikä siten väkivaltaisuudellaan
aiheuttaa lappalaisten täydellistä taloudellista häviötä ja pakottaa
heitä lähtemään hajalle omista pogostoistaan ja kuolemaan nälkään ja
perin tuhoutumaan. Sitä vartenolemme antaneet suuriruhtinaallisen
kirjeemme heille luettavaksi. Kun siis meidän suuriruhtinaallinen
kirjeemme saapuu sinulle, sinun on tehtävä Nuortijärven ja Suonikylän
lappalaisille tiettäväksi meidän käskymme kaikista lappalaisista
pyyntipaikoista viipymättä, meidän entisen käskykirjeemme sekä
viimekuluneena vuonna 1677 kesäkuun 5. p:nä lähettämämme kirjeen
mukaan, aivan niinkuin siinä on kirjoitettuna. Se on luettava heille
ja siitä on annettava heille käräjäpaikassa säilytettävä jäljennös.
Mutta meidän alkuperäinen graamotamme on annettava Nuortijärven ja
Suonikylän lappalaisille kuittia vastaan ja he saavat sen pitää
luonansa vastaisiksi ajoiksi toisille meidän vojevodeillemme ja
virkamiehillemme näytettäväksi. Kirjoitettu Moskovassa 1678 (7186)
kesäkuun 14. p:nä.

Suuriruhtinaan alkuperäisessä kirjeessä on diakki Pavel Simonin
varmennus ja oikealla puolella podjatši Artemi Voznitsinin varmennus.



N:o 10


Alku on kadonnut.

... Krouvareita ja viinaa ei pidä heille tyrkyttää, jotta he eivät
pakenisi etäisissä paikoissa asuvina liikoja veroja, jättäen
suorittamatta ilmoittautumista ja henkiveroa. Äsken annetuissa
säännöksissä vuodelta 1681 on määrätty, kuinka paljon Moskovan ja
muiden kaupunkien asukkaat kukin saavat itseänsä varten ostaa valtion
varastotalosta ja sitäpaitsi muissakin kaupungeissa ja ujezdeissa
olevista keskusvarastoista ja kapakkapaikoista, ja samoin kuka ei saa
ostaa viinaa, olutta ja simaa. Samoin on määrätty streltseihin ja
kaikensäätyisiin kaupunkilaisiin ja maaseudun talonpoikiin, veroa
maksaviin tatareihin, mordvalaisiin ja tšeremisseihin nähden, miten he
saavat ostaa viinaa kaupunkien krouveista, ja sitä varten on viinaa
saatavissa viinanmyyntipäämieheltä ja tselovalnikoilta, ja toisissa
kaupungeissa krouveista ja kapakoista. Samoin on osoitettu, keneltä ei
saa ostaa eikä ottaa lainaksi, ja omasta viljastaan eivät talonpojat,
veroa maksavat tatarit, mordvalaiset ja tšeremissit mitenkään saa
polttaa viinaa omaksi tarpeekseen. Mutta Kuolansuun verokirjojen
mukaan edellisiltä vuosilta ei ole kirjoitettu mitään selontekoa
lappalaisista ja heiltä otettavista veroista. Samoin ei ole
kirjoitettu vuoden 1687 juomaverotulosta, mutta samana vuonna 1687
alkoi lappalaisista pogostoista tulla juomaveroa, mutta tulli- ja
kapakkapäälliköiden ilmoituksen mukaan viime vuonna 1690, jonka Vaska
Leontjev ja Oska Barmin olivat tehneet, ei ole mitään
suuriruhtinaallista määräystä lappalaisten pogostain aksiiseista ja
viinanmyynnistä Kuolansuun linnoituksessa. Asianomaiset päälliköt
alkoivat lähettää noin viisi vuotta sitten ilmoituksia, ja kun teille
saapuu tämä muistutus, niin te ette nyt ettekä vastaisuudessakaan saa
ottaa lappalaisten myynneistä, joita he tavaroillaan harjoittavat
Lapissa, kymmenystä, ettekä saa lähettää heidän lappalaisiin
pogostoihinsa viinanmyynnin vuokraajoita viinoinensa Kuolansuun
linnoituksesta lappalaisten kyydittäminä eikä tyrkyttää heille väkisin
viinaa, jotta lappalaiset eivät näiden lähetysten, kyyditysten ja
viinan tyrkytysten takia ja verojen tähden joutuisi perikatoon, vaan
teidän on koottava aksiisimaksut ja kymmenys edellisten vuosien tapaan
suurella huolella, kuten suuriruhtinaat ovat säätäneet ja uusi
kauppalaki määrää. Hallituksen säännösten mukaisesti teidän on
koottava kymmenys lappalaisilta, jotka alkavat viedä tavaroitaan
myytäväksi Kuolansuun linnoitukseen ja markkinapaikkoihin, tai jos he
myyvät tavaroitaan Lapissa, kauppamiehille, tai kuljettavat näiden
kauppamiesten kauppatavaroita Kuolansuun ja markkinapaikkojen ohi.
Samoin on katsottava tarkasti, ettei kukaan myy Lapista ostettuja
tavaroita, eikä ilman aksiisia. Tämä aksiisivero ja kymmenys on
kirjoitettava erikseen verokirjoihin, jokainen laji erikseen,
ilmoittaen minä kuukausina ja kuukauden päivinä sekä Kuolansuun
linnoituksessa että maaseudulla taikka markkinapaikoilla meren
rannoilla ja mitä tavaroita, minkä nimisiä on kaupiteltu, sekä kuinka
paljon aksiisia ja kymmenyksiä on saatu näistä tavaroista. Niitä ei
ole kirjoitettava vähittäiskaupan verosarekkeihin eikä ole merkittävä
enää kahden riunan hintaa vähittäiskaupan veroon, vaan on vietävä
vähittäiskaupan vero niihin kirjoihin, joissa on aksiisi merkittynä
kahden riunan tai halvemman tavaran hinnasta, jotta siten aksiisin
kannossa ei tapahtuisi mitään kavallusta eikä varkautta, ja nämä
luettelokirjat on sidottava vihoiksi, ja veronkannoissa teidän on
toimittava suurella huolella siten, että joka vuosi pidätte
jälkikannon, jotta ei jäisi rästejä. Jos on lähetettävä
tselovalnikkoja tai viinaa jonnekin, käskekää heidän maksaa kyyti
suuriruhtinaan rahastosta ja veronkannoistaan, mutta Kuolansuun
aksiisikirjoista ei ilmene tällainen vero ja kymmenys. Kuitenkin
juomaveroa alettiin koota Lapin pogostoissa v. 1687, eikä näy, minkä
suuriruhtinaallisen käskyn nojalla suuren rahaston virkapaikassa sitä
vaadittiin. Kuitenkin tsaarin käskyn ja äskettäin julkaistujen
asetusten mukaan ei saa kaupungeissa vaatia maalaisia kyydityksiin,
vaan näistä kyydeistä on maksettava. Suuren rahaston virkapaikan
kuulustelussa ovat Kuolansuun linnoituksen aksiisipäälliköt Vaska
Leontjev ja Oska Barmin sanoneet, että siellä ei ole sellaista tsaarin
määräystä, että siitä mikä Lapissa myydään, on otettava kymmenys ja
että Lapin pogostoihin on lähetettävä tselovalnikoita mukanaan
myytävää viinaa. Aksiisipäälliköt olivat noin viisi vuotta sitten
alkaneet kerätä tuota vähäistä veroa ja lähettivät viinaa noilla
kyydityksillä, koska lappalaiset suostuivat siihen riitelemättä. Mutta
nyt on teidän päällikköjen vuosittain annettava keskinäinen kuitti.

Alkuperäisessä kirjelmässä on vasemmalla puolella diakki Artemei
Stefanovin ja oikealla puolella podjatši Timofei Savastianovin nimi.

Alkuperäinen kirjelmä on jätetty aksiisipäälliköille Karp
Krutšininille tovereineen. Diakki Jov tammikuussa v. 1691 (?)



N:o 11


a) 1683 tammikuun 18. p:nä Kuolansuun asukas Petruška Pridanikov on
ottanut maksuksi veljeni Vasilin velkakirjan nojalla Suonikylän
lappalaisilta kahdeksan alttinaa neljä tenkaa. Starostan Jakov
Osipovin puolesta ja kaikkien lappalaisten puolesta kirjoitin minä,
Petruška Pridanikov, omakätisen kuitin.

b) 1687 tammikuun 29 p:nä otti suuriruhtinasten käskykirjeen mukaan
Kuolansuun linnoituksen veronkantaja Dmitrei Fedotov Popov vuodelta
1683 suuriruhtinaille kuuluvan Suonikylän pogostan jousi- ja
henkiveron. Starosta Jakunka Osipovin ja hänen tovereittensa luona ½ 7
jousesta laskien 20 alttinaa jouselta ja suuriruhtinasten lahjaveroa
kolmesta poronnahasta laskien 15 alttinaa nahalta ja näätäveroa 13
alttinaa 2 tenkaa ja kahdesta vuoteesta (makuusäkistä) 30 alttinaa ja
pyövelille maksua 2 alttinaa ja 1 tenka jouselta ja henkiveroa 24
hengeltä laskien 12 alttinaa ja 1 tenka hengeltä ja neljältä
puoliverolliselta ihmiseltä vastaanotettu 6 alttinaa ja ½ tenkaa
kultakin. Siitä on antanut kuitin kirkonpalvelija Jakuška Švalev.

(Toisella puolella veronkantaja Mitka Fedotovin nimi.)

c) Minä Ekostrovin pogostan lappalainen Fedot Jakovlev Kukim (?) olen
antanut kuitin Suonikylän pogostan lappalaisille Foma Semjonoville
tovereineen siitä, että he jättivät Savva Rostorguille ruplan rahaa
keskinäisen velkakirjan mukaan, ja nämä rahat minä, Fedot, vastaanotin
tänä vuonna 1683 ja annoin heille kuitin. Tämän kuitin kirjoitti
tiakka Ivan Grigorjev 1783 maaliskuun 17. p:nä.

(Selkäpuolella: tämän kuitin on Fedotin sijasta ja hänen pyynnöstään
kirjoittanut Fedka Naumov.)

d) 1682 helmikuun 8. p:nä Suonikylän pogostassa suorittivat starosta
Ivaško Dmitrjev tovereineen kaikkien lappalaisten puolesta
suuriruhtinaan henkiverot edelliseltä 1681 vuodelta kahdenkymmenen ja
kahden ihmisen puolesta 5 alttinaa ja 3 tenkaa hengeltä ja kuudelta
puoliverolliselta 2 alttinaa 4 tenkaa hengeltä. Vastaanotti ja kuitin
kirjoitti Kuolansuun linnoituksen käräjätuvan podjatši Vaska
Pridanikov.

(Selkäpuolella puumerkki laidassa.)



N:o 12


Vuonna 1688 helmikuun 9. p:nä suuriruhtinasten ja tsaarien Ivan
Aleksejevitšin, Piotr Aleksejevitšin ja suuriruhtinattaren
oikeauskoisen tsaarin tyttären Sofia Aleksejevnan, Suur-, Vähä- ja
Valkea-Venäjän itsevaltiasten käskystä määräys Kuolansuun ujezdin
Suonikylän pogostan lappalaisille starosta Kuzemka Iljinille ja
kaikille lappalaisille. Tänä vuonna 1688 on tehty alamainen anomus
koko Venäjänmaan itsevaltiaille ja suuriruhtinaille, ja Kuolansuun
linnoituksen kansliaan olette te, lappalaiset, jättäneet valituskirjan
stolnikalle ja vojevodalle ruhtinas Ivan Grigorjevitš Tšertenskoille
Patsjoen pogostan lappalaisia starosta Ignaško Sofinia ja hänen
tovereitaan ja kaikkia sikäläisiä lappalaisia vastaan siitä, että
edellisinä ja tänä vuonna nämä Patsjoen ja Näytämön pogostain
lappalaiset juovat veronkantajien kanssa viinaa ja kaikki kertyneet
lahjat, kalan, lihan ja poronnahat, noin kymmenen pulkkaa vuodessa,
nämä lappalaiset, saapuen noista pogostoista teidän Suonikylän
pogostaan, panevat teidät kuljettamaan Kuolansuun linnoitukseen, ja
te, Suonikylän pogostan lappalaiset, kuljetatte tämän saaliin omilla
poroillanne, sensijaan että Patsjoen ja Näytämön lappalaisten täytyisi
kuljettaa Kuolansuun linnoitukseen tämä saalis heidän omilla
poroillaan. Ja tästä tulee teille suurta vahinkoa ja tappiota.
Vastauksena teidän valitukseenne sanoi Patsjoen pogostan lappalainen
Ignaško Sofjin, että ammoisista ajoista asti he ovat antaneet
veronkantajille, jotka Kuolansuun linnoituksesta on lähetetty ja
nytkin lähetetään veroa kantamaan, ovat antaneet lahjaksi pogostaa
kohden 100 siikaa. Samoin on ammoisista ajoista asti heille,
veronkantajille, annettu poronlihaa ja nahkoja. Mutta kuinka monta
pulkkaa lihaa ja poronnahkoja heille on annettu, sitä he eivät muista.
Mutta nyt noin kolme tai neljä vuotta takaperin he, lappalaiset,
alkoivat antaa lahjaksi rahaa kalan ja lihan sijasta. Mutta viime
vuonna 1687 ja tänä vuonna 1688 annettiin Patsjoen ja Näytämön
pogostoista kalan, lihan ja muun tavaran kuljetusta varten neljä
pulkkaa vuodessa ja veronkantajan vaatetta varten annettiin kaksi
pulkkaa vuodessa ja veronkantajan kirjuria ja tulkkia varten kolme
pulkkaa eli yhteensä yhdeksän pulkkaa. Viime vuonna 1687 valititte te,
Suonikylän lappalaiset, starosta Filka Kozmin tovereineen,
veronkantaja Antippa Avramovia vastaan ja samoin valititte Näytämön ja
Patsjoen lappalaisia Griška Harlovia ja hänen tovereitaan vastaan
samasta kyyditsemisasiasta, että te ette voi toimittaa enää liikoja
kyytejä. Teidän valituksenne johdosta oli veronkantaja Antippa
Avramovitš ristikuulustelussa, jolloin stolnikka ja vojevoda ruhtinas
Grigorjevitš Tšertenskoi kuulusteli teidän starostaanne Kuzemka
Iljinia tovereineen sekä Patsjoen ja Näytämön pogostain lappalaisia
veronkantajille annetuista kyydeistä heidän tavaroittensa kuljetusta
varten, makuusäkeistä, lihasta ja muista tavaroista, sekä kielsi
antamasta kyyditystä niitä varten, paitsi sitä kyytiä, jonka itse
veronkantaja, sihteeri ja tulkki saavat; jos Patsjoen ja Näytämön
lappalaiset antavat veronkantajille lahjaksi poronnahkavuoteen, kalaa
ja lihaa, niin Patsjoen ja Näytämön pogostan lappalaiset saavat itse
kuljettaa nämä Kuolansuun linnoitukseen, ja teidän, Suonikylän
lappalaisten, ei tarvitse ottaa vastaan heiltä niitä lahjamääriä,
joita Näytämön, Patsjoen ja Imanteron lappalaiset ovat antaneet, eikä
mitään muutakaan veronkantajien tavaroita, paitsi veronkantaja ja
kaikkinainen suurten hallitsijaimme verotulo rahassa, taalareissa ja
majavannahassa. Sihteeri ja tulkki ovat kyyditettävät stolnikan ja
vojevodan, ruhtinas Ivan Tšertenskoin asiasta tekemän merkinnän
mukaan. Jos Patsjoen ja Näytämön pogostain lappalaiset tuovat teidän
luoksenne ylimääräisen veronkantajalle annetun varaston kalaa, lihaa
tai makuusäkkejä teidän kyydittäväksenne, niin teidän ei tarvitse sitä
vastaanottaa. Poikkeuksen tekevät kuitenkin hallitsijoille kuuluva
raha, taalari ja majava-aarre, samoin kuin diakin ja tulkin kuljetus
ilmaiseksi, mutta ylimääräinen varasto on Patsjoen ja Näytämön
pogostan lappalaisten itse kuljetettava Suonikylän pogostasta
Kuolansuuhun. Tämän ilmoituksen on stolnikka ja vojevoda ruhtinas Ivan
Tšertenskoi vahvistanut sinetillään.

Vojevodan sinetti.



N:o 13


Alku on hävinnyt.

... (Valitus) Kuolansuun volostin talonpoikia vastaan, kun he pitävät
hallussaan Kuolansuun ujezdissa koko Tuulomajokea ja kaikkia sen
pyydyspaikkoja ja ovat pitäneet sitä hallussaan runsaasti neljä vuotta
ja rakentavat patoja rajan yli 10 virstan päähän heidän maalleen
eivätkä päästä merestä heidän (valittajien) luokse kalaa, ja heillä ei
ole pyynnin mahdollisuutta ja ovat velkaantuneet (seuraava sana on
repeytynyt pois), ja kuitenkin Vasili Agalinin verokirjojen mukaan
heillä (valittajilla) on oikeus omistaa tätä Tuulomajokea. Vasili
Agalinin ja podjatši Stepan Feodorovin verokirjoissa vuodelta 1572
näet sanotaan: Nuortijärven ja Suonikylän lappalaisille kuuluu
Tuulomajoki Patunan (könkään) ja padon yläpuolella ja he pyydystävät
siinä punaista lohikalaa. Ja heidän jokensa rajana Kuolansuun rajaa
vastaan on Kaalopuhasta ylöspäin tätä Tuulomajokea pitkin yläkoskeen
saakka ja heidän kalastusomistukseensa kuuluu Nuortijärvi, (sen
tähden) tuon tsaarin graamotan mukaan Kuolansuun volostin
starostoilla, tselovalnikoilla ja talonpojilla ei ole mitään oikeutta
tunkeutua Tuulomajoelle lappalaisten pyyntipaikkoihin ja kaikkiin
etuuksiin, eikä ottaa haltuunsa tässä joessa lappalaisten
pyyntipaikkoja, vaan Nuortijärven ja Suonikylän lappalaiset saavat
niitä hallita entiseen tapaan, toisin sanoen kaikkea sitä, mikä tähän
on jäljennetty hallitsijan graamotasta ja Vasili Agalinin luettelosta.
Tätä veroluetteloa ei ole Novgorodin kansliassa[11], mutta on Alai
Mihalkovin tekemä Kuolansuun verokirja, ja kaikki viralliset
asiakirjat tehdään Novgorodin kansliassa näiden Alain luettelojen
mukaan ja tästä Alain luettelosta on alla oleva otettu jäljennöksenä:
viime vuonna 1696 toukokuun 6 p:nä lähetettiin sinulle meidän
suuriruhtinaallinen kirjelmämme ja käskettiin Kuolansuun
linnoituksessa tyystin luetteloihin merkitä Kuolansuun ja piirin
asukkaat, luostarit, kauppiaat, streltsit ja piirin talonpojat sekä
lappalaiset, mitä niittyjä, kalastuspaikkoja ja kaikkia etuuksia
heillä on sekä mitä he maksavat meidän suuriruhtinaalliseen
rahastoomme maa- ja muita veroja Vasili Agalinin veroluettelojen
mukaan vuodelta 1574 tai Alai Mihalkovin luettelojen mukaan vuosilta
1608 ja 1609. Sinun olisi tutkittava, onko näitä molempia luetteloita
Kuolansuun linnoituksen käräjätuvassa ja jos on, niin olisi
ilmoitettava, minä vuonna Moskovasta ja Novgorodin kansliasta ne ovat
lähetetyt Kuolansuun linnoitukseen ja keitten diakkien nimellä
varmennettuina. Tästä kaikesta oli meille suuriruhtinaalle tarkoin
kirjoitettava ja tehtävä tarkka ote Vasili Agalinin luettelosta
vuodelta 1574, merkiten mitä niihin on pantu Nuortijärven ja
Suonikylän lappalaisten osaksi kalavesiä ja riistametsiä, mitkä ovat
niiden rajat, mitkä joet ja mitkä järvet. Samoin on ilmoitettava, mitä
tässä Vasili Agalinin luettelossa on merkitty kalavesiä ja
riistametsiä Petsamon luostarin munkeille ja onko sellaisia merkitty,
missä joissa ja järvissä ja rajapaikoissa sekä minne saakka niitä on.
Samoin on ilmoitettava, mistä pyydyspaikoista on puolet Nuortijärven
ja puolet Suonikylän lappalaisten etuutta sekä kuinka suuri osa kuuluu
mainituille Petsamon munkeille, jos se on merkitty Vasili Agalinin
kirjoihin sekä missä joissa, järvissä ja tunnetuissa paikoissa on
lappalaisten ja luostarin kalastuksen raja. Alai Mihalkovin
verokirjassa sanotaan: Tuulomajoessa on kalastusoikeus ja oikeus
metsänriistaan Kaalopuhan rajasta könkääseen saakka. Vasili Agalinin
luettelon mukaan kuuluu Petsamon munkeille puolikolmannes ja muu
lappalaisille ja kun hän, Alai, luetteloonsa on merkinnyt yllä
mainitun, on katsottava onko se merkitty Vasili Agalinin kirjaan. Tämä
ote on sinun omakätisesti tehtynä lähetettävä Mosko- vaan. Mutta tänä
vuonna 1687 marraskuun 2:na p:nä sinä kirjoitit meille, että
Kuolansuun linnoituksessa sinä käskit podjatšien tutkia asiaa ja tämän
tutkinnon mukaan Kuolansuun ja piirikunnan asukkaat ja luostarit ja
kauppiaat ja streltsit ja piirikunnan talonpojat ja lappalaiset
hallitsevat maitaan ja riistapaikkojaan sekä ovat maksaneet
 meidän suuriruhtinaalliseen rahastoomme kaikki verot
kirjeenvaihtoluetteloihin saakka vuodelta 1678 Vasili Agalinin 1574
tekemien luettelojen mukaan, jotka löytyvät Kuolansuun linnoituksen
kansliassa. Mutta Alai Mihalkovin luetteloja vuodelta 1608—9 ei ole
Kuolansuun linnoituksessa. Mutta siitä, mitenkä Vasili Agalinin
henkiluettelot ovat lähetetyt Kuolansuun linnoitukseen eikä ole
lähetetty Alain luetteloja, siitä ei ole Kuolansuun linnoituksessa
mitään mainintoja. Vanhoja kansliavirkailijoita ei ole eikä sellaisia,
joilta voisi asiaa kysyä. Mutta niistä kirjoista, jotka ovat
Kuolansuun kansliassa, ja joista saa tietää, mitä veroja
kaikensäätyiset Kuolansuun ja piirikunnan asukkaat ovat maksaneet
ennen vuotta 1675 ja mikä niistä kuuluu Suonikylän ja Nuortijärven
lappalaisille ja Petsamon munkeille, sinä olet kansliavirkailijain
käskenyt tehdä otteen. Siinä henkikirjan kopiossa, joka löytyy
Kuolansuun poliisikamarissa ja jonka diakki Ivan Vahromejev ja Ivan
Narmanski v. 1574 ovat varmentaneet, sanotaan:

Suonikylän pogosta on metsälammin rannalla ja siinä asuu kristittyjä
lappalaisia kodissa. Kotia on 8 ja ihmisiä niissä 21 henkeä, ja
kalavesiä heillä on metsäpurot ja järvet: Šulojärvi[12], Pavkajoki,
(Pavna?) Tšervojärvi, Tšerja, Mavnojärvi[13], Vornakjärvi, Kerka (ehkä
Nerpajoki, kirjoitus epäselvä) Nerpjajoki[14], Motšatsojärvi[15],
Motšatsojoki[16], Lounojärvi[17], Lounojoki[18], Entosjärvi ja
samanniminen puro, Kunoisjärvi, Kunja(näätä)puro. He pyydystävät
näissä kaikissa puroissa majavia ja järvistä saavat valkeaa kalaa. Ja
he omistavat yhdessä Nuortijärven lappalaisten kanssa osuuden
Tuulomajoessa ja pyytävät punaista lohta kaikissa pyyntipaikoissa,
paitsi yläpadossa. Ja Nuortijärveen heillä on oikeus yhdessä heidän
kanssansa, ja heillä on oikeus kalan pyyntipaikkoihin ja riistamaihin,
puroihin ja metsäjärviin ja Tuulomajokeen ja Nuortijärveen. Majavan
pyynnin ja kaikki riistapaikat he hallitsevat keskenänsä, ja näin on
ollut asianlaita ammoisista ajoista asti. Mutta Petsamon luostarin
alueiden rajana on Akkajärvi (Babozero) ja Kardovaara[19], ja toisella
taholla Nuortijärven lappalaisia vastaan on rajana Nuortijärvi
Glubokoi rutšeihin saakka (Syväpuro). Nuortijärven pogosta on
Nuortijoen varrella ja siellä asuu kastettuja veroa maksavia, mutta ei
maata viljeleviä kristittyjä lappalaisia kodissa. Heitä on kaikkiaan
19 kotaa ja asukkaita niissä 28 henkeä. Heidän pyydysmaansa ovat
Sovno-ozero[20] (Saunajärvi?), Persojärvi, Tšelmonko-ozero, puro
Ulita, Pätsijärvi, Petšjoki[21], Kolmojärvi, Kolmopuro,
Sivujoki-Rundav, Pistojoki, Vodongajoki, Melajärvi[22], Parajärvi[23],
Vuija[24] puroineen, Sudajärvi, Hirvasjärvi[25], Hirvasjoki
lisäjokineen, Tovadijärvi, Tovdajoki puroineen, Katškomojärvi[26],
Kotšmogajoki[27], Rjavjajoki; kaikkiaan 12 järveä, 10 pienempää jokea
ja kaksi puroa[28]. Näistä järvistä he pyytävät valkeata kalaa ja
iskevät joissa ja puroissa majavia sekä pyydystävät punaista
lohikalaa. Saman Nuortijärven lappalaisilla on Tuulomajoessa könkään
yläpuolella pato, josta he saavat punaista lohikalaa. He kalastavat
niin ikään Tuulomajoessa punaista lohikalaa verkoilla Kuolan rajalta
ja Kaalopuhasta Tuulomajokea ylöspäin ylikoskeen saakka. Heidän
osuutenaan on Nuortijärvi, josta he saavat valkeaa kalaa. Ja näitä
kalapaikkoja, pienempiä jokia ja järviä sekä puroja he ammoisista
ajoista hallitsevat keskenään sopimuskirjojensa mukaan. Mutta
Tuulomajoessa on, lukuunottamatta yläpatoa ja Nuortijärven kalastusta,
suonikyläläisillä entisestään heidän kanssansa omistusoikeus erityisen
jousilaskuun perustuvan sopimuksen mukaan. Vuoden 1591 kirjoituksessa,
josta yllä[29] on mainittu, sanotaan: Petsamon luostarin igumeni
Antoni ja luostariveljet ovat tehneet sopimuksen Nuortijärven kaikkien
lappalaisten kanssa, nimittäin Denisko Jakovlevin ja hänen
tovereittensa kanssa. He (Denisko ym.) ovat näet kirjoittaneet meille,
että he, igumeni ja munkit, olivat sopineet Nuortijärven ja Suonikylän
lappalaisten kanssa, että Tuulomajoessa kosken ja kallion alla ja
kaikissa pyyntipaikoissa saavat kalastaa punaista kalaa sekä järvissä
ja joissa valkoista kalaa, kuten tätä ennen hän, igumeni ja munkit,
olivat vuokranneet lappalaisilta (menemättä käräjiin, sopineet
lappalaisten kanssa) v. 1591 ja tämä sopimus koski ravinnon antamista
ja kyyditsemistä (veronkantajille) ja kaikkia meidän tsaarillisia
tulojamme. Ja heillä, igumenilla ja munkeilla, ei näin ollen tämän
jälkeen ole mitään tehtävää tässä asiassa eivätkä he saa tehdä mitään
valituksia Nuortijärven ja Suonikylän lappalaisia vastaan mainittuna
vuonna 1591 edellisten vuosien asioista. (Tästä hyvästä) maaliskuun 25
p:stä 1591 lukien saisivat igumeni ja munkit oikeuden heidän
osuuksiinsa puoleen Tuulomajoen ja metsäjärvien pyydyspaikoista siitä,
että he suorittavat kaikki meille kuuluvat tsaarilliset verot,
kyyditykset ja muonittamiset. Mutta Tanskan kuninkaan ruokaverosta ja
kyydityksestä he saavat kaikkiaan 1 ½ ruplaa vuodessa. He, igumeni ja
munkit, ottavat tämän asian vast'edes hoitaakseen. Ja he, igumeni ja
munkit, ottivat tämän velan pantiksi 150 ruplaa. Tämän sopimuksen
allekirjoittivat Igumeni Antoni ja neljä todistajaa. Mutta 30 p:nä
marraskuuta 1651 oli meidän isävainajamme, suuriruhtinaan,
todistusgraamota lähetetty Kuolansuun linnoitukseen ja siinä oli
käsketty ilmoittamaan lappalaisille nimenomaan, että he saavat hallita
vanhoja osuuksiaan entiseen tapaan, ja siitä oli tehtävä laillinen
määräys niiden entisten tsaarin kirjelmien mukaan, jotka olivat
lähetetyt Kuolansuun linnoitukseen vuosina 1637, 1644 ja 1649.
Petsamon luostarin igumenia kiellettiin myymästä lappalaisten osuuksia
tai antamasta niitä vuokralle. Ja tällaisesta velkasitoumuksesta on
Petsamon luostarin munkit vedettävä oikeuteen, ja tuomio on viipymättä
pantava täytäntöön ja lappalaisille tehtävä oikeus. Vuosina 1677 ja
1678 lähetettiin meidän velivainajamme, suuriruhtinaan ja Venäjän
itsevaltiaan Feodor Aleksejevitšin, kaksi kirjelmää Kuolansuun
linnoitukseen. Niiden mukaan oli lappalaisten saatava nauttia
esteettömästi kaikkia osuuksiaan Vasili Agalinin v. 1574 sekä meidän
edellisten vahvistuskirjojemme mukaan v:lta 1688 sekä 1649 ja 1651,
joihin oli merkitty neuvostodiakkien (dumnie diaki) varmennukset, ja
Petsamon luostarin munkeille on vuoden 1575 graamotassa sanottu, kuten
edellisten vahvistuskirjain todistetuissa jäljennöksissä vuodelta 1601
ja 1607 näkyy, että lappalaisten omistusten haltiat saavat isännöidä
kauppakirjojen vero- ja muiden asiakirjain mukaan, ja että näistä
lappalaisten oikeuksista on vuosina 1671 ja 1675 lähetetty meidän
tsaarilliset kaksi asiakirjaamme Petsamon munkkien anomuksen johdosta.
Näiden meidän kirjelmiemme mukaan he, Petsamon munkit, eivät saa pitää
nyt eikä vastedes hallussaan lappalaisille kuuluvia etuuksia, sillä
v:n 1624 asetuksessa on kirjoitettu, että kaikissa kaupungeissa
kauppiaat eivät saa asettaa luostareihin myymälöitä eikä kauppapuoteja
ja sentakia munkit eivät saa pitää hallussaan noita lappalaisille
kuuluvia etuuksia. Niin ikään kirjelmien mukaan v:lta 1649—50
lappalaisten etuuksia ei saa myydä eikä vuokrata. Petsamon luostarin
munkkien anomuksen johdosta on lähetetty tsaarin kirjelmä Kuolansuun
vojevodalle ja on käsketty menettelemään noiden etuuksien suhteen
niiden entisten päätösten mukaan, jotka lähetettiin vuonna 1637 ja v.
1644, sekä julistamaan tuomio, jonka täytäntöönpanosta on annettava
uhkamääräys Petsamon luostarin igumenille ja asetettava laillinen
omistaja oikeuksiinsa, koska lappalaisten etuuksia ei saa myydä eikä
vuokrata. Vuonna 1650 olivat Petsamon luostarin munkit nimittäin
jättäneet Novgorodin kansliaan asiakirjat, ja niiden kopioista näkyi,
että Nuortijärven lappalainen Nikita Vasiljev oli 1620 tehdyllä
kauppakirjalla myynyt Petsamon luostarin igumenille ja
luostariveljille Tuulomajoessa Patunan alapuolella erään osuutensa,
josta saadaan punaista kalaa, lohta alemmista apajista, ja syvänteet
(котельные места[30], sanaa en ole muualta tavannut), paitsi kivet ja
lahdet (лахты), ostajan omaksi ilman lunastusta; kauppahintana oli 40
alttinaa. Lahjakirjalla v. 1620 Nuortijärven lappalainen Hariton
Jurjev ja hänen vaimonsa Maria antoivat Petsamon luostarin hyväksi
osuutensa Tuulomajoessa lappalaisten keskellä, johon kuului,
lukuunottamatta luostarille kuuluvaa puolta osaa Patunan alla, kaikki
punaisen kalan, lohen apajat sekä ruohoisissä lammissa että
riistametsissä ja majavan pyyntipaikoissa olevat etuudet, jotka
Hariton omisti. Myöskin padon yläpuolella olevan osuuden ja Šovka-joen
(pitänee olla Šovna-joen eli siis Sauna-joen) sai luostari haltuunsa,
ja maksuna tästä oli se, että Petsamon luostari pitäisi huolen
kaupungin asioissa maksettavista kuluista sekä kyydityksistä ja
kaikenlaisista lappalaisten osaksi tulevista menoista. Kaikki edellä
mainitut etuudet saivat Petsamon munkit. Lahjakirjalla v:lta 1621
Nikitka Vasilinpoika Nuortijärven lappalainen ja hänen vaimonsa
Afrosinja sekä poikansa Vasili antoivat Petsamon luostarin haltuun
ikiajoiksi 25 ruplan hinnasta osuutensa Tuulomajoessa Patunan alla,
josta saadaan punaista kalaa kiven alapuolella ja lahdessa: kaksi
neljännes- ja yksi kahdeksannes-osaa sitä; paitsi kuului kauppaan
kymmenen osuutta samoista apajista ja syvänteistä (котельные места)
sekä padon niemessä Nuortijärven ja Suonikylän lappalaisten välillä
olevissa paikoissa. Igumenin ja munkkien oli tästä lahjoituksesta
elätettävä luostarissa Nikitaa ja muita lahjoituksen tekijöitä sekä
heidän veljiään Nikitaa elinajan, ja hänen vaimolleen ja pojalleen oli
luostarista annettava kullekin kolme karpiota ruisjauhoja vuodessa,
lukien v:sta 1621 eteenpäin heidän kuolemaansa asti. Tästä etuudestaan
oli igumenin ja munkkien yhdessä Nuortijärven lappalaisten kanssa
suoritettava kaikki lappalaisten osaksi lankeavat menot. Vuoden 1621
lahjoituskirjalla Nuortijärven lappalainen Kiprian Romanov ja hänen
sisarensa Uljana luovuttivat Petsamon luostarille osuutensa, jonka
tälle luostarille oli antanut heidän isoisänsä Denis Jakovlev omasta,
vaimonsa ja lastenlastensa puolesta, nimittäin Tuulomajoessa Patunan
alapuolella kalanpyyntipaikoista oman perintöosansa ja siihen
lisääostetun osan sekä vuokrattua alaa puolikahdeksatta suvulle
alkuaan kuulunutta osuutta ja seitsemän ulkopuolelta hankittua osuutta
sekä puoliviidettä [epäselvä sana] neljännestä lahdessa ja syvänteet
kiven alapuolella, niin ikään ja alemmat apajat, yläpadosta sekä
ylemmässä padossa vastapäätä alkuperäisesti suvulle kuuluvia osuuksia
kaikki se, mitä heidän isoisänsä Denis on vanhastaan omistanut. Vuonna
1619 tehdyllä sopimuksella Nuortijärven lappalaiset, starosta Agei
Prokofein poika ja Jefrem Fjodorin poika, joilla oli osuutensa Patunan
alapuolella, antoivat kaikkien kumppaleittensa puolesta, jotka
kalastavat Patunassa, Petsamon luostarin igumenille ja munkeille
oikeuden kalastukseen munkki Dosifein aikana hänen määräyksensä
mukaan, koska heillä oli ollut sopimus Dosifein kanssa
kalastusoikeudesta. Luovuttajat saivat rahaa 1 ruplan ja 5 alttinaa. —
1619 tehdyllä kauppakirjalla Marina Jaakopintytär nuortijärveläisen
Klementin vaimo ynnä hänen lapsensa Ivaško ja Isak myivät Petsamon
luostarin igumenille ja munkeille osuutensa punaisen kalan pyyntiin
Patunan alla Tuulomajoessa, joka hänelle, Marinalle, ja hänen
lapsillensa yhdessä Petsamon luostarin kanssa yhtäläisillä oikeuksilla
kuuluu vuodesta 1634 peruuttamattomasti, ja tästä he saivat rahaa 5
ruplaa. — V. 1637 tehdyllä velkakirjalla Nuortijärven lappalainen Ivan
Nikitanpoika lainasi Kuolansuun kaupunkilaiselta Antipalta ja
Fjotkalta (Fjodorilta), molemmilta yhteensä 5 ruplaa 23 alttinaa ja 2
tenkaa ja pani pantiksi osuutensa Patunan alapuolella, joka oli ollut
hänen omaisuuttaan ja jossa hän sai kalastaa Pietarinpäivään asti v.
1638 korkoa maksamatta, mutta tämän ajan jälkeen Antipalle ja
Fjotkalle kuului kauppakirjan mukainen oikeus peruuttamattomasti. —
1646 tehdyllä lahjakirjalla Nuortijärven lappalainen Nikita
Mikaelinpoika antoi Petsamon luostarin haltuun kalastusosuutensa
Tuulomajoessa Patunan alapuolella lappalaisessa neljänneksessä kiven
alapuolella ja lahdessa sekä syvänteissä (?) ja Patunan patoon ja
samoin joen takana oleviin nuotta-apajoihin koko Lapin neljänneksessä,
josta hänelle kuului jokainen 15. kala. Tämän kaiken yhdeksästä
ruplasta. — Kuolansuun verokirjoissa, jotka tehtiin Alai Mihalkovin
aikana 1608, 1609 ja 1620, on merkitty Petsamon luostarin munkkien
omaksi tsaarin ja suuriruhtinaan Vasili Ivanovitšin graamotan mukaan
vuodelta 1607, jossa on diakki Netšain varmennus, niityt (laitumet)
Kaalopuhasta alkaen Artemin saaren yläpäähän ja pienemmät niityt
vastapäätä Haritonin saarta ja Pjalvajoen yläpuolella oleva niitty
sekä Muromošissa molemmin puolin niittyjä (laitumia) luostarin
niittyjen välillä Peštšankan apajan kohdalla. Samoin Gorjelyi
Ostrovissa pienempi niitty, lisäksi tuli Petsamon munkeille puoli
Tuulomajoessa Patunan yläpuolella olevaa patoa. Mutta toinen puoli oli
kuuluva Kuolansuun kauppiaille, jotka saavat pyytää punaista kalaa,
lohta. Petsamon munkit puolestaan saavat pyytää punaista lohikalaa
samassa joessa verkoilla puoleksi yhdessä Nuortijärven ja Suonikylän
lappalaisten kanssa lahdessa ja ala-apajalla sekä alkuperäis- että
myöhemmissä osuuksissa Tuulomajoen alajuoksua päin, aina puoleksi
kaikesta kalastuksesta. Rajana Kuolansuun talonpoikien maita vastaan
on Kartš-niminen puro.

Välikirjan mukaan, jonka Semjon Iisakinpoika veronkantaja, Denis
Jaakonpoika, Hariton Jurinpoika, Vasili Kaninpoika, starosta Nikita
Vasilinpoika, Aggi (Haggai) Prokofinpoika, Mihal Anisimin poika,
Parfeni Stepaninpoika, Osi (Hosias) Karpinpoika, Jaakko Filipinpoika
ja kaikki Nuortijärven ja Suonikylän lappalaiset v. 1688 (olivat
tehneet Petsamon luostarin kanssa), (tämä saa) kalastaa Tuulomajoessa
ja harjoittaa metsästystä Kaalopuhan rajasta Patunaan asti syksyisin.
Mutta Vasili Agalinin ja podjatši Stepan Sobolevin henkikirjojen
mukaan Petsamon munkeille kuuluu puolikolmannesta. Mainitusta
kalastusoikeudesta kuuluu puolet Nuortijärven pogostan lappalaiselle
Haritonille ja puolikolmannes Romanille, Vasilille ja Mavriki
Jurinpojan Petrovin lapsille kuuluu kolmanneksen puolikas, Evlampi
Jaakob Koržavinin tyttärelle, Kuolansuun talonpojalle Vaska (Vasili)
Semjonoville sekä Petsamon luostarin munkeille kalastusoikeudet ja
heinämaat sekä vuokratut että veronalaiset.

Mutta tsaari ja suuriruhtinas Vasili Ivanovitšin v:n 1607
lahjoituskirjan mukaan heille eivät kuulu nämä etuudet, vaan heille on
tullut niitä lisää tsaarin lahjoituskirjan jälkeen, (nimittäin) Patuna
niminen koski Tuulomajoessa Krivetsin kosken alapuolella, vasemmalla
puolella puolet pudasta (joen sivuhaaraa) kuuluu Petsamon luostarin
munkeille ja toinen puoli Nuortijärven ja Suonikylän lappalaisille,
sen sijaan että sitä ennen se oli kuulunut Netšai Ivanoville ja Vasili
Aleksejeville. Ennen siinä oli kalastettu lohta pienellä padolla;
toisella puolen ison padon alapuolella oli kalastettu nuotalla, mutta
nyt tuo pudas on käyttämättömänä eikä siinä kalasteta, sillä mainittu
pato sulkee kalalta tien Tuulomajoessa Patunan alapuolelle. Vasili
Agalinin henkikirjojen mukaan siitä maksettiin ennen veroa puoli
ruplaa vuodessa ja sitä ennen siitä oli maksettu vuokraa kaksikymmentä
alttinaa vuodessa; mutta 1671 huhtikuun 19. p:nä Petsamon luostarin
munkin Vassianin ja hänen veljeskuntansa anomuksesta lähetettiin
meidän isävainajamme tsaarin kirjelmä Kuolansuun linnoitukseen ja
käskettiin Petsamon luostarin munkeille luovuttaa ja rajapyykeillä
määrätä etuudet entisen lupauksen ja lahjakirjojen sekä Alai
Mihalkovin henkikirjojen mukaan, osoittaen mitkä kalapaikat
lappalaiset olivat antaneet luostarille. Mutta näitä kalastuspaikkoja
saivat lappalaiset käyttää hyväkseen entisen määräyksen mukaan. Tämä
on annettava Petsamon munkeille vastaukseksi, sillä lappalaisille
myönnettyjä etuuksia ei saa myydä eikä antaa vuokralle. Mutta 1684
meiltä anoivat Petsamon munkit, että heille annettaisiin kopio
entisistä lahjoituskirjoista ja henkikirjoista, kaikki se mikä koski
heitä, punaisella sinetillä varustettuna. Samalla he jättivät
jäljennökset lahjoituskirjoista luostarin entisten igumenien ja
munkkien todistamina, ja näissä jäljennöksissä sanottiin: 1591
suuriruhtinas ja tsaari Fjodor Ivanovitš, koko Venäjänmaan hallitsija,
lahjoitti pyhän Kolminaisuuden Petsamon luostarin igumenille
Vassianille ja munkeille, tai sille joka Vassianin jälkeen tulee hänen
paikalleen, etuudet Tuulomajoessa, nimittäin Tuulomassa
kalastusoikeuden Krivetsin kosken alapuolella, ja tämä kalastusoikeus
kuului Netšai Popoville, Tuulomajoen yläjuoksussa Murošissa saariapaja
(ostrovskaja) harvaverkkopaikkoineen, apaja Paljalahdessa
harvaverkkopaikkoineen Kartš-puroon asti, samoin kalastusoikeus
Tuulomajoen yläjuoksussa Patunan ja kiven alapuolella puoleksi
Suonikylän ja Nuortijärven lappalaisten kanssa kaikkiin kalastuksiin.
Kauppa- ja lahjakirjojen mukaan ei saa ottaa maksuja ja veroa tai
vuokraa heiltä ja heidän pojiltansa luostarin etuuksista ja
kalapaikoista, sen he suorittavat luostariin ruokalahjojen ja
sielumessujen pidosta tulevien rahojen sijasta luostariin tekemillään
apupäivillä. Toisessa jäljennöksessä, joka on tehty Venäjän
itsevaltiaan ja tsaarin Vasili Ivanovitšin 1607 antamasta
lahjoituskirjasta, mainitaan samat kalastuspaikat ja etuudet kuin
edellisessäkin ja sitä paitsi luostarin hyväksi pieni joki Ulita ja
annetaan luostarille lupa hallita näitä etuuksia verovapaasti. 1675
annetun lahjoituskirjan jäljennöksessä suodaan tämän luostarin
pappismunkille (stroitelj, joka oli hävitetyn Petsamon luostarin
vartija) Sergei Kardaloville ja muille munkeille vahvistus kaikkeen,
mikä edellisten yllämainittujen kirjelmien mukaan oli suotu, ja
vuosina 1675, 1677 ja 1687 oli Petsamon munkkien anomuksen johdosta
meidän tsaarilliset kirjelmämme lähetetty Kuolansuun linnoitukseen ja
oli käsketty Petsamon munkkien jättää kalastuspaikat, niityt ja kaikki
etuudet ja pyykittää niiden rajat edellisten määräysten,
lahjoituskirjojen ja Alai Mihalkovin henkikirjojen mukaan, joissa
osoitetaan, mitkä kalastuspaikat ja niityt kuuluvat luostarille, jotka
lappalaiset tai Kuolansuun kauppiaat tai streltsit tai maakunnan
talonpojat olivat antaneet luostarille viimeksimainittujen
henkikirjojen teon jälkeen, ja näitä pyyntipaikkoja ja niittyjä saavat
lappalaiset, Kuolansuun kauppiaat, streltsit ja talonpojat hallita, ja
luostarin munkeilta se on kiellettävä, eivätkä lappalaiset, Kuolansuun
kauppiaat, streltsit ja maaseudun talonpojat saa luovuttaa osuuksiaan,
kalastusoikeuksiaan ja niittyjään Petsamon luostarille, ja ne jotka
tätä vastaan rikkovat, saavat ankaran rangaistuksen sekä etuudet ja
maat ovat palautettavat, sillä veroa maksavat ihmiset eivät saa myydä
etuuksiaan ja maitaan eikä antaa niitä vuokralle.

Viime vuonna (1688) kirjoitti meille Kuolansuun linnoituksesta
stolnikka ja vojevoda ruhtinas Ivan Tšertenskoi lähettäen vastaukseksi
jäljennöksen oikeudenkäynnistä Petsamon luostarin johdon ja
Nuortijärven sekä Suonikylän lappalaisten Ivaškon ja Kolpakin ynnä
heidän Patunan ja Krivetsin koskien sekä Kiven alapuolisten padon
omistajien osakumppaliensa välillä asiapuolten riidellessä
kalastusoikeuksista ja 32 ruplan vahingoista. Oikeuden edessä
vastaajana esiintyvä lappalainen väitti, että valittaja tahtoo
syytöskirjallaan, nykyisellä ja entisellä, sekä Alai Mihalkovin
henkikirjojen nojalla olla syytön ja syyllinen. Valittajien
anomuskirjan ja verokirjojen mukaan on heidän etuutensa määrättävä
viimeisten henkiluetteloiden mukaan, mutta vuonna 1666 ja 1668 munkit
ja heidän holhokkinsa (vkladtšik), jotka ovat nimitetyt
valituskirjassa, ovat väärentäneet (sekoittaneet) Alai Mihalkovin
verokirjat ja vieneet valituksensa mukaan nämä kirjat väärennyksineen
Kuolansuun linnoitukseen. Näiden kirjojen väärennysten jälkeen he ovat
tehneet useita valituksia ja väärentäneet henkikirjat ja nyt he käyvät
oikeutta näiden verokirjojen nojalla; he, lappalaiset, vetoavat niihin
kirjoihin, jotka Petsamon munkkien valituksen mukaan ovat lähetetyt
Kuolansuun linnoitukseen vastauksena heidän valitukseensa. Mutta nämä
kirjat ovat väärät ja heidän valituksensa perätön, joten heidän
anomuksensa perättömyys on käynyt selväksi. Tällä valheellisella
anomuksellaan he ovat pettäneet meitä tsaaria, ja tämän heidän
petollisen anomuksensa johdosta on heille annettu vahvistuskirja
kirjoista, jotka ovat annetut Kuolansuun linnoitukseen heidän
anomuksensa mukaan. Tästä anomuksesta on otettu jäljennös ja
oikeudenkäyntipöytäkirjat lähetetty Moskovaan. Valittaja oli saanut
kuulla vetoomukset henkikirjoihin ja väittänyt, että hän ei ollut
väärentänyt henkikirjoja. Molempien riitapuolten vetoomukset ja
ristikuulustelu oli viety pöytäkirjoihin, samoin otteet meidän
tsaarillisista graamotoistamme, jotka lähetettiin Kuolansuun
linnoitukseen toukokuun 11. p:nä 1665, heinäkuun 29. p:nä 1667 ja
heinäkuun 17. p:nä 1668, kuten yllä on mainittu. Mutta kopioita niistä
ei löydy missään, sillä Novgorodin kansliassa ei ole niiden vuosien
kirjoja. Mutta viime vuonna 1696 toukokuun 6:na lähetettiin sinulle
meidän tsaarillinen kirjelmämme ja käskettiin Kuolansuun linnoituksen
kansliasta hakea esiin alkuperäiset kirjelmät, jotka olivat lähetetyt
Kuolansuun linnoitukseen ennen vuosia 1665 ja 1668 sen
kaikensäätyisten kuolansuulaisten anomuksen mukaan, että kirjuri Alai
Mihalkov ei saa Kuolansuun linnoituksessa tehdä henkiluetteloa, vaan
hänen on lähdettävä Kuolansuusta Moskovaan, kuten siitä ylempänä on
kirjoitettu Petsamon luostarin munkkien ja kaikensäätyisten
kuolansuulaisten anomuksessa vuodelta 1668, joka tehtiin Kuolansuun
linnoituksessa, ja tähän anomukseen olivat vojevodat Ivan Everlakov ja
ruhtinas Ivan Tšertenskoi antaneet vastauksensa. Näiden
yllämainittujen kirjelmien mukaisesti matkusti Alai Mihalkov pois
Kuolansuun linnoituksesta, jolloin hän joko oli saanut luettelonsa
valmiiksi tai ei. Samoin käskettiin hakea esiin kaksi muuta kirjelmää
kesäk. 9. p:ltä 1665 ja heinäk. 17. p:ltä v. 1668, jotka diakit
Dmitrei Šubin ja Ivan Stepanov olivat varmentaneet, ynnä myöskin
Petsamon munkkien ja kaikkien Kuolansuun asukkaiden alkuperäinen
anomus jouluk. 11. p:ltä 1668 sekä myöskin Ivan Everlakovin ja
ruhtinas Ivan Tšertenskoin vastauskonseptit. Silloin oli näiden
vastausten mukaisesti toimeenpantava ristikuulustelu Kantalahden
munkkien ja Petsamon munkkien sekä Kuolansuun kauppiaiden kesken.
Tutkimuspöytäkirja ja kaikki se, mikä oli vuosina 1665 ja 1668 tehty,
oli yhteenkoottuna ja vojevodain todistamana toimitettava Moskovaan
heti erikoislähetin mukana. Ja tänä vuonna (1697) 2. p. marrask. sinä
kirjoitit meille lähettäneesi Petsamon munkkien ja Kuolansuun
kauppiasten anomuksen v:lta 1668 sekä vuosien 1665 ja 1668 kirjelmät,
jotka ovat diakkien Dmitrei Šubinin ja Ivan Stepanovin varmentamat,
sekä Petsamon munkkien ja kaikkien Kuolansuun kaupungin asukkaiden
alkuperäisen anomuksen sekä myöskin Ivan Everlakovin vastauskonseptit
ynnä Kantalahden munkkien, Petsamon munkkien ja Kuolansuun kauppiasten
kanssa toimeenpannun ristikuulustelun, joka on tapahtunut Kuolansuun
linnoituksen kansliassa, mutta että ruhtinas Tšertenskoin
vastauskonseptia lähetit eivät löytäneet (Kuolansuun) kansliassa.
Käsille saadusta asiasta tehtiin kopio viime vuoden 1665 huhtikuun 27.
p:n alkuperäisen kirjelmän mukaan, jonka diakki Dmitri Šubin oli
varmentanut. Siinä oli kirjoitettuna: meidän isävainajaltamme,
suurelta tsaarilta, anoivat Petsamon luostarin taloudenhoitaja munkki
Savva ynnä muut munkit, samoin Kuolansuun kauppiaiden puolesta
starosta Savva Jakovlev valittivat saman linnoituksen maaseutuväkeä ja
Kantalahden, Koudan, Kieretin ja Repolan volostien talonpoikia sekä
Suonikylän ja Nuortijärven talonpoikia samoin kuin Kantalahden
luostarin igumenia Joakimia ja munkkeja vastaan. Kuolansuun
verokirjoissa, jotka Vasili Galin (Agalin) ja Stepan Fjodorov olivat
tehneet, oli merkittynä maaveroluettelon mukaan Kuolansuun linnoitus
kuuluvan sille neljännes-auramaan omistajana jousiluetteloon, jossa
sanotaan kenellä on jousia ja mitä kukin omistaa, ja verotuskirjoissa
on sanottu, minkä mukaan kutakin verotetaan kaupunkilaisista ja
maaseutulaisista kunakin vuonna. Silloin oli Petsamon luostarille ja
Kuolansuun asukkaille aiheettomasti, välittämättä henki- ja
verokirjoista, pantu veroksi kaikki heidän Moskovan streltsien
elatuksesta ja ulosteoistaan aiheutuvat menonsa kolme osaa ja
maaseudun väelle neljäs osa. Sitä paitsi on suurempien kylien peltoja
ja Suonikylän sekä Nuortijärven talonpoikia ja Kantalahden munkkien
»takana» loisina kauppaa ja käsityötä harjoittavia paljon, jotka eivät
maksa mitään tsaarille, olematta kirjoihin merkittyinä. Niin on
Repolan talonpoikia noin neljäsataa ja enemmänkin, jotka eivät maksa
mitään muuta, kuin yhden veron jousiluvustaan eivätkä ole kirjoissa,
mutta Kuolansuun asukkaita he eivät auta. Sen sijaan nämä (Kuolansuun
kaupunkilaiset) huoltavat Moskovan streltseille ruokavarat, pitävät
huolta vojevodan talosta ja palkkaavat poliisikonttoriin podjatšin ja
vartijan, hankkivat puut, kustantavat pyövelin ja vanginvartijat,
seisovat päivisin poliisipalveluksessa ja istuvat yöt vankilassa
(vartioina). He kuolevat nälkään ja ovat taloudellisesti rappiolla,
niin etteivät kykene maksamaan veroja eikä suorittamaan (virkamiesten)
kyydityksiä. Sentähden he pyytävät nöyrästi suurta tsaaria armahtamaan
ja säälimään Petsamon luostarin taloudenhoitajaa, munkki Savvaa ynnä
hänen luostariveljiään sekä Kuolansuun kauppiaita käskemällä ujezdin
asukkaita, Kantalahden, Koudan, Kieretin ja Repolan pitäjien
maataviljeleviä talonpoikia sekä Suonikylän ja Nuortijärven
lappalaisia samoin kuin Kantalahden luostarin igumenia Joakimia ja
hänen luostariveljiään ynnä kaikkia loisia, jotka nyt ovat
veroluettelojen ulkopuolella, ottamaan osaa yhdessä Petsamon munkkien
ja Kuolansuun porvarien kanssa tsaarin verojen maksuun, elannon
hankkimiseen ja vojevodan talon hoitoon, jolloin heidän tulisi
palvella poliisikonttorissa ja suorittaa ulostekonsa ja avustuksensa
jousilukunsa mukaan, sellaisena kuin se on merkitty kirjoihin eikä
turhaan rääkätä valittajia. Sen tähden armollisen kirjelmämme
johdosta, johon valittajat viittaavat, käskimme vojevoda Jakov
Strešnevin Kuolansuun linnoituksesta ja ujezdista, Kantalahden,
Koudan, Kieretin ja Repolan volosteista ja (Kantalahden) luostarista
ottaa selville, kuinka paljon henkiluettelossa kullekin oli pantu
jousilukua, veroa ja streltseille annettavaa ravintoapua, ja pantava
se oikeudenmukaisesti tasan, ettei kenenkään täytyisi maksaa liikaa.
Isävainajallemme, tsaarille, olivat v. 1665 Petsamon luostarin
taloudenhoitaja munkki Venjamin ja hänen luostariveljensä sekä
Kuolansuun linnoituksen starosta Griška Koštšejev ja kaikki muut
porvarit, luvultaan 14, jättäneet anomuksen, jolloin diakki Dmitrei
Šubinin varmentama tsaarin kirjelmä lähetettiin vojevoda Jakov
Strešneville Kuolansuun linnoitukseen ja käskettiin niiden, joita
vastaan valitus oli tehty, tyydyttää valittajain anomus. Mutta
stolnikka ja vojevoda Jakov Strešnev ei voinut toimeenpanna käskyä,
koska hänet oli siirretty toiseen virkaan.[31] Seuraavana v. 1666
stolnikka ja vojevoda Ivan Everlakov (Strešnevin seuraaja) saman
kirjelmän johdosta määräsi henkikirjain perustalla jousiluvun
munkeille ja Kuolansuun porvareille sekä ujezdin asukkaille ja lähetti
tämän jaoitusluettelon vastauksensa mukana sekä toimitti jaoittelunsa
mukaisesti perityt v:ien 1666 ja 1667 elantomaksut. Viimeksimainittuna
vuonna lähetettiin samalle Ivan Everlakoville kirjelmä, jossa
käskettiin tilittää usein mainituilta valittajilta ja heidän
riitapuoliltaan viimeisen verokirjoittajan Alai Mihalkovin
luetteloiden mukaan kannettavat verot, edellyttäen että luettelot ovat
oikeat eikä niitä vastaan ole kantelua, joten siis jokainen tulisi
verollepannuksi ja maksaisi ansionsa mukaan. Vuosina 1668 ja 1669
lähetettiin Moskovasta Kuolansuuhun kirjuri Alai Mihalkov ja diakki
Vasilei Martemjanov. Tämä Alai Mihalkov vaati Petsamon munkeilta ja
Kuolansuun porvareilta lahjuksia, jotta hän merkitsisi heille vähemmän
jousia kuin Vasilei Agalinin luetteloiden mukaan tulisi, mutta nämä,
kuten he ilmoittavat, torjuivat Alain tarjouksen. Silloin Alai suuttui
heihin eikä merkinnyt heidän kalastustulojansa vanhan Vasili Agalinin
luettelon mukaan, vaan lisäsi heille jousilukua, Petsamon munkeille 23
ja puoli sekä puolineljännestä jousta ja puolet puolikolmanneksesta
jousta ja porvareille 50 jousta ynnä puolet puolikolmanneksesta
(puolen mukaan puolikolmanneksesta henkeä kohden?). Sen johdosta, että
tämä kirjuri oli pannut monta uutta jousta lisää, verotettavat
lähettivät valituksen, ja kirjurin, joka ei ollut saanut lupaa tehdä
noita lisäyksiä, käskettiin lähteä Moskovaan eikä annettu koota veroja
Mihalkovin luettelon mukaan. Sen sijaan määrättiin valittajilta ja
kaikilta ujezdin asukkailta jousivero koottavaksi entisen Vasilei
Agalinin luettelon mukaan. Samoin myöskin kastetuilta ja
kastamattomilta otetaan sekä heidän oma veronsa että Ruotsin ja
Tanskan kuninkaille maksettava veropuolikkaansa vanhan Agalinin
luettelon mukaan, joka on tehty 93 vuotta sitten. Sitä vastoin
Kuolansuun asukkaat, Kantalahden luostarin munkit ja talonpojat olivat
antaneet lahjuksia kirjuri Alaille. Sen sijaan, että heille ennen oli
pantu 20 jousta ynnä puoli jousta sekä neljännes ja puoli kolmanneksen
puoliskosta, Alai ei merkinnyt heille mitään, ja nyt tähän asti he
itse kantavat kaikki verot noista jousista entisten Vasili Agalinin ja
podjatši Stepan Fjodorovin kirjojen mukaan. Nyt on meiltä anottu, että
emme uskoisi tuota valheellista pyyntöä, vaan käskisimme heidän
yhdessä munkkien ja Kantalahden talonpoikien kanssa suorittaa
ulostekonsa Vasili Agalinin luettelon ja sen jaoittelun mukaan, jonka
stolnikka ja vojevoda Ivan Everlakov teki jousiluvun mukaan, koska
Kuolansuun porvarit ja Kantalahden munkit sekä talonpojat ja kaikki
ujezdin asukkaat samoin kuin kastetut ja kastamattomat lappalaiset jo
93 vuotta ovat maksaneet kaikki veronsa Vasili Agalinin eikä Alai
Mihalkovin kirjojen mukaan. Eikä näitä Alain luetteloita ole lähetetty
Kuolansuun linnoitukseen, sillä hänellä ei ollut lupa tehdä niitä. Ja
tuo valituskirja oli lähetettävä Moskovaan. Sen olivat
allekirjoittaneet kolme munkkia ja neljä Kuolansuun porvaria. Mutta v.
1668 joulukuun 12 p. valittivat Kantalahden luostarin igumeni Joakim
ja munkit sekä Kantalahden volostin talonpojat isävainajallemme, että
heidän anomustensa johdosta vuosina 1663, 1665 ja 1666 heille oli
annettu graamotat ja käsketty Petsamon munkkien ja Kuolansuun
porvarien kanssa sopien yhdessä suorittaa kaikki kyydityksestä ja
kestityksestä johtuvat rasitukset niiltä vuosilta, joina he eivät
olleet sitä tehneet, nimittäin Petsamon luostarin ja kuolansuulaisten
kolme osaa ja kanta- lahtelaisten neljäsosa. Mutta petsamolaiset ja
kuolansuulaiset olivat itsepäisiä ja tottelemattomia eivätkä sopineet
kantalahtelaisten kanssa. V. 1667 kuolansuulaiset ja Petsamon munkit
sekä kantalahtelaiset valittivat verojen jakotavasta, ja valituksen
johdosta heille annettiin yhteinen kirjelmä ja käskettiin
viimeksimainittujen suorittaa veronsa yhdessä kuolansuulaisten ja
Petsamon luostarin kanssa viimeisen Alai Mihalkovin kirjan nojalla
jousiluvun mukaan vitkastelematta. Mutta he muka viivytellessään
olivat köyhtyneet ja velkaantuneet, ja rukoilivat nyt meiltä, että
käskisimme heidän (kantalahtelaisten) Kuolansuun linnoituksessa
suorittaa yhdessä kuolansuulaisten ja Petsamon munkkien kanssa kaikki
ulosteot ja kustannukset kyydityksistä ja kestityksistä viimeisen
kirjurin Alai Mihalkovin luettelon pohjalla jousiluvun mukaan, jotta
he pitkän viivytyksen takia eivät aivan sortuisi. Mutta tässä
anomuksessa ei ollut mitään allekirjoitusta, ja ristikuulustelussa
1668 joulukuun 12 p. kuolansuulaiset Vasili Zvjagin ja munkkitiakka
Isidor sanoivat, että Kuolansuun linnoituksessa ei ole Alai Mihalkovin
luetteloita, vaan että he maksavat veronsa Vasili Agalinin kirjojen
perustalla, ja niiden mukaan he suostuvat sopimukseen
kantalahtelaisten kanssa, jotka niin ikään maksavat samojen
luetteloiden mukaan, mutta Alain kirjojen pohjalla he eivät suostu
yhteissuoritukseen, koska niitä kirjoja ei ole lähetetty Kuolansuun
linnoitukseen. Ja Ivan Zvjagin pyysi, että munkkitiakalta
kysyttäisiin, minkä luettelon mukaan he maksavat veroa. Tiakka Sidor
sanoi, ettei hän tiedä minkä luettelon mukaan he maksavat. Sen
saattavat sanoa entiset munkit, sillä hän on luostarissa uusi tulokas.
Vasili Zvjagin sanoi, että Alaita vastaan oli valitettu Moskovaan.
Siksi hänen kirjojaan ei ollut lähetetty Kuolansuun linnoitukseen,
koska ne olivat väärennetyt. Kantalahden volostille ja luostarille oli
Vasili Agalinin luettelossa pantu 40 jousta, mutta Alai Mihalkov
vähensi ne kahteenkymmeneen kantalahtelaisten ja luostarin mieliksi.
Tämän kuulustelun munkkitiakka Sidor todisti allekirjoituksellaan
oikeaksi. Vasili Zvjagin allekirjoitti sen luostarin taloudenhoitajan
munkki Venjaminin ja Kuolansuun porvarien puolesta heidän pyynnöstään.
Ristikuulustelun oli stolnikka, vojevoda Ivan Everlakov varmentanut
tilaisuudessa tehdyllä merkinnällään. Kirjelmällään heinäkuun 12.
p:ltä 1669, jonka diakki Ivan Stepanov oli varmentanut, ilmoitti
stolnikka ja vojevoda Ivan Everlakov, että mainittuna vuonna Petsamon
luostarin taloudenhoitaja munkki Arkadei toisten puolesta sekä
Kuolansuun maanvanhin (zemskoi starosta) Senka (Semjon) Jakovlev
kaikkien kuolansuulaisten puolesta ja Petsamon munkit ja
kuolansuulaiset saisivat yhdessä Kantalahden luostarin munkkien ja
piirikunnan talonpoikien kanssa suorittaa kaikki veronsa ja
ulostekonsa Vasili Agalinin verokirjan pohjalla jousiluvun mukaan. Ja
kuulustelussa Kantalahden luostarin munkkitiakka Sidor ja
kantalahtelainen Kondrati Maloi sanoivat, että he suostuvat
suorittamaan kaikki verot yhdessä kuolansuulaisten ja Petsamon
munkkien kanssa jousiluvun mukaan Vasili Agalinin kirjan perustalla 21
alttinaa jouselta, sillä Kuolan jouset ovat tuottavampia, mutta
kantalahtelaiset maksavat saman Agalinin luettelon perustalla 6
alttinaa 4 tenkaa jouselta, koska muka Kantalahden jouset ovat huonoja
ja vähän tuottavia, kun sitä vastoin venäläisissä piirikunnissa maat
ovat viljelykseen kelpaavia, hyviä, keskinkertaisia ja laihoja, ja
Kuolansuun maanomistuksesta yksi jousi vastaa hyvin kolmea
Kantalahdessa. Mutta Petsamon luostarin munkki Sergei ja maanvanhin
Senka (Semjon) Molvistoi väittivät, että Kantalahden jouset ovat
Kuolansuun jousia paremmat, sillä Kantalahden jousilla on niittymaita
ja hyviä metsiä, ja lähellä Kantalahden talonpoikien maita oli
Petsamon luostarilla 2 ⅔ jousta, ja näistä jousista he keskenään
ottavat veroa kymmenen ruplaa vuodessa, ja niin ollen Kuolansuun
jousia ei mitenkään voi panna kolmea kantalahtelaisiin verraten eikä
tehdä sopimusta sen mukaisesti, vaan on tsaarin kirjelmän mukaan
pantava jousi jousen veroiseksi. Ja niin he sopivat kaikkien verojen
yhteismaksusta sen mukaan, mutta Kantalahden luostarin munkkitiakka
Sidor ja Kondrati Maloi sanoivat, että heillä on neljä luostarin
(suolan)keittämöä, ja jos Petsamon munkit ja Kuolansuun asukkaat
tarvitse- vat suolankeittämöä, niin he voivat rakentaa sellaiset
itselleen, mistä myöskin lisääntyisi tsaarille tuloa. He väittivät,
että kuolansuulaiset olivat moittineet jousiansa eivätkä ilmoittaneet
oikein niiden tuottoa, sillä heillä on metsänriistasta ja
kalastuksesta paljon tuloa ja he ostavat toisiltaan, näiltä jousilta,
apajia 90:stä ja 100:stakin ruplasta. Näillä jousilla on
kalastuspaikkoja ja heinämaita paljon. Kuolansuulaisilla on maita
vähäisestä vuokrasta eivätkä he maksa veroa tsaarille eivätkä ilmoita
oikein tulojansa. Petsamon luostarin munkki Sergei ja maanvanhin Senka
(Semjon) Jakovlev huomauttivat, että heidän kalavetensä, metsänsä ja
maansa olivat ostetuita. Ne ovat lappalaisten omaisuutta; vain sillä,
joka vuokraa lappalaisilta, on jotakin tuloa, ja nyt on
kuolansuulaisten ja Petsamon munkkien käsketty sopia Kantalahden
munkkien ja sen piirikunnan talonpoikien kanssa kyydityksistä ja
kaikista veroista Vasili Agalinin luettelon mukaan. Stolnikan ja
vojevodan Ivan Everlakovin kirjelmän konseptivastauksessa v:lta 1669
on sanottu sama kuin hallitsijan alkuperäisessä kirjelmässä v. 1668
toukokuun 29. p:nä, minkä diakki Ivan Stepanov on varmentanut, ja se
kuuluu: Huhtikuun 19. p. kirjoitti meille Kuolansuun linnoituksesta
stolnikka ja vojevoda Ivan Everlakov, että Kuolansuun linnoituksen
Kantalahden luostarin munkkitiakan Isidorin valituksen mukaan
Kuolansuun asukkaat ja Petsamon munkit kuulustelussa sanoivat, että
viimeisen henkikirjurin Alai Mihalkovin luetteloita ei ole Kuolansuun
linnoituksessa eikä niitä ole sinne lähetettykään, koska mainittu Alai
oli merkinnyt Kuolansuun jousiluvut omavaltaisesti lisättyinä, minkä
johdosta Moskovaan tehtiin valitus Alaita vastaan ja osoitettiin hänen
luettelonsa omavaltaiseksi. Sen takia he, Kuolan linnoituksen ja
maaseudun asukkaat, yhdessä maksavat ulosteot ja maaveron (vuokran)
Vasili Agalinin luettelon mukaan, joka tehtiin 93 vuotta sitten. Sen
mukaan he sopivat yhteismaksusta, ja samoin Kantalahden munkit ja
talonpojat myöskin suorittavat Agalinin eikä Alai Mihalkovin luettelon
perustalla yhteismaksunsa. Kantalahden volostille ja luostarille on
Agalinin verokirjan mukaan pantu 40 jousta, jota vastoin Alain
kirjoissa heillä on 20, ja tämän vähennyksen hän teki heille munkkien
ja talonpoikien mieliksi (lahjuksista). Kuolansuun linnoituksen
poliisikamarissa ei ole noita Alain kirjoja ja entiset sihteerit ovat
kuolleet, niin ettei ole ketään, jolta voitaisiin kysyä Alain kirjoja.
Sen takia kuolansuulaiset, Petsamon ja Kantalahden munkit sekä
kastetut että kastamattomat lappalaiset suorittavat ulostekonsa Vasili
Agalinin kirjojen mukaan. Nämä kirjat ovat tiakka Ivan Narmatskin ja
Ivan Vahromejevin todistamat. Mutta ei ollut kirjoitettuna Petsamon
luostarista ja Porjagubin volostista, kuinka monta jousta on laskettu
luostarille ja talonpojille myöskään siinä otteessa, joka lähetettiin
1666, sillä tätä asiaa Petsamon luostariin ja Porjagubin volostiin
nähden ei ollut myöskään Agalinin kirjoissa. Mutta Petsamon luostarin
munkit maksavat veronsa ja sopivat osuudestaan Kuolansuun asukkaiden
kanssa. Myöskin Kuolansuun linnoituksen kirjelmän mukaan, joka on
osoitettu Petsamon luostarin munkeille, Kuolansuun asukkaille ja
Kantalahden luostarin igumenille ja munkeille, käsketään tekemään tili
entisen määräyksen mukaan, ja määräys perustuu Vasili Agalinin
verokirjoihin sillä edellytyksellä, että tätä ennen ei ole tehty
valitusta, mutta joulukuun 21. p:nä 1669 Kuolansuun linnoituksen
vanhin, Semjon Jakovlev ja Petsamon luostarin munkki Sergei ja
Kantalahden luostarin munkkitiakka Isidor ja kantalahtelainen Kondrati
Trofimov, kuultuaan tämän kirjelmän sisällön samoin kuin kuulustelussa
Petsamon luostarin munkki Sergei ja maanvanhin Semjon Jakovlev,
tekivät omakätisen valituksen meidän isävainajallemme. Siinä sanottiin
että: Petsamon luostarin taloudenhoitaja, munkki Arkadi, ja
veljeskunta ja Kuolansuun linnoituksen vanhin Semjon Jakovlev kaikkien
Kuolansuun asukkaiden puolesta valittivat 1661 Kantalahden volostin
talonpoikia ja Kantalahden luostarin munkkeja ja kaikkia piirikunnan
asukkaita vastaan, että sanotun luostarin munkit ja Kantalahden
talonpojat eivät maksa täysin sovittuja rahoja leipävaroista, ja
rästin he kirjoittavat arviolaskuna eivätkä ota osaa yhteisiin
maksuihin. Heidän anomuksensa mukaan lähetettiin kirjelmä, johon oli
merkitty diakki Dimitri Šubinin varmennus, stolnikalle ja vojevodalle
Jakob Strešneville, ja käskettiin Kantalahden luostarin munkkien ja
sikäläisten volostien talonpoikain maksaa kaikki verot ja streltsien
leipätarpeet sekä ottaa osaa kaikkiin maakunnan veroihin Vasili
Agalinin luetteloiden mukaan. Ja 1672 Kantalahden munkkien ja
talonpoikien kaikki maakunnan verorahat suoritettiin sanotulta
vuodelta, ja tästä annettiin kuitti. V. 1678 lähetettiin kirjelmä
stolnikalle ja vojevodalle Ivan Everlakoville ja käskettiin jakaa
kaikki maksut asianosaisten kesken jousiluvun mukaan; tsaari ja
suuriruhtinas suvaitsi käskeä Kantalahden munkkeja ja talonpoikia
maksamaan kirjelmien mukaan rästissä olevat rahat. Tämän anomuksen
olivat allekirjoittaneet kuusi munkkia ja kuusitoista Kuolansuun
asukasta. Kuultuaan anomuksen Kantalahden luostarin munkkitiakka
Isidor ja Kondrati Trofimov tekivät suusanallisen ilmoituksen:
joulukuun 21. p:nä 1669 he ovat valmiit yllämainitun kirjelmän
mukaisesti, joka lähetettiin toukokuun 21. p. 1668, ja Vasili Agalinin
veroluetteloiden mukaisesti sopimaan jousiverosta Kuolansuun
asukkaiden ja Petsamon munkkien kanssa, samoin kuin kaikista
ulosteoista ja maakunnan kustannuksista. Silloin Kuolansuun asukkaat
ja Petsamon munkit maksavat etuuksistaan yllämainitun Agalinin
luettelon perustalla 21 alttinaa jouselta, koska kirjuri on sanonut,
että Kuolansuun jouset tuottavat hyvin ja koska he zavolotšjelaisista
jousistaan suorittavat veroa saman Agalinin luettelon perustalla
kahden riunan mukaan jouselta. Siihen katsoen, että heidän
(kantalahtelaisten) Zavolotšjessa olevat jousensa ovat vähätuottoisia
ja laihoja, kun sitä vastoin venäläisissä piirikunnissa on hyviä,
keskinkertaisia ja huonoja maita ja Agalinin kirjan mukaan Kuolansuun
maanomistuksista on jousivero, mutta heidän zavolotšjelaisista
maistaan saman luettelon mukaan tulee kolmekin jousta. Kun Kuolansuun
jouset ovat hyvätuottoisia, mutta heidän (kantalahtelaisten) ovat
laihoja ja tuottamattomia, he ovat näin ollen valmiita sopimaan
edellisten kanssa. Vuonna 1667, sen jälkeen kun kantalahtelaiset
yhdessä Kuolansuun asukkaiden ja Petsamon munkkien kanssa olivat
tehneet anomuksen, lähetettiin meidän armollinen kirjelmämme, jossa
käskettiin anojien sopia keskenään kaikkien verojen ja ulostekojen
suorituksesta viimeisen Alai Mihalkovin luettelon perustalla, jota
kuolansuulaiset ja Petsamon munkit olivat suusanallisesti tahallaan
moittineet vääräksi, mutta Kuolansuun linnoituksessa ei löydetty
minkäänlaista kirjallista moitetta, kun sensijaan kirjelmässä jouset
on määrätty jokaisen omistuksen ja viimeisen kirjurin Alai Mihalkovin
mukaan, ja kuolansuulaiset eivät halua sovintoa tämän kirjelmän ja
viimeisen verokirjan perusteella, mutta ovat valmiit sopimaan tämän
luettelon pohjalla ja he, kuolansuulaiset, maksavat sovintorahoja [?
юфтевыхъ, myös юфтеныхъ], mutta kantalahtelaisten mielestä maksavat
paljon liikaa, kun Kuolansuun jouset ovat hyvätuottoisia, mutta
Zavolotšjen jouset ovat laihoja. Sen takia he yhä valittavat
kuolansuulaisia vastaan hädässään, koska venäläisten piirikuntien
neljännesmääräiset viljelysmaat, jos ovat hyviä, tasoitetaan huonojen
ja keskinkertaisten kanssa. Tämän suusanallisen ilmoituksen
tiakkamunkki ja kaksi talonpoikaa vahvistivat allekirjoituksellaan
(puumerkillään). Kun Petsamon munkki Sergei ja maanvanhin Senka
Jakovlev kuulivat tämän ilmoituksen, he sanoivat Kantalahden jousien
olevan kuolansuulaisia jousia parempia, koska Kantalahden jousien
alalla on viisi suolankeittämöä, lisäksi heillä on, näillä jousilla,
hyvät heinämaat ja metsät, ja Kantalahden talonpoikien maitten likellä
on kolme Petsamon luostarin jousta yhtä neljännestä vailla, ja näistä
jousista, jotka ovat Kantalahden talonpoikien maiden keskellä, otetaan
veroa vuodessa 10 ruplaa, ja niin heidän kantalahtelaisiin jousiin
verrattuna täytyisi panna määrä kolmenkertaiseksi, eivätkä he voi
mitenkään suostua siihen. Mutta jos kirjelmän mukaan pannaan jousi
jousen veroiseksi, he sopivat heidän kanssaan kaikista veroista.
Silloin tiakka Isidor ja Kondrati Trofimov, kuultuaan suusanallisen
vastauksen, lausuivat: heillä on neljä suolankeittämöä luostarin
maalla ja nämä keittämöt ovat luostarin rakentamat. Jos he
(kuolansuulaiset) tarvitsevat keittämöjä, niin he voivat rakentaa
itselleen, eivätkä he, kantalahtelaiset, aja heitä pois, ja he
tekisivät siitä lisätulon tsaarille, samalla kun hekin lisäävät
verotuloa ja maksavat tuottoveroa näistä keittämöistä, vaikka
kuolansuulaiset moittivat jousiansa, väittäen että niistä ei ole
mitään tuloa, kun sitä vastoin toisten jouset ovat tuottoisia ja
niillä on paljon apajia, ja he vuokraavat keskuudestaan pyyntipaikkoja
noilla jousilla 90:stä jopa 100:stakin ruplasta, ja tällaisilla
vuokrapaikoilla on paljon hyviä apajia, heillä on niittyjä halvalla
vuokralla eivätkä he maksa niistä veroa eivätkä ilmoita niitä, ja
kirjoittavat anomuksessaan vain jousensa, mutta veroluettelossa ne
eivät mene yhteen luettelon kanssa. Petsamon luostarin munkki Sergei
ja Senka Jakovlev sanoivat, että heillä on ostetuita (vuokrattuja)
vesiä ja metsiä, ja lappalaisten etuuksilla hankkii itselleen tuloa
se, joka heiltä vuokraa paikan. Tätä ennen heillä oli suolankeittämöjä
Kamskajaguban varrella, Kamdajoen suulla ja näiltä keittämöiltä he
karkoittivat heidät (kantalahtelaiset?), ja munkkitiakka Isidor sanoi
käräjöimisen jälkeen: he maksoivat siitä; joka edelleen tekee
tällaisen tyhmyyden, sitä kohtaa tsaarin määräys. Nyt ovat lappalaiset
kääntyneet valittaen meidän puoleemme, heidän asiastaan on vojevoda,
ruhtinas Ivan Tšertenskoi kirjoittanut meille, ja tämän kirjelmän
johdosta ei ole toimitettu päätöstä. V. 1688 vojevoda Ivan Odintsov,
menetellen vastoin meidän entisiä ohjeitamme, luovutti puolet heidän
(lappalaisten) etuutta välittämättä mistään määräyksestä. Hän ei
kutsunut luokseen lappalaisia, vaan antoi Petsamon munkkien hallita
heidän osuuttaan, ja tähän asti nuo munkit harjoittavat siellä
kalastusta ja anovat meiltä, että me, rikkoen entiset tsaarilliset
määräyksemme, olisimme heille armollinen ja sallisimme heidän pitää
hallussaan noita vanhoja etuuksia Vasili Agalinin veroluettelon mukaan
ja että me antaisimme heille siihen armollisen vahvistuskirjan;
vieläpä Petsamon luostarin igumeni ja veljeskunta anoi meiltä, että
emme uskoisi lappalaisten valheellista ja vääristeltyä entistä ja
nykyistä anomusta, vaan ottaisimme pois heiltä puolet heidän
kalastusoikeuttaan, huolimatta heille annetuista monista vahvistus- ja
lahjakirjoista sekä sopimuksista, ja sallisimme heidän vallita noita
etuuksia entiseen tapaan ja antaisimme heille julkisen tsaarillisen
vahvistuksen. Mutta tämän vuoden 1697 maaliskuun 27. p. meidän
neuvosdiakkimme Emeljan Ignatjevitš Ukraintsov, kirjoitutti meidän
armollisen käskymme mukaan otteet asiakirjoista, käski Tuulomajoessa
ja Nuortijärvessä Nuortijärven ja Suonikylän lappalaisten pitää
hallussaan punaisen ja valkoisen kalan pyydystämisen Vasili Agalinin
verokirjan perustalla vuodelta 1574 ja tsaarin kirjelmien vilta 1588,
1637, 1649, 1650, 1651 ja 1671 perustalla, joissa on neuvosdiakkien
Fjodor Lihatšovin, Mihail Vološeninovin ja Averki Kirilovin
varmennukset sekä määräsi että Petsamon luostarin munkit on häädettävä
näiltä kalastuspaikoilta. Vasili Agalinin verokirjasta v:lta 1574 on
tänä vuonna Kuolansuun linnoituksesta lähetetty ote; siinä sanotaan
ensimmäisessä pykälässä, joka koskee Suonikylän pogostaa: lappalaiset
omistavat yhdessä Nuortijärven lappalaisten kanssa Tuulomajoen. He
pyytävät punaista kalaa, lohta, kaikilla pyytöpaikoilla, paitsi
yläpadolla. Nuortijärvi on heidän kanssa-osallisensa, ja heille
kuuluvat kalastuspaikat, etuudet, pienemmät joet ja metsäjärvet ja
Tuulomajoki ja Nuortijärvi, samoin majavan padot ja kaikenlaiset
riistametsät keskinäisessä hallinnossa, kuten vanhastaan on ollut. Ja
Petsamon luostarin omistuksen raja on Akkajärvi (Баб-озеро) ja
Kardovaara, ja toisella taholla Nuortijärven lappalaisia vastaan
Nuortijärvi Glubokoi Rutšeihin asti. Toisessa pykälässä, joka koskee
Nuortijärven pogostaa, sanotaan, että Nuortijärven pogostan
lappalaisille kuuluu Tuulomajoessa Patunan kosken yläpuolella pato,
josta he saavat punaista kalaa, lohta, ja he kalastavat samasta
Tuulomajoesta punaista kalaa, lohta, myöskin verkoilla Kuolansuun
rajalta Kaalopuhasta ylöspäin Tuulomajokea pitkin ylempään Patunan
koskeen saakka. Heidän osuuttaan on Nuortijärvi, josta he saavat
valkeata kalaa, ja nämä omistukset, pienet joet, järvet ja purot, ovat
olleet heidän hallussaan ammoisista ajoista sopimuskirjain mukaan;
Tuulomajoessa heillä on oikeus yläpatoon saakka ja Nuortijärvessä
heidän kanssaan yhdessä on nautintaoikeus Suonikylän pogostalla, kuten
se on ollut vanhastaan jousiosuuden pohjalla. Mutta Petsamon
luostarille ei ole kirjoitettu mitään kalastusoikeutta Tuulomajokeen
ja Nuortijärveen. Sen sijaan on yllämainittujen vuosien 1588, 1637,
1649, 1650 ja 1677 vahvistuskirjojen mukaan, joissa on neuvosdiakkien
varmennukset, lappalaisille annettu oikeus hallita kaikkia vanhoja
osuuksiaan Vasili Agalinin kirjojen perustalla entiseen tapaan eikä
volostin vanhimmilla, tselovalnikoilla ja talonpojilla ole oikeutta
tunkeutua lappalaisten kalavesille eikä osuuksiin. Petsamon luostarin
igumeni ja muut henkilöt, jotka ovat ilman meidän tsaarillista
lupaamme ottaneet vuokralle tai ostaneet näitä etuuksia, ovat
häädettävät, sillä lappalaisten etuuksia ei ole lupa ostaa, myydä tai
vuokrata. Näin ollen on Nuortijärven ja Suonikylän lappalaisilla
yllämainitun Vasili Agalinin kirjan ja tsaarin kirjelmien perustalla
nautintaoikeus mainittuihin osuuksiin ja se on kiellettävä Petsamon
luostarin igumenilta ja veljiltä. Sen sijaan Alai Mihalkovin vuosien
1608 ja 1611 henkiluettelot ja merkinnät sekä tsaarin kirjelmät, jotka
näiden merkintäin nojalla ovat annetut Petsamon luostarin munkeille
huhtikuun 19. p:nä 1661, elokuun 25. p:nä 1675, helmikuun 7. p:nä 1677
ja heinäkuun 15. p:nä 1687, sekä ne jäljennökset, jotka vuosien 1591
ja 1607 Novgorodin kansliassa säilytetyistä vahvistuskirjoista
Petsamon munkit entisten igumenien ja kaikkien munkkien todistamina
olivat liittäneet v. 1674 tekemäänsä anomukseen, ovat jätettävät
huomioon ottamatta, koska Alai Mihalkovin luettelossa on puolet
Tuulomajoen Patunan yläpuolella olevaa patoa esitetty Petsamon
munkeille kuuluvaksi v:n 1607 vahvistuskirjan mukaan ja heille,
munkeille, kuuluisi samassa joessa kaikesta kalastuksesta puolet ja
toinen puoli lappalaisille. Petsamon munkkien lappalaisten kanssa
tekemän kauppakirjan mukaan vuodelta 1588 samassa Tuulomajoessa
kuuluvat luostarille Vasili Agalinin luettelon perustalla kalastus- ja
riistamaat Kaalopuhan rajalta Patunaan asti syyspyynnin aikana puoli
kolmannekselta, muu on lappalaisten omaa. Kuolansuun talonpojan ja
munkkien kalastukset ja heinämaat ovat vuokraa ja lahjoitettuja, mutta
niitä ei ole mainittu tsaarin kirjelmässä v. 1607. Muut (luostarin)
tulot tuon tsaarin kirjelmän mukaan Tuulomajoessa Krivetsin kosken
alapuolella ovat puoli pudasta (joen sivuhaaraa) ja toinen puoli
kuuluu lappalaisille; verokirjassa on siinä kohden ristiriita. Alai
kirjoitti luetteloissaan, että niityt ja kalastuspaikat ovat taatusti
luostarin omaisuutta v:n 1607 vahvistuskirjan mukaan. Tuota
alkuperäistä vahvistuskirjaa ei ole Petsamon luostarissa. Munkit
liittivät siitä entisten igumenien ja munkkien tekemän jäljennöksen.
Tässä jäljennöksessä on luostarille kuuluvaksi edellämainittujen
lisäksi kirjoitettu pieni Ulitajoki, mutta Alain luettelossa ei löydy
tätä Ulitaa luostarin omistamana. Samassa verokirjassa on luostarille
merkitty kalastusoikeus ja sen raja kaikkien lappalaisten v. 1598
tekemän välikirjan nojalla. Sellaista välikirjaa ei kuitenkaan ole
löytynyt, mutta kyllä Petsamon luostarin igumenin Antonin sopimus,
jonka hän antoi lappalaiselle Denis Jakovleville ja muille v. 1601.
Edellisen ja tämän sopimuksen väliä on kolme vuotta ja siinä on
kirjoitettu, että luostarin munkit sopivat lappalaisten kanssa
kestityksestä ja kyydityksistä ja muista kuluista vuodesta 1591 alkaen
ja lupasivat olla valittamatta, sekä että igumeni vastaisuudessa
suorittaa lappalaisille kaikista rasituksista 1 ½ ruplaa vuodessa,
mutta nautinta-alueen rahaa siinä ei ole mainittu. Mainitussa Alain
luettelossa taas sanotaan, että luostarilla on oikeus Tuulomajoessa
kalastukseen ja sille kuuluvat riistamaat Kanjipukasta (!) siis
Kaalopuhasta Patunaan asti syyskalastuksen aikana. Vasili Agalinin
kirjan mukaan Petsamon luostarilla on puoli kolmannes. Vasili Agalinin
kirjoista taas sen otteen mukaan, jonka sinä lähetit tänä vuonna
meille Kuolansuun linnoituksesta, tällä paikalla ei löydy Petsamon
luostarilla mitään kalastusoikeutta, ja mitä samassa kirjassa sille on
merkitty, seon vuokrattua ja lahjoitettua eivätkä ole merkittyjä v:n
1607 vahvistuskirjaan. Ja muut nautintaoikeudet ovat tulleet myöhemmin
tämän vahvistuskirjan antamisen jälkeen. Se kohta tsaarin kirjeestä
v:lta 1588, johon lappalaiset vetoavat, puhuu sitä vastaan, sillä
tässä tsaarin kirjelmässä sanotaan, että lappalaisilla on entiseen
tapaan omistusoikeus kalastuspaikkoihin ja kaikkiin maa- ja
vesiosuuksiin eikä kukaan saa loukata heidän oikeuksiaan. Tämä tsaarin
kirjelmä on yhdeksäntoista vuotta vanhempi Alai Mihalkovin verokirjaa
ja Vasili Agalinin kirjat v:lta 1577 ovat 34 v. Alai Mihalkovin
kirjoja aikaisemmat. Samoin sopimuskirja v:lta 1601 on seitsemän
vuotta Alain kirjoja vanhempi, ja jäljennös v:n 1591 tsaarin
kirjelmästä, jonka Petsamon munkit liittivät anomukseensa, on 10
vuotta vanhempi kuin heidän igumeninsa sopimus v:lta 1601, ja tässä
sopimuksessa Petsamon luostarin igumeni ja munkit kirjoittivat, että
lappalaiset olivat valituksessaan anoneet, että Tuulomajoessa,
järvissä ja muissa joissa punaisen ja valkoisen kalan pyynti
palautettaisiin sellaiseksi kuin se oli ollut, ennenkuin igumeni otti
heiltä, lappalaisilta sen vuokralle sillä ehdolla, että he eivät
käräjöisi, vaan rauhassa sopisivat kaikista rasituksista, jolloin myös
igumeni maksaisi lappalaisille 1 ½, ruplaa vuodessa, mutta tämä
tsaarin graamotain jäljennös on 17 vuotta vanhempi Alai Mihalkovin
kirjoja ja Alain kirjoissa ei mainita mitään tästä jäljennöksestä.
Yllä mainitun ristiriitaisuuden takia Alain verokirja on meidän
käskymme mukaisesti jätettävä huomioonottamatta.

Lappalaiset ovat v. 1611 anomuksessaan kirjoittaneet, kuinka
ruotsalaiset (svejskie nemtsy) hyökkäsivät Kuolansuun linnoitusta
vastaan ja tappoivat paljon parempia ihmisiä ja ottivat vankeja, jotka
vankeudessa kuolivat; silloin Petsamon luostarin munkit ottivat
haltuunsa lappalaisten omaisuuden, neljännen osan heidän oikeuksistaan
Tuulomajokeen ja aitat, koska surmattujen lappalaisten lapset olivat
vielä pieniä eivätkä voineet pitää hallussaan etuuksiaan. Kirjuri Alai
Mihalkov pani, kuten yleensä tunnetaan, Petsamon luostarin munkkien
omaksi kirjoihinsa lappalaisten kalastuspaikat. Olemme näin ollen
käskeneet, että vahvistuskirjain jäljennökset, yllämainitut merkinnät
ja meidän tsaarilliset graamotamme vuosilta 1671, 1675, 1677 ja 1687
ovat jätettävät huomioonottamatta, mikäli ne koskivat Petsamon
luostarin munkkien oikeutta lappalaisten kalastusoikeuksiin, kuten
Alai Mihalkovin kirjoista ja tsaarillisten kirjojen jäljennöksistä
saattaisi päättää. Vasili Agalinin kirjoja ei löydy Moskovassa
Novgorodin kansliassa, mutta nyt sinun ilmoituksesi mukaan tavataan
niiden jäljennös Kuolansuun linnoituksessa diakkien Ivan Vahromejevin
ja Ivan Narmatskin varmentamina. Kuolansuun asukkaat nauttivat kaikkia
etuuksiaan ja maksoivat kaikki veronsa aina vuoteen 1608 asti eikä
suinkaan Alai Mihalkovin kirjojen mukaan, joita ei myöskään ole
Kuolansuun linnoituksessa. Tätä Alai Mihalkovia lappalaiset moittivat
siitä, että hän lahjusten tähden ärjyen oli pannut kirjoihinsa
luostarin hyväksi heidän kalavetensä ja etuutensa vasten vanhoja
Vasili Agalinin kirjoja, jolloin Alai ei saanut enää kirjoittaa, vaan
käskettiin hänen lähteä Moskovaan ja siksi ei Alain kirjoja lähetetty
Kuolansuun linnoitukseen, vaan käskettiin Kuolansuun linnoituksesta
lähetettyjen alkuperäisten kirjelmien mukaan Kantalahden luostarin
munkkien ja kuolansuulaisten kanssa yhdessä sopimuksen mukaan maksaa
verot Vasili Agalinin kirjojen mukaan, mutta Agalinin kirjojen
perustalla Nuortijärven ja Suonikylän lappalaisten on oikeus hallita
kalavesiä ja Petsamon luostarin munkit ovat niiltä häädettävät ja Alai
Mihalkovin kirjat on jätettävä huomioonottamatta. Ja me käskemme
Petsamon munkkien ja Kuolansuun asukkaiden ottamaan huomioon
valituksissa ja kuulusteluissa, että Alai Mihalkovin kirjat ovat
väärät ja mielivaltaiset ja että heidän on noudatettava Vasili
Agalinin luetteloita. Samoin on jätettävä huomioonottamatta, mitä
Petsamon luostarin munkit v. 1600 valituksessaan lappalaisia vastaan
ovat mukaan liittäneet, lappalaisten kauppa-, lahja- ja sopimuskirjat
vuosilta 1620, 1621, 1634, 1637 ja 1646 ja että siis lappalaisten on
saatava nauttia entisiä oikeuksiaan, jotka perustuvat meidän
tsaarillisiin määräyksiimme, ja käskemme siis, että kun tämä meidän
tsaarillinen päätöksemme saapuu sinulle, menettelet yllämainittuihin
kalastusoikeuksiin nähden meidän määtäyksemme ja meidän
neuvosdiakkimme Emeljan Ignatievits Ukraintsovin tuomion mukaan, tämän
vuoden 1697 maaliskuun 27. päivältä, ja annettuasi varmennetun
jäljennöksen tästä meidän graamotastamme säilytettäväksi
poliisikamarissa ja itse tämän meidän tsaarillisen graamotamme jätät
Nuortijärven ja Suonikylän lappalaisille edespäinkin vahvistamaan
heidän yllämainittuja kalastusoikeuksiaan. Kirjoitettu Moskovassa
maaliskuun 30. p:nä 1697.

Ylhäälle merkitty: diakki Boris Mihailov.

Alhaalle: toimittanut Andrei Ivanov.



N:o 14


V. 1698 huhtikuun 16 p:nä koko Suuren- ja Vähän- ja Valkean-Venäjän
itsevaltiaan tsaarin ja suuriruhtinaan Pietari Aleksejevitšin käskystä
on tehty ilmoitus Nuortijärven ja Suonikylän pogostain lappalaisille,
kylänvanhimmille Pietari Vasiljeville ja Matvej Ivanoville ja kaikille
Nuortijärven ja Suonikylän lappalaisille, että edellisenä vuonna 1697
elokuun 18. p:nä on tsaarin ja suuriruhtinaan Pietari Aleksejevitšin
graamota lähetetty Kuolansuun linnoitukseen Novgorodin kansliasta
diakki Boris Mihailovin varmentamana vojevodalle Ivan Vasiljevitš
Voronetskille. Tsaarin kirjelmässä sanotaan, että neuvosdiakki Emeljan
Ignatievitš Ukraintsov, kuultuaan otteet, käski Tuulomajoessa ja
Nuortijärvessä harjoittaa punaisen ja valkoisen kalan pyyntiä Vasili
Agalinin v. 1574 laatiman verokirjan mukaan, samoin kuin v. 1588,
1646, 1648, 1650, 1659 ja 1677 annettujen tsaarillisten määräysten ja
neuvosdiakkien Fjodor Lihatšovin, Mihael Vološeninovin ja Averki
Kirillovin merkintöjen mukaisesti siten, että Nuortijärven ja
Suonikylän lappalaisilla on omistusoikeus, ja Petsamon luostarin
munkit häädetään näiltä kalastuspaikoilta. Täten te, Nuortijärven ja
Suonikylän pogostain lappalaiset, olette entisten edellämainittuina
vuosina annettujen julistusten ja Vasili Agalinin verokirjan, tsaarin
käskyn ja sen kirjeen nojalla, joka v. 1697 lähetettiin vojevoda Ivan
Vasiljevitš Voronetskille, saaneet oikeuden Tuulomajoessa kalastaa, ja
Petsamon luostarin munkit häädetään sieltä. Tähän muistioon on
vojevoda Ivan Vasiljevitš Voronetski liittänyt sinettinsä.



N:o 15


V. 1703 heinäkuun 28. p:nä on koko Suuren- ja Vähän- ja Valko-Venäjän
itsevaltiaan tsaarin ja suuriruhtinaan Pietari Aleksejevitšin käskyn
ja valtion maiden kansliasta Kuolansuun linnoitukseen lähetetyn
kirjelmän mukaan, joka on vuosien 1678 ja 1679
kirjeenvaihtoluettelojen joukossa, on valtion hyväksi kanslian
rahastoon Kuolansuun linnoituksen palvelusmiehille rakuunarykmenttien
palkkausta varten otettu Kuolan ujezdissa asuvilta veronalaisilta
lappalaisilta Suonikylän pogostan seitsemästä kylästä puoli puolta
ruplaa jokaiselta kodalta kylänvanhimmalta Ivan Afanasjevilta toisten
puolesta tältä vuodelta 1703. Rahat vastaanotti ja kuitin kirjoitti
Kuolansuun streltsi Ivan Pokidin, ja vojevoda Dmitrei Ivanovitš painoi
tähän sinettinsä.



N:o 16 A


V. 1712 helmikuun 17. p:nä vastaanotettiin koko Ison-, Vähän- ja
Valko-Venäjän itsevaltiaan tsaarin ja suuriruhtinaan Pietari
Aleksejevitšin käskystä hänen rahastonsa hyväksi Kuolansuun kansliaan
lähetetyltä Kuolansuun streltsiltä Vasili Zaikovilta hänen keräämänsä
Kuolan ujezdin Suonikylän lappalaispogostan verot vuoden 1710
luetteloiden mukaisesti kuudelta kodalta vuotta 1711 kohden
rakuunahevosten ostoa ja rehua varten, laskien viisi alttinaa neljä
tenkaa kotaa kohden ja matkaeväiden ja venekyydityksen asemesta
kahdeksan alttinaa neljä tenkaa kodalta eli yhteensä neljätoista
alttinaa ja kaksi tenkaa kodalta. Samoin on Suonikylän pogostasta
lappalaisilta Boris Afanasjevilta ja muilta mainitun 1710 luettelon
mukaan kuudesta lappalaiskodasta, kustakin kaksikymmentä alttinaa
vastikkeena työmiehille, jotka olisivat lähetetyt Pietariin (Sankt
Piterburch) tänä vuonna 1712. Yllämainittuja rahoja tulee siis
yhteensä rupla ja kuusi tenkaa kodalta, eli kaiken kaikkiaan kuusi
ruplaa kuusi alttinaa, sekä yllämainittujen rahojen maksussa otettiin
suuriruhtinaan kassaan huonon rahan vaihdoksi rästeistä ja
välttämättömiä menoja varten, jotka käyvät tarpeellisiksi tavallisten
menojen lisäksi, viisi tenkaa ruplalta eli siis kaikkiaan viisi
alttinaa ja puoli tenkaa ja vaihtorahojen kanssa kuusi ruplaa
yksitoista alttinaa ja puoli tenkaa viime vuodelta (1711) (jäänyt pois
jokin sana) ja vojevoda Afanasi Matjuškin.



N:o 16 B


V. 1712 joulukuun 30. p:nä Suuren- ja Vähän- ja Valko-Venäjän
itsevaltiaan tsaarin ja suuriruhtinaan Pietari Aleksejevitšin käskystä
Kuolansuun linnoituksen maapormestarit (burmistri) Maksim Suslov ja
hänen toverinsa vastaanottivat maakunnan kansliaan (zemskaja izba)
Kuolansuun ujezdin Suonikylän pogostan kuudesta kodasta tsaarin
tarpeita varten Pietarin kuvernementissa, nimittäin kyydityksiin, ja
maakunnan kansliaan paperia, puita, ihraa ja päreitä varten sekä
maakunnan kirjurin ja vahtimestarin, pyövelin ja kansliapalvelijan
palkkaamiseksi, sekä kaikkia maakunnan menoja varten kaksikymmentä
yksi alttinaa ja neljä tenkaa kodalta eli kolme ruplaa kolmekymmentä
alttinaa tämän vuoden 1712 osalle. Rahat maksoivat mainitun pogostan
lappalaiset Kozma Afanasjev kumppaleineen, kuitin kirjoitti
pormestarien käskystä maakunnan sihteeri Semjon Bjelozerov. Tämän
kuitin allekirjoitti Maksim Suslovin puolesta hänen pyynnöstään Ivan
Molvistoi.



N:o 16 C


V. 1712 helmikuun 22. p:nä Suuren- ja Vähän- ja Valko-Venäjän
itsevaltiaan tsaarin ja suuriruhtinaan Pietari Aleksejevitšin
määräyksestä ja stolnikan ja vojevodan Afanasi Vasiljevitš Matjuškinin
käskystä sekä virallisen muistion perustalla vastaanotettiin tsaarin
rahastoon Kuolansuun linnoituksen ja Kuolansuun ujezdin kansliaan
Suonikylän pogostan lappalaisilta vuoden 1710 verokirjojen mukaan
kuudelta lappalaiskodalta kylänvanhimman Vasili Semjonovin kautta sen
pogostan lappalaisten puolesta korvaamaan Sankt Piterburchissa
tehtäviä töitä kuusi alttinaa neljä tenkaa kotaa kohden eli rupla
kuusi alttinaa neljä tenkaa vuodelta 1711 sekä edellä mainittujen
huonojen rahojen vaihtamisesta, rästistä ja niitä välttämättömiä
menoja varten, jotka tulevat tavallisten lisäksi, yksi rupla kuusi
alttinaa neljä tenkaa eli yhteensä kuusi tenkaa; yllämainitut rahat on
vastaanottanut lähetti Kuolansuun streltsi Vasilej Zaikov ja antanut
kuitin, jonka kirjoitti omakätisesti.



N:o 17


(Jäljennös.)

V. 1775 heinäkuun 30. päivänä Arkangelin varusväen toisen pataljoonan
kaptenarmus (asevarikon päällikkö) Piotr Garjusov ja sotamies Ivan
Popov antoivat tämän ilmoituksen Kuolansuun ujezdin Nuortijärven ja
Suonikylän pogostan sadanpäämiehille Maksim Naskinille ja Fjodor
Spiridonoville sekä heidän kyläyhteisönsä jäsenille siitä, että
Kuolansuun vojevodakanslian tämän vuoden heinäkuun 23. p:nä antaman
ohjeen mukaisesti on meidän käsketty teiltä sadanpäämiehiltä ja
kyläyhteisönne jäseniltä ottaa pois entisten hallitsijain antamat
graamotat kalastus- ja riistaetuuksiin ja olemmekin teiltä
vastaanottaneet kaksi graamotaa: ensimmäiseksi autuaasti nukkuneiden
ja ikuisesti muistettavien tsaarien graamotat ja tsaarin ja
suuriruhtinaan Aleksej Mihailovitšin graamotan ja toiseksi ensimmäisen
keisarin Pietari Suuren graamotan ja olemme ne raporttimme ohella
jättäneet Kuolansuun vojevodakansliaan ja olemme mainitun ohjeen
mukaisesti varmemmaksi vakuudeksi antaneet tämän ilmoituksen.
(Alkuperäisen ilmoituksen alle oli kirjoittanut nimensä Ivan Popov.)




MUITA VANHEMPIA LAPPIA KOSKEVIA VENÄLÄISIÄ ASIAKIRJOJA


Vanhin Moskovan tsaarien antama lappalaisia koskeva graamota.
V. 1517. Tanskankielinen jäljennös.

Suuriruhtinas Vasili Ivanovitšin armollinen privilegiokirja ja määräys
Norjan rannikon lappalaisille.

Suurivaltainen herra ja suuriruhtinas Vasili Jumalan armosta tsaari,
herra ja Vladimirin, Moskovan, Novgorodin, Rževin, Smolenskin, Tverin,
Permin, Vjatkan, Bolgarin, Jugran ym. tsaari, herra ja suuriruhtinas.

Olen osoittanut armoani niille villeille lappalaisille, jotka asuvat
Norjan meren rannalla [Farshokissa(?)][32] Turjanniemellä
Loyerissa[33], Bumenin[34] vuonolla _pyyhitty pois_] Turjan, Lovozeron
ja Munnamusin paikkakunnalla Stenn Jekon'in poika Lappe ja
[Akellin[35] kylässä _pois pyyhitty_] Babinitsin kylässä Kiril
Noffek'in poika, [Turjanniemen kunnassa (Trenesz[36] fleck)
_poispyyhitty_] Turjanniemellä (i Terske Ode) Staire Saparieffin
poika, Ikaja Mellanndie'n poika itsensä ja kaikkien lappalaisten
puolesta ja nimessä ja ovat kannelleet meille, että heidän luokseen
tulevat meidän veronkantajamme keräämään meille veroa ja että he
kulkevat molemmat samaan paikkaan eikä niinkuin ennen on ollut, että
he myöskin ottavat mukaansa useampia ja ottavat paljon ruokavaroja ja
vetoporoja eikä niinkuin ennen on ollut tavallista. Ja näillä
vetoporoilla he kuljettavat omaa tavaraansa, ja sen veron, jonka he
kantavat meiltä, he ottavat itsellensä ja pakottavat meidät maksamaan
lisää heille itselleen, heidän naisilleen ja lapsilleen, suvulleen ja
väelleen kohtuuttoman lahjan, jossa kaikessa he tekevät suurta
vahinkoa ja väkivaltaa, ja tulevat verotettavien luo heidän omaan
asuntoonsa ja käyttävät heidän kalastuspyydyksiään ja teurastustaan,
ja että meidän veronkantajamme ennen ovat koonneet meidän vetomme
ilman väkivaltaa. Sentähden olen minä kaikkien venäläisten
suurivaltainen herra ja tsaari, suuriruhtinas Vasili Ivanovitš
osoittanut armoa lappalaisilleni, että milloin meidän veronkantajamme
tulevat Lapinmaahan keräämään meidän veroamme, silloin tulee minun
verovoutieni yksittäin matkustaa Kantalahden kylään ja [Akelliin[37]
ja Notieneriin[38] ja Sonderghelliin[39] ja Patzuigiin[40] ja
Neffdomuun[41] ja Inderniin[42] ja Arsbiin[43] ja Varingeriin[44]
[_poispyyhitty_] Babinnitskoihin[37] ja Notieuriin[38],
Sonielliin,[39] Pasreka'an[40], Neffdoma'an[41], Öuerste
Niedriin[42], Utzurekaan[43], Weringhe'en[44] ja Norjan (Lapin)
loppupäähän, jossa on viivyttävä kevään yli ja sitten kuljettava
takaisin Norjan kaupungista (normannske By) Varankiin ja Varangista
Pummangin (Bomnes) vuonolle ja Pummangin vuonolta [Munemasiin ja
Lutzieuriin _pyyhitty_] Mutkomaan[45] ja Ludoszer'iin[46].

Toisen meidän veronkantajamme tulee kulkea Varzugan joelle ja
[Treneszin _pyyhitty_] Terskoij'n (Turjan) kylään ja [Loier'iin
_pyyhitty_] Lovoszeriin (Lovozero, Lujaur) ja [Koldanskoy'hin _pyyh._]
Kolldalliin (Kuolaan) ja Umban kylään. Ja tulee kummankin meidän
veronkantajistamme ottaa mukaansa omaa väkeään neljä henkeä, mutta ei
enempää, ja meidän veromme tulee heidän ottaa kirjojen (henkikirjojen)
perustalla. Heidän tulisi meidän Kantalahdesta tulleelle
veronkantajallemme lahjoittaa näätä tai näädän asemesta 10
oravannahkaa ja hänen tulkilleen, joka kääntää hänelle, yhden
oravannahan ja keittäjälle 1 oravannahan ja 2:lle hänen palvelijalleen
1 oravannahan ja ravinnoksi tulisi heidän antaa hänelle ja hänen
väellensä 15 lohta. Kun hän Kantalahdessa kerää kokoon minun veroni ja
kun hän täällä on saanut sen kerätyksi, on hänen lähdettävä
[skielskeen _pyyh._] Babinitskoon ja on heidän (lappalaisten)
annettava hänelle vetoeläiminä minun ruhtinaallista veroani varten 15
poroa. Ja Akkalasta eli Babinitskosta ja Nuortijärvestä, Näytämöstä ja
Inarista ja Aresbysta (Utsjoelta) pitää jokaisen tässä mainitun kylän
antaa meidän veronkantajallemme lahjaksi ketunnahka tai ketunnahan
sijasta 21 oravannahkaa ja hänen tulkilleen 1 oravannahka ja
keittäjälle 1 oravannahka ja 2:lle hänen palvelijalleen 1 oravannahka
ja ravinnoksi hänelle ja hänen väellensä tulee heidän antaa jokaisesta
niitystä, joka heidän kielellään kutsutaan luk[47], 10 siikaa, 1 hauki
ja lihapäivinä 10 siian sijasta joka päivältä tsurembal[48] eli meidän
kielellämme puolet poron takaruumista ja samalla tavalla tulee antaa
meille meidän ruhtinaallinen veromme sekä veronkantajan on
suoritettava lahjansa samoin kuin muiden.

Ja Varzugasta on heidän annettava veronkantajalle lahjaksi 1
ketunnahka tai sen sijasta 21 oravaa ja veronkantajan väelle 1 orava
ja hänen kokilleen 1 orava ja 2 hänen »karlilleen» (karjalaiselleen?)
1 orava ja ravinnoksi veronkantajalle ja hänen väellensä kahdesta
niitystä eli kahdesta »lukista», kuten he sitä kutsuvat, 3
tsuremballia, joka meidän kielellämme kutsutaan poron takaruumiin
puolikas. Ja Varangista on veronkantajan mentävä Norjan loppupäähän
(Murmanski Konets eli venäläinen verotusalue Norjassa Vuoreijasta
Malangiin) ja jäätävä sinne kevään yli ja Norjan päästä hänen on
palattava Varankiin juhannuksena ja kun hän tulee Pummankiin ja
Muotkaan (Munnomas) hänelle on annettava lahjaksi ketunnahka ja 21
oravannahkaa ja hänen tulkilleen 1 oravannahka, keittäjälle 1 orava ja
2:lle palvelijalle 1 oravannahka. Ravinnoksi on hänelle annettava,
kuten Varangissakin, 3 tsurembalia poronlihaa, ja kun hän kulkee
Muotkasta Uurajoelle (Auersvatniin) ja Kuolajoelle, lappalaisten on
annettava hänelle vene, soutuväki ja peränpitäjä, niin että hän ehjänä
suorittaa tien minun veroineni, ja Luttojärvellä (?) on hänelle
annettava lahjaksi ketunnahka tai 21 oravaa, hänen tulkilleen 1
oravannahka ja samoin kokille ja 2:lle hänen palvelijallensa
kummallekin oravannahka.

Ravintoa on annettava lappalaisten varallisuuden mukaan, ja Uurajoelta
on veronkantajaani saatettava ja opastettava Kantalahden rajoille, ja
sitä minun verovoudeistani, joka matkustaa Varzugan joelle, häntä on
Turjanniemen lappalaisten oltava vastassa Varzugassa ja hankittava
hänelle 15 poroa vetoeläimiksi ja vietävä hänet kotiin, ja hänen on
heiltä otettava minun veroni kirjojen mukaan sekä hänen on saatava oma
lahjansa ja ravintonsa, samoin kuin Pummangista, ja kun hän matkustaa
Turjanniemen kylästä, on hänen lähetettävä Turjan vero takaisin
Varzugan joelle ja itsensä hänen on mentävä Lujaurin kylään, Kuolan ja
Umban kylään ja otettava heiltä vero kirjojen mukaan, ja tästä kylästä
on heidän annettava hänelle lahjaksi ketunnahka tai 21 oravaa. Ja
Kuolan kylästä lappalaisten on annettava hänelle lahjaksi 1
näädännahka tai 10 oravaa ja tulkille ja kokille 1 oravannahka
jokaisesta kylästä ja 2:lle palvelijalle 1 orava ja hänen ravinnokseen
ja minun ruhtinaallisen veroni kuljetukseen, kuten edellä on mainittu.
Kun meidän veronkantajamme on koonnut ruhtinaallisen veromme ja (he)
lähtevät Lapinmaasta veron mukana, on lappalaisten annettava jokaisen
velvollisuutensa ja oikeutensa mukaan apua meidän ruhtinaallisen
veromme kuljetukseen. Jotta meidän veronkantajamme voisi täydellisesti
kerätä veromme, on lappalaisten lähetettävä heille verorästiä hakemaan
2 heidän palvelijaansa, mutta meidän veronkantajamme itse ei tulisi
lähteä tätä rästiä hakemaan, ja rästinmaksajien olisi suoritettava
veronsa meidän verovoudeillemme arvokkaimpien karjalaisten
läsnäollessa, ja heidän (veronkantajien) ei ole heitä vangittava eikä
ahdistettava mainitusta verosta.

Samalla tavoin olen osoittanut armoani lappalaisille siten, että
niiden, jotka tulevat heidän luokseen Lapinmaahan, täytyy itse ja
samoin heidän väkensä kuljettaa tavaransa omilla hevosillaan ja omalla
kustannuksellaan eikä lappalaisten kustannuksella heidän
vetoeläimillään eikä myöskään tyrkyttää tavaraansa eikä vaatia
väkivallalla lappalaisia tekemään kauppaa heidän kanssansa, ei
myöskään meidän veronkantajamme, heidän väkensä, sukunsa tai ystävänsä
saa tehdä vahinkoa lappalaisten toimeentulolle heidän kalavesillään ja
heidän metsässään, ei kalastaa eikä pyydystää eläimiä eikä käyttää
heitä hyväksensä millään tavalla eikä myöskään antaa toisten vieraiden
maiden väen vahingoittaa heidän omaisuuttaan. Jos jompikumpi meidän
veronkantajistamme alkaa kerätä meidän veroamme Turjan niemellä tai
Lujaurilla[49], niin ei meidän verovoutimme Muotkassa ja Akkalan
kylässä saa tulla sinä vuonna talvella eikä kesällä. Samoin minä olen
tälle ilmoittanut, että jos jollakulla on kauppa-asiaa toisen kanssa
lainatuista rahoista tai tavarasta, olkoonpa kysymyksessä 1 rupla tai
enemmän tai vähemmän tai kuinka paljon hyvänsä, niin on meidän
verovoutimme oltava ratkaisijana ja ottaa avukseen tuomitessaan hyvää
väkeä olemaan läsnä, ja jos asianomainen myöntää, niin voudin tulee
antaa hänen maksaa se, minkä summa tekee, ja tämän lisäksi tuomarille
hänen osuutensa. Ja jos asianlaita on niin, että velallisella ei ole
varaa maksaa, niin on tuomarin jätettävä velallinen kantajan haltuun
samasta velasta, mutta tuomarin osuudesta hän ei saa pidättää
velallista. Jos joku sitovasti todistaa näkyvillä tai vielä
havaittavilla merkeillä toisen varastaneen tai ryövänneen, niin
silloin on voudin annettava hänen tarjota ja maksaa niin paljon kuin
kantajalle tulee ja omaksi osuudekseen kantajan ilmoitusta vastaan
puolet. Samoin tapahtuu tapon ollen kysymyksessä, kun syyllistä
tutkitaan ja kuulustellaan. Voudin on annettava panna hänet rautoihin
ja neuvoteltava siitä meidän »räntmestarimme» (nähtävästi venäjäksi
tselovaljnik) kanssa. Ja jos löydetään jonkun luota luvatonta tavaraa,
joka on toisen omaa, lukitusta huoneesta, niin se on varkautta, mutta
jos löydetään luvatonta (tavaraa) asumattomasta talosta, joka ei ole
lukittu, niin se ei ole mikään varkaus.

Ja jos joku huomaa jonkun hallussa varastettua tavaraa ja hän
(syyllinen) 10 miehen läsnäollessa luovuttaa sen huostastaan oikealle
omistajalle, niin silloin ei pidä tuomarin eikä sen, joka saa omansa
takaisin, ottaa mitään eikä vaatia häneltä, mutta haasterahoina on
verovoudin kymmenyksinä saatava vaivastaan yksi killinki Venäjän rahaa
kylältä, ja kun asia tulee sovituksi, silloin hänen tulee saada kaksi
killinkiä Venäjän rahaa siltä, jota asia koskee, ja yksi killinki
jokaisesta Venäjän peninkulmasta, jota hänen on kuljettava, ja kaksi,
kun juttu on suoritettu. Ja heidän takuistaan ei hän saa ottaa mitään.

Jos jossakin kylässä tapahtuu miestappo eikä pahantekijää tavata
sieltä, silloin on meidän verovoutimme otettava niiltä, joiden kylässä
murhattu löydetään, heidän valastaan ½ ruplaa Moskovan rahaa. Ja jos
kutsutaan omistaja tai nimismies, niin se joka ottaa kiinni varkaan
selvien tuntomerkkien vallitessa ja päästää hänet eikä ilmoita
tuomarille ja luotettaville miehille (lautamiehille?), sitä minkä voi
todistaa, silloin on — — — — — — — — — jonka päälle puu kaatuu ja
(joka) kuolee tai joka palaa tulessa tai joka pusertuu
tienristeyksessä kuoliaaksi kuorman kaatuessa, tai joka hukkuu veteen,
tai jonka peto tappaa, joka itse päättää päivänsä omalla kädellään,
tai joka surmattuna tai hukkuneena ruumiina kulkeutuu jonkin kylän
rajalle, lumen tai joen tuomana ja asia tulee tutkituksi ja saadaan
selville, että se on tapahtunut ilman ilkeämielisyyttä, silloin ei ole
ketään syytettävä eikä vannotettava.

Niin olen armossa määrännyt, että ei kukaan karjalainen tai Novgorodin
tai Vienan porvari eikä kukaan muu henkilö saa kulkea lappalaisten
rannalla ja maalla Pjalitsa-joelta (Kuolan niemimaan kaakkoisosassa)
Umballe saakka eikä pitää kauppaa heidän rannallaan. Eikä myöskään
minun veronkantajani saa isoilla veneillä Pyhän niemen (Svjatoi nos)
ympäri tulla sinne, paitsi jos heillä itsellään on tarve. Se joka
saadaan kiinni tottelemattomuudesta tämän kirjeen sisältöä vastaan tai
tekee jotain vääryyttä, hän joutuu minun, suuriruhtinas Vasili
Ivanovitšin suureen epäsuosioon. Kirjoitettu Moskovassa heinäkuussa v.
7025, s.o. Kristuksen syntymän jälkeen v. 1517.

Asiakirjan selkäpuolella: venäjänkielestä kääntänyt Peter Robbertzen.

Tämä kopio on Kööpenhaminan kuninkaallisessa kirjastossa Kallin
kokoelmissa folio 220. Samoin jäljennös Hans Lillienskioldin Speculum
borealessa n:o 978 ja 979 folio Thottin kokoelmassa, Kööpenhaminan
kunink. kirjasto. Myöskin Norjan valtionarkistossa on jäljennös: M. S.
n:o 32 folio, jonka on 1745 Vuoreijan amtin arkistossa tehnyt majuri
Schnitler. Se on parempi kuin kaksi edellä mainittua, mutta kaikki
kolme ovat huonompia kuin tähän Kööpenhaminan valtionarkistosta otettu
jäljennös, jonka rehtori J. Qvigstad on hyväntahtoisesti antanut
käytettäväkseni. Ylläolevaa asiakirjaa ei, huolimatta sen tärkeydestä,
ole ennen julkaistu. Norjalainen käännös on hyvin kömpelö ja eräät
kohdat ovat epäselvät.




TSAARI VASILI IVANOVITŠIN GRAAMOTA


1530 heinäkuussa, suuriruhtinas Vasili Ivanovitšin graamota, joka on
annettu hänen Novgorodin perintömaansa kastetuille ja kastamattomille
lappalaisille.

Minä, suuriruhtinas Vasilei Ivanovitš, koko Venäjän maan hallitsija,
olen armossa tehnyt tiettäväksi perintömaassani Suur-Novgorodissa
Vatjan viidenneksessä Jäämeren rannalla Kainuun ruotsalaisten rajalta
kastetulle ja kastamattomalle Lapille, Suojujoella Ilja Nikitinin
pojalle ja Paavali Jaakovinpojalle ja Kemijoella starostalle Semjon
Andrej Neresvoinpojalle ja Nikifor Iivananpojalle, jotka anovat
kaikkien kastettujen ja kastamattomien lappalaisten nimessä
kahdensadan ja puoli-kolmenkymmenen jousen omistajina sitä, mitä he
ovat minulta anoneet. He sanovat, että ennen muinoin heitä tuomitsivat
meidän perintömaassamme Suur-Novgorodissa meidän diakkimme
kaikissa asioissa ja että meidän diakkimme lähettivät noutamaan
minulle, suuriruhtinaalle, kuuluvaa veroa podjatšeja (kirjureja), ja
jos joillakin Novgorodilaisilla oli asiaa lappalaisten luo, niin
meidän diakkimme lähettivät niin ikään podjatšeja apulaisineen
silloin, kun he lähtivät keräämään minun veroani, mutta erikseen he
eivät lähetä sinne pristaveja sentakia, että matka on pitkä,
Novgorodista: puolitoistatuhatta virstaa. Mutta jos lappalaiset
saapuivat tavaroineen Novgorodiin, tai jossakin muussa asiassa, niin
meidän diakkimme olivat heidän tuomareinaan kaikessa. Mutta meidän
novgorodilaiset käskynhaltijamme ja heidän tiuninsa[50] eivät
käsitelleet mitään heidän asioitansa eivätkä lähettäneet pristavejansa
apulaisineen heidän luoksensa eivätkä jättäneet heitä kaupungissa
heidän vastuulleen. Mutta nyt meidän novgorodilaiset käskynhaltijamme
ja heidän palvelijansa komentavat heitä kaikessa ja heidän sijaisensa
pristavit matkustavat heidän luoksensa ja heidän kanssansa saapuu
novgorodilaisia virkamiehiä kolmekymmentä ja enemmänkin ja ottavat
heiltä käsirahaa 10 ruplaa ja enemmänkin ja panevat heille uhka-ajan.
Nyt minä koko Venäjän maan suuriruhtinas Vasilei Ivanovitš olen
osoittanut armoa lappalaisille. Meidän novgorodilaiset diakkimme
suojelevat heitä meidän käskynhaltijoiltamme ja vastedeskin meidän
diakkimme suojelevat heitä meidän käskynhaltijoiltamme ja heidän
palvelijoiltaan ja pristaveiltaan eikä meidän novgorodilaisilla
käskynhaltijoillamme ja heidän palvelijoillaan ole oikeutta komentaa
lappalaisia eivätkä käskynhaltijoiden pristavit apulaisineen saa
lähteä lappalaisten luo eikä panna heille uhka-aikaa. Ja kaupunkeihin
tullessa he eivät saa ottaa heiltä käsirahaa. Ainoastaan meidän
novgorodilaisilla diakeillamme on valta tuomita ja hallinnoida
lappalaisia. Ja oikeudenkäynnistä he ottavat lappalaisilta maksua
minun suuriruhtinaallisen kirjelmäni ja novgorodilaisen asetuksen
mukaan, mutta vastoin minun kirjelmääni heiltä ei oteta maksuja. Ja
jos meidän diakkimme lähettävät apulaisiaan tai kirjureitaan keräämään
minun suuriruhtinaallista veroani, tai kenellä muuten on asiaa
lappalaisten luo, niin silloin meidän diakkimme lähettävät sinne samat
kirjurit, jotka lähetetään veroa keräämään, ja nämä kirjurit määräävät
heille (läheteille) ajan, jolloin heidän on oltava Novgorodissa meidän
diakkiemme edessä, ja se tapahtuu talvella Maarian ilmestyksen
päivänä. Ja kun kirjurit tulevat veroa keräämään ja antamaan kuitteja,
niin nämä (kirjurit) eivät saa viedä muassaan juovuttavia juomia
(simaa ja viinaa) eivätkä saa harjoittaa pakotusta eikä ottaa liikaa
veroa. Kirjoitettu Moskovassa heinäkuussa 1530, kirjelmän takasivulla
on: koko Venäjän maan suuriruhtinas Vasilei Ivanovitš.

Huom. Diakki ja tiakka ovat kaksi eri asiaa. Edellinen (_diakki_
ven. djak) oli jonkinlainen kansliapäällikkö, _tiakka_ sitä vastoin
merkitsee kirkonpalvelijaa, ven. djakon.




TSAARI IVAN VASILJEVITŠIN GRAAMOTA


1539 joulukuussa koko Venäjän suuriruhtinas Ivan Vasiljevitš tekee
tällä kirjelmällä armollisesti tiettäväksi perintömaassaan
Suur-Novgorodissa Vatjan viidenneksessä Jäämeren rannalla Kainuun
ruotsalaisten rajalta kastetulle ja kastamattomalle Lapille,
Suojujoelta: Vasjuk Kuzminille Nesterinpojalle, Vasjuk Filippin
pojalle Tšebotarille, Fjedka Ovdokimin pojalle, Nester Matvejeville,
ja Keminjoelta: Južkuš Pavloville, Paavali Ivanoville, Mikifor
Uljanoville, Vasjuk Jakovleville ja kaikille Suojujoen, Kemijoen ja
villien järvien talonpojille lähettämällä heille tämän minun
graamotani, että kukaan ei saa heitä millään tavalla sortaa. Ja
Suur-Novgorodin käskynhaltijoita ja heidän voutejansa ja
käskynhaltijoiden oikeuspalvelijoita olen käskynyt kaikessa
noudattamaan tätä kirjelmää. Mitä tulee siihen, että heille on
määrätty veronkantoaika vuodessa Maarian ilmestyspäiväksi, ja tämä
aika on kerta kaikkiaan heille määrätty, niin olen käskenyt, että ajan
heille määrää Novgorodin hovidiakki Dmitri Skripitsin niitä
käskyläisiään varten, jotka lähetetään keräämään veroa kerran vuodessa
joulun aikaan vuonna 7049 (siis 1540), ja joka lappalaisille määrää
toisen ajan, se ei ole laillinen aika, ja joka heiltä ottaa veroa
laillisesti tai laittomasti toisena aikana, se ei ole minun asetukseni
mukaista. Ja jos lappalaiset saapuvat Suur-Novgorodiin asioilleen
muunakin kuin määrättynä aikana, niin käskynhaltijan voudit ja
käskyläiset eivät saa heiltä ottaa takuurahaa eivätkä meidän
novgorodilaiset diakkimme saa siitä heitä tuomita. Allekirjoitti
suuriruhtinaan diakki Menšei Putjatin joulukuussa v. 7048 (siis 1540).




TSAARI IVAN VASILJEVITŠIN TOINEN GRAAMOTA

Toukokuussa (7057) 1549


Koko Venäjän maan tsaari ja suuriruhtinas Ivan Vasiljevitš. Tällä
kirjeellä olen armollisesti perintömaassani Suur-Novgorodissa Vatjan
viidenneksessä Jäämeren rannalla Kainuun ruotsalaisten rajalta tehnyt
tiettäväksi kastetulle ja kastamattomalle Lapille: Suojujoelta Vasjuk
Kuzminille ja Kemijoelta Ignat Sumtsynille ja kaikille Suojujoen ja
Kemijoen ja villien järvien kastetuille ja kastamattomille
lappalaisille, että tätä heille lähetettävää kirjettä vastaan ei
kukaan saa rikkoa. Ja olen Suur-Novgorodin novgorodilaisille
käskynhaltijoilleni ja heidän voudeilleen ja oikeuspalvelijoilleen
antanut käskyn, että heidän pitää lappalaisten luona kaikessa toimia
niin kuin tässä kirjeessä on sanottu. Olen käskenyt novgorodilaisten
diakkien pitää hallintoa ja hoitaa oikeutta ja puolustaa heitä
entisten tapojen mukaan, ja samoille Novgorodin diakeille he maksavat
ulosteot. Diakit saavat veronkantoa ja ulostekoja varten lähettää
lappalaisten luo yhden rehellisen voudin, ja vouti ottaa heiltä verot
ja muut maksut ja antaa heille riitelemättä omakätisen kuitin. Ja hän
matkustaa lappalaisten luo muassaan virallinen kirje. Veronkantoajaksi
hän määrää heille joulun eikä pakota heille muita maksuaikoja. Samoin
meidän novgorodilaiset diakkimme antavat voudille seuralaiset. Vouti
kumppaleineen ottaa lappalaisilta yhden kyydin kaikista asioista eikä
velo useammista kyydeistä. Ja jos jotkut novgorodilaiset tai muiden
kaupunkien asukkaat alkavat meidän diakkiemme edessä vaatia jotakin
lappalaisilta, niin diakit ovat vastuussa siitä, että lappalaiset
saavat sen, mitä he vaativat noilta ahdistajilta. Samoin diakit
tuomitsevat tällaisissa riidoissa molemmat riitapuolet vanhaan tapaan
suutelemaan (ristiä) eivätkä tuomitse heitä puolueellisesti. Samoin
olen tehnyt lappalaisille tiettäväksi sen, mitä he ovat anoneet, että
nimittäin jos heidän keskuudessaan tapahtuu miestappo ja
novgorodilaiset voudit ottavat lappalaisilta tapporahaa kaksitoista
Moskovan ruplaa päältä, meidän isämme kirjelmässä ei ole sanottu sitä,
minkä takia heidän tulee maksaa sakkoa murhasta. Nyt minä, tsaari ja
suuriruhtinas olen tehnyt näille lappalaisille tiettäväksi:[51] jos
heidän keskuudessaan mies hukkuu veteen tai saa surmansa kaatuvan
kuorman tai puun alla, tai itse lopettaa itsensä omilla käsillään tai
kuolee pakkaseen, tai salama hänet surmaa, tai peto raatelee
kuoliaaksi, ja jos siitä häntä syytetään, niin syytetyltä ei saa ottaa
sakkoa miestaposta eikä myydä orjaksi. Mutta jos sattuu miestappo
heidän volostissaan eikä murhamiestä löydetä, niin silloin vouti ottaa
sakkoa lappalaisilta neljä Moskovan ruplaa päältä; jos taas murhamies
saadaan kiinni, niin silloin lappalaiset luovuttavat tämän murhaajan
voudille ja silloin ei lappalaisilta oteta sakkoa eikä myydä. Mutta
Moskovasta lappalaisten luo toimituksille eivät satunnaiset eivätkä
viralliset kirjurit saa lähteä hallitsijan kirjelmiä viemään eikä
määräämään veronmaksuaikoja eivätkä lappalaiset anna mistään asioista
takuurahoja paitsi tsaarin ja suuriruhtinaan virallisessa asiassa.
Allekirjoitti tsaarin ja suuriruhtinaan diakki Jakov Štšelkalov
maaliskuussa 7057.




Viitteet:


[1] Käytän tätä ruotsalaisissa asiakirjoissa esiintyvää nimimuotoa. Ei
ole myöskään mitään syytä kirjoittaa Kuolla; sehän on sama Kuola kuin
suomenpuoleisen Kuolajärven nimessä.

[2] On epätietoista, onko nyt hallintopaikkana Poljarnoje (sotasatama)
vai Murmansk (kauppasatama).

[3] Tuulomaköngäs, lähellä Nuortijärveä.

[4] Tuuloman yläjuoksu on hyvin koskinen.

[5] S.o. siian ja harjuksen.

[6] Nyt Kaalopuha; J. A. Friis käyttää lappalaista (?) nimeä
Galjebokka.

[7] Ljaga on joen pohjassa oleva kuoppa (kulju). Njemets tarkoittanee
tässä ennemmin ruotsalaista (suomalaista) kuin norjalaista, koska
jälkimäinen tavallisesti esiintyy murmanin (norrmanin) nimellä.

[8] Luult. hirvaantalja.

[9] Imanterojärvellä

[10] »Грамота съ прочетомъ» oli asiakirja, tarkoitettu virkamiehen
anojille luettavaksi tai todistettuna kopiona hänen säilytettäväkseen.

[11] Moskovassa. Novgorodin kanslialle kuuluivat kaikki entistä
Novgorodin aluetta, siis myös Lappia koskevat asiat. V. 1709 Lapin
asiat olivat Inkerin kanslian alaisina Pietarissa.

[12] Ehkä _Suelojaur_.

[13] _Maunjaur_.

[14] Ehkä _Nerrevuaij_.

[15] _Madzašjaur_.

[16] _Madzašjokk_.

[17] _Lounjaur_.

[18] _Lounjokk_.

[19] _Kardvaarr_.

[20] Vrt. Saunjokk (venäjäksi Шовнарька), laskee Tuulomajokeen.

[21] Piehttsjok (Печа), laskee Tuulomajokeen.

[22] Mielljaur, Akkalan rajoilla.

[23] Pirijärvi, lähellä Imanteroa.

[24] Vrt. _Vujjem_ (eräs tunturi).

[25] Sarvesjaur, Akkalan rajoilla.

[26] Katskemjaur, laskee Nuortijärveen.

[27] Vrt. Kottšesjaur.

[28] Useimmat näistä Suonikylän ja Nuortijärven pogostoille kuuluvien
kalavesien nimistä esiintyvät myöskin Pietari-Suuren v. 1709 Vienan
vojevodalle ruhtinas Golitsynille osoittamassa kirjelmässä, joka on
painettu kokoelmaan _Сборник материалов по истории Кольского
полуострова_ XVI—XVII вв. ss. 148—161. Siinä mainitaan Suonikylälle
kuuluvat: Šulo-ozero, pieni joki Lavna, Tšervo-ozero. Tšerjajoki,
Mavno-ozero, Varnak-ozero, Kerkajoki, Matšaltso (järvi ja joki), Lavna
(järvi ja joki), Engolj (järvi ja joki), Kunojärvi ja Kunjajoki.
Nuortijärveläisten ja Petsamon luostarin alueen rajana on Tovab ozero
Karda varakaan asti ja toisella puolen Nuortijärvi Glubokoi rutseihin
(syvään puroon) saakka. Nuortijärven pogosta on Kongajoen (Notja?
Nuortijoen) varrella ja sen omistukset ovat: Sovnajärvi, Mersojärvi,
Tšelmonkojärvi, Ullita (Tuuloman lisäjoki), Petšjärvi ja -joki,
Kolmojärvi, Rundavjoki, Pistajoki, Didonjgajoki, Melajärvi, Parajärvi
[Vuljejoki puroineen], Sudajärvi, Tširvasjärvi puroineen, Tovadijärvi,
Tovdajoki puroineen, Kolkonjärvi, Kotšmagajoki, Rjavjajoki.

[29] Nähtävästi hävinneessä alkuosassa.

[30] Merkitys epävarma: jos котельный olisi samaa kuin кательный
»vanteeseen kuuluva», saattaisi olla kysymys pensaspaikoista, joista
saatiin rysänvanteita. Luultavasti kuitenkin котельный on alkuperäinen
muoto, koska sen rinnalla esiintyy myöskin кyтельный.

[31] Oli myöhemmin Aunuksen kaupungin vojevoda.

[32] Tarkoittanee »Terskij Navolokia».

[33] Nähtävästi Lovozero lapiksi, Lujaur.

[34] Pummanki.

[35] Akkala.

[36] Norjalainen Trinnes, myös Trianäme, Ponoi-joen suulla.

[37] »Akell» sisältää nähtävästi sanan _akka_, joka _Babinitskaja_
muodossa on siitä venäläinen käännös = Akkala.

[38] Nuortijärvi.

[39] Suonikylä, lapiksi Suenjel, norjaksi Söndergjeld.

[40] Patsjoki.

[41] Näytämö.

[42] Venäjäksi Niadri tai Verhnaja Imandra (Ylä-Imantero) = Inari.

[43] Utsjoki, norjaksi Aridsby.

[44] Varanki.

[45] Muotka.

[46] Luttojärvi?

[47] Kääntäjä on nähtävästi käsittänyt sanan luk, jousi, olevan lug,
niitty, kun sitä vastoin luk tarkoittaa veroyksikköä, jousta.

[48] Tšurumbala (lp. tšuar-bel) = paisti.

[49] Suomeksi Luovasjärvi, ven. Ловозеро.

[50] Muin. ven. kaupunginpalvelija.

[51] Vrt. Vasili Ivanovitšin graamotan (v. 1535) loppupuolta.



